Siirry sisältöön
  • Uutiset

MTK Keurusseudun polkutraktorilahjoitus sai Keuruun ensimmäisen Vuoden lapsiystävällinen teko -palkinnon

MTK Keurusseutu lahjoitti keväällä 2025 Haapamäen päiväkodille, Aurinkolinnan päiväkodille ja päiväkoti Tähtitarhalle yhteensä 17 polkutraktoria. Lahjoitus palkittiin lauantaina 15.8. Keuruun 40-vuotisjuhlassa Vuoden lapsiystävällinen teko -palkinnolla. 

Keuruun kaupungilla on UNICEFin Lapsiystävällinen kunta -tunnustus, minkä vuoksi kaupungin johtoryhmä päätti perustaa uuden Vuoden lapsiystävällinen teko -palkinnon. Palkinnon tavoitteena on nostaa esiin tekoja, jotka edistävät lasten hyvinvointia, osallisuutta ja yhdenvertaisuutta sekä tekevät Keuruusta entistä paremman paikan lapsille kasvaa ja elää.

Polkutraktorit ovat tuoneet varhaiskasvatuksen arkeen iloa, liikkumista ja innostavia yhteisiä leikkejä. Ne ovat ahkerassa käytössä, ja samalla ne tuovat maaseudun elinkeinoja tutuksi lapsille hauskalla ja luontevalla tavalla.

”Keski-Suomen MTK:lla oli polkutraktoreiden lahjoittamiskampanja ja innostuimme ajatuksesta lahjoittaa niitä myös keuruulaisten lasten käyttöön. Näimme tässä hyvän mahdollisuuden tuoda maataloutta lähemmäs lapsia ja lisätä näkyvyyttä alalle. Monella lapsella ei ole enää nykyään luontevaa kosketuspintaa maatiloihin, vaikka elämmekin maaseutupaikkakunnalla. Polkutraktoreiden kokoamiseen osallistui paikallinen JOPO-luokka, mikä osaltaan lisää sellaista yhteisöllistä toimintaa, jota haluamme olla tukemassa”, MTK Keurusseudun puheenjohtaja Juho Vaissi kertoo.

”Päiväkoti-ikäisille polkutraktorit ovat hauska tapa päästä tavallaan kokemaan maatilan maailmaa. Kuulemamme mukaan polkutraktorit ovat olleet kovassa käytössä. Olemme jo puhuneet, että katsotaan sitten muutaman vuoden päästä, miten ahkerasti niillä on ajettu ja onko tarvetta uusille. Olemme yhdistyksenä otettuja siitä, että lahjoituksemme on huomattu ja koettu hyväksi. Tällainen palaute motivoi tekemään vastaavanlaisia tempauksia”, Vaissi toteaa.

Palkittavaksi konkreettisia tekoja

Palkinnon kriteerien mukaan Vuoden lapsiystävällinen teko tukee lasten hyvinvointia, osallisuutta ja yhdenvertaisuutta sekä edistää lasten oikeuksien toteutumista. Teko voi liittyä esimerkiksi oppimiseen, kasvuun, leikkiin, harrastuksiin tai vapaa-aikaan ja ilahduttaa tai helpottaa lasten arkea kunnassa. Palkinnon saaja voi olla kunnan toimija, yhdistys, yritys, yhteisö tai yksityinen henkilö.

Valinnassa on painotettu erityisesti yksittäistä, konkreettista tekoa, jolla on selkeä ja myönteinen vaikutus lasten arkeen. Lisäksi lahjoituksen nähdään toimivan hyvänä esimerkkinä siitä, miten yhdistykset, yritykset ja muut yhteisöt voivat omalla toiminnallaan edistää lapsiystävällisyyttä ja tukea lasten hyvinvointia kunnassa.

Vuoden lapsiystävällinen teko -palkinnon saajasta päättää Kasvun ja hyvinvoinnin lautakunta. Palkinto luovutettiin 15.8. järjestettävässä Syödään yhdessä – Keuruu 40 vuotta -tapahtumassa.

Palkinto on tarkoitus jakaa jatkossa vuosittain siten, että kaikki kuntalaiset voivat ehdottaa palkittavaa tekoa ja lapset ja nuoret saavat äänestää voittajan ehdotusten joukosta.

Lisätietoa:

Niina Savilahti, LYK-koordinaattori
niina.savilahti@keuruu.fi
040 512 6348

Hanne Ylitalo, LYK-koordinaattori
hanne.ylitalo@keuruu.fi
040 659 3330

Juho Vaissi, MTK Keurusseudun puheenjohtaja
040 8372140
juho.vaissi@vaissi.fi