Siirry sisältöön

Asumisesta aiheutuvat äänet asuinkiinteistöissä, kuten koiran haukunta, lasten äänet, pianon soitto tai naapuruston tavanomaisesta poikkeava ja häiritsevä asuminen eivät ole terveydensuojelulain soveltamisalaan kuuluvaa melua. Näissä asioissa sinun tulee kääntyä taloyhtiön tai isännöitsijän puoleen. 

Mikäli asuntoosi aiheutuu häiritsevää melua esimerkiksi taloteknisistä laitteista, kuten ilmanvaihtojärjestelmistä, hissistä, viemäreistä tai samassa rakennuksessa sijaitsevasta ravintolasta, ota yhteyttä ensisijaisesti taloyhtiön edustajan. Mikäli meluhaitan selvittäminen ei etene, voit tehdä ympäristöterveystarkastajalle asunnontarkastuspyynnön(siirryt toiseen palveluun, avautuu uuteen ikkunaan) asian selvittämiseksi.  

Tarkastuspyynnön perusteella ympäristöterveystarkastaja ottaa sinuun yhteyttä ja sopii asian selvittämiseksi tarkastuksen ja tarvittaessa melumittauksen. Tarkastuksen ja mahdollisen mittauksen perusteella ympäristöterveystarkastaja arvioi mahdollisen jatkoselvitystarpeen ja tarvittaessa voi velvoittaa haitan aiheuttajaa ryhtymään toimenpiteisiin meluhaitan poistamiseksi tai rajoittamiseksi. Ensimmäinen tarkastus on aina maksuton. Tarkastukseen liittyvistä mahdollisista pidempiaikaisista mittauksista peritään Keurusselän ympäristölautakunnan maksutaksan mukainen maksu.