Siirry sisältöön

Lapsiystävällinen kunta

Keuruu on mukana Unicefin Lapsiystävällinen kunta -kehittämistyössä. Tavoitteenamme on varmistaa, että kaikkien lasten ääni ja tarpeet tulevat kuulluiksi kaupungin palveluissa ja että kaikki keuruulaislapset voivat elää turvallista lapsen arkea kaupungissamme.

  • Uutiset

Keuruulle UNICEFin Lapsiystävällinen kunta -tunnustus

Suomen UNICEF on myöntänyt Keuruun kaupungille ensimmäisen Lapsiystävällinen kunta -tunnustuksen. Tunnustus on osoitus Keuruun sitoutumisesta pitkäjänteiseen ja vaikuttavaan työhön lasten oikeuksien ja hyvinvoinnin edistämiseksi. Keuruu on 40. kunta, jolle Suomen UNICEFin Lapsiystävällinen kunta -tunnustus on myönnetty.

Lapsiystävällinen kunta -malli on UNICEFin kunnille tarjoama työväline. Malli auttaa kuntaa tekemään lasten hyvinvoinnin kannalta oikeita ratkaisuja kunnan hallinnossa ja lasten arjen palveluissa. Se auttaa kuntia varmistamaan, että erityisesti heikommassa asemassa olevien lasten oikeudet toteutuvat.

Malli perustuu UNICEFin kansainväliseen Child Friendly Cities -malliin sekä YK:n lapsen oikeuksien sopimukseen(siirryt toiseen palveluun), jossa määritellään lasten oikeudet. Näitä ovat yhdenvertaisuus, lapsen etu, oikeus elämään ja kehittymiseen sekä osallisuus. Suomessa mallia on toteutettu vuodesta 2012 lähtien.

  • jokainen lapsi tuntee olevansa arvokas
  • jokainen lapsi saa elää turvassa
  • jokainen lapsi saa harrastaa
  • jokaisella lapsella on kavereita ja turvallinen aikuinen
  • jokainen lapsi saa äänensä kuuluviin
  • jokainen lapsi huomioidaan päätöksenteossa

Keuruun kaupunginhallitus päätti kokouksessaan 19.8.2019 hakea mukaan UNICEFin Lapsiystävällinen kunta -malliin. Kehittämistyö käynnistyi Keuruulla vuonna 2020. Alkukoulutuksen jälkeen tehtiin alkukartoitus kaupungin lapsiystävällisyyden nykytilasta sekä selvitettiin lasten näkemyksiä ja kokemuksia. Alkukartoitus pohjautui lisäksi mallin lapsenoikeusmittareihin ja kunnassa jo olemassa olevaan tietoon lasten hyvinvoinnista. Lapsiystävällinen kunta- toimintasuunnitelman viisi kehittämiskohdetta valittiin kartoitusten perusteella vuosiksi 2023–2024.

Kehittämistyön etenemistä seurataan ja arvioidaan vuosittain UNICEFin toimesta seurantatapaamisissa. Toimintakauden päätteeksi keväällä 2025 kunta ja Suomen UNICEF arvioivat kunnan Lapsiystävällinen kunta -työn tuloksia ja onnistumista yhdessä arviointitapaamisessa. Arvioinnin perusteella on mahdollista saada UNICEFin Lapsiystävällinen kunta -tunnustus.

Lapsiystävällinen kunta -kehittämistyöstä vastaa Keuruulla monitoimijainen koordinaatioryhmä, johon kuuluu edustajia hallintopalveluista, teknisistä palveluista, kasvun ja hyvinvoinnin palveluista sekä edustajat Keski-Suomen hyvinvointialueelta, Keuruun nuorisovaltuustosta, kaupunginhallituksesta ja kasvun ja hyvinvoinnin lautakunnasta.

1. Kunnan viranhaltijat, työntekijät, luottamushenkilöt ja keskeiset sidosryhmät on perehdytetty lapsen oikeuksiin. Lapsen oikeudet ovat osana kunnan perehdytysohjelmia.
2. Kunta huolehtii, että osallisuus toteutuu lasten jokapäiväisissä kasvuympäristöissä. Osallisuuden edistäminen on ohjaava toimintaperiaate lasten ja nuorten kanssa työskenteleville.
3. Kaupunkiympäristön suunnittelussa selvitetään ja otetaan huomioon lasten kokemuksia ja näkemyksiä. Näin toimitaan prosessin eri vaiheissa ja eri suunnittelutehtävissä, kuten maankäytön suunnittelussa ja kaavoituksessa sekä muuten julkisia tiloja suunniteltaessa.
4. Lisätään lasten, nuorten ja aikuisten välistä positiivista ja toiminnallista vuorovaikutusta. Kohtaa ja kohtele lasta ja nuorta tasavertaisena ja arvosta.
5. Kunta ehkäisee syrjintää pyrkimällä vaikuttamaan kuntalaisten asenteisiin.