Siirry sisältöön

Sidonnaisuusilmoitukset

Sidonnaisuusilmoitukset

Kuntalain (410/2015) mukaan tiettyjen kunnan luottamushenkilöiden ja viranhaltijoiden on tehtävä sidonnaisuusilmoitus johtotehtävistään sekä luottamustoimistaan elinkeinotoimintaa harjoittavissa yrityksissä ja muissa yhteisöissä, merkittävästä varallisuudestaan sekä muistakin sidonnaisuuksista, joilla voi olla merkitystä luottamus- ja virkatehtävien hoitamisessa.

Velvollisuus ilmoittaa sidonnaisuuksista koskee kunnanhallituksen ja rakentamislain (751/2023) tarkoitettuja tehtäviä hoitavan toimielimen jäseniä, valtuuston ja lautakuntien puheenjohtajia ja varapuheenjohtajia, kunnanjohtajaa sekä kunnanhallituksen ja lautakuntien esittelijöitä.

Ilmoitus on tehtävä kahden kuukauden kuluessa siitä, kun henkilö on tehtäväänsä valittu. Henkilön on ilmoitettava viivytyksettä myös sidonnaisuuksissa tapahtuneet muutokset.

Sidonnaisuusilmoitukset tehdään tarkastuslautakunnalle, joka valvoo ilmoitusvelvollisuuden noudattamista ja saattaa ilmoitukset valtuustolle tiedoksi.

Tarkastuslautakunnan käsittelyn jälkeen ilmoitukset julkaistaan kaupungin kotisivulla.

Sidonnaisuusilmoitukset verkkosivuilla

Sidonnaisuusilmoituksia pääset selaamaan tästä linkistä(siirryt toiseen palveluun, avautuu uuteen ikkunaan)

Luottamushenkilö ja/tai viranhaltija: ilmoita sidonnaisuustietosi tai niiden muutokset

Itsepalvelulomake luottamushenkilöille ja viranhaltijoille (päivitä sidonnaisuusilmoituksesi tietoja)(siirryt toiseen palveluun, avautuu uuteen ikkunaan)