Siirry sisältöön

Aamu- ja iltapäivätoiminta

Keuruun aamu- ja iltapäivätoimintaa järjestetään kaupungin omana toimintana. Iltapäivätoimintaa järjestetään Haapamäen yhteiskoululla, Keuruun ala-asteen Kivelän koululla sekä Kivikoululla, jossa myös aamupäivätoiminta ja kehitysvammaisten koululaisten iltapäivätoiminta.

Aamu- ja iltapäivätoiminta tarjoaa lapselle tutun ja turvallisen aikuisen ohjaaman toimintaympäristön. Toiminnan perustana on lapsilähtöisyys, osallisuuden edistäminen, tasa-arvon lisääminen ja syrjäytymisen ennalta ehkäiseminen.

Aamu- ja iltapäivätoimintaa koskevan lainsäädännön ja opetushallituksen antamien perusteiden mukaan toiminnan yleisenä tavoitteena on tukea oppilaan kokonaisvaltaista hyvinvointia ja tervettä kasvua sekä luoda pohja hyvälle kasvulle. Toiminnan tavoitteena on kehittää oppilaalle ennen ja jälkeen koulupäivän suunnitelmallisia, laadukkaita ja turvallisia oppimis- ja kasvuympäristöjä sekä turvata aikuisen läsnäolo. Toiminnalla vähennetään oppilaan yksinoloa, ennaltaehkäistään syrjäytymistä ja edistetään tasa-arvoa yhteiskunnassa ja lisätään turvallisuutta.

Toiminnan tavoitteena on tarjota oppilaalle mahdollisuus osallistua ohjattuun, virkistävään ja turvalliseen toimintaan. Toiminta mahdollistaa levon ja rentoutumisen rauhallisessa ympäristössä, ammattitaitoisten ja tehtävään koulutettujen ohjaajien valvonnassa. Toiminta on laadukasta vapaa-ajantoimintaa, jossa korostuu vapaaehtoisuus ja myönteiset elämykset.

Kohderyhmä ja toimintasuunnitelma

Keuruulla koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaa tarjotaan kaikille 1.–2. luokkien oppilaille, sekä niille oppilaskohtaista tukea saaville 3.–5. luokan oppilaille, jotka saavat perusopetuslain pykälien 20 c ja 20 i mukaista oppilaskohtaista tukea.

Toimintaa järjestetään Kasvun ja hyvinvoinnin lautakunnan hyväksymän toimintasuunnitelman mukaisesti (viimeisin päivitys 8.5.2025).

Aamu- ja iltapäivätoiminta on tarkoitettu 1 .- 2. vuosiluokan oppilaille ja 3. – 5. vuosiluokkien perusopetuslain 20 c ja 20 i -mukaista oppilaskohtaista tukea saaville sekä kehitysvammaisille oppilaille. Kaupungin Kasvun ja hyvinvoinnin lautakunta päättää toiminnan järjestämisestä ja laajuudesta.

Toimintaan hakeminen lukuvuodelle 2025-2026

Hakeminen tapahtuu Wilman kautta (linkki yllä).

Toimintaan voi hakea myös kesken toimintakauden. Hakemukset käsitellään saapumisjärjestyksessä ja paikka myönnetään, mikäli ryhmässä on vielä tilaa.

Aamu- ja iltapäivätoiminnan paikka ei siirry seuraavalle lukuvuodelle, vaan toimintaan haetaan lukuvuodeksi kerrallaan edeltävän kevään hakuajan puitteissa.

Aamupäivätoimintaa järjestetään

  • Keuruun ala-asteen Kivikoululla
  • Kehitysvammaisten oppilaiden aamupäivätoimintaa järjestetään Kivikoululla

Iltapäivätoimintaa järjestetään

  • Keuruun keskustan alueella Keuruun ala-asteen kivikoululla ja Kivelän koululla sekä Haapamäen yhteiskoululla
  • Kehitysvammaisten oppilaiden iltapäivätoimintaa järjestetään Kivikoululla

Toimintaa järjestetään arkisin maanantaista perjantaihin. Tarkemmat ajat toimintapaikoista.
Iltapäivätoiminnassa on mahdollisuus levätä, leikkiä, pelata, askarrella ja olla kavereiden kanssa turvallisten aikuisten seurassa.

Aamu- ja iltapäivätoiminnan tiedotteet ja lomakkeet:

Niina Sunila


Koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan koordinaattori

Kasvun ja hyvinvoinnin palvelut, hallinto

Koululaisten kesäkerho 2025

Keuruun kaupunki järjestää 2.6-19.6.2025 kesäkerhotoimintaa 1–2. -luokkien oppilaille sekä tarvittaessa niille 3.–5. -luokkien oppilaille, joilla on erityisen tuen päätös. Kesäkerho toimii koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan tiloissa Keuruun ala-asteen Kivikoululla (Keuruuntie 18). Aukioloaika maanantaista perjantaihin klo 9.00–14.00.

Kesäkerhohinnat:

  • Viikko 23 (2.-6.6.2025) 50 € / viikko
  • Viikko 24 (9.-13.6.2025) 50 € / viikko
  • Viikko 25 (16.-19.6.2025) 40 € / viikko

Hinta sisältää lounaan Aurinkolinnassa, vakuutuksen ja toiminnan kivikoululla sekä retkillä lähiympäristössä.

Aamupäivätoiminnan toimintapisteet ja yhteystiedot:

Keskustan aamupäivätoimintapiste (klo 7.00-10.00)


KEVA-aamupäivätoimintapiste (klo 7.00-10.00)


Iltapäivätoiminnan toimintapisteet ja yhteystiedot:

Keskustan iltapäivätoimintapiste (klo 12.00-17.00)


Kivelän iltapäivätoimintapiste (klo 12.00-17.00)


Haapamäen iltapäivätoimintapiste (klo 12.30-16.30)


KEVA-iltapäivätoimintapiste (klo 12.00-17.00)