Siirry sisältöön

Koulukuljetukset

Keuruun kaupunki järjestää oppilaiden koulukuljetukset perusopetuslain sekä Keuruun kaupungin koulukuljetuksia koskevien periaatteiden mukaisesti.

Tässä yhteenvedossa esitellään ne periaatteet, joiden mukaisesti oppilaalle myönnetään koulukuljetus Keuruun kaupungin toimesta. Ohjeissa kerrotaan myös koulukuljetusten käytännön järjestelyistä ja pelisäännöistä.

Koulukuljetusten toteuttamisessa noudatetaan perusopetuslain 32 §:ää ja Keuruun kaupungin sivistyslautakunnan vuonna 2005 vahvistamia §:n 75 ja §:n 76 sekä vuonna 2008 vahvistaman §:n 87 periaatteita. Koulumatkan mittaamisessa noudatetaan sivistyslautakunnan vuonna 2011 vahvistaman §:n 52 mukaisia mittauspisteitä Keuruun kouluilla.

Koulumatkat
Jos perusopetusta tai lisäopetusta saavan oppilaan koulumatka on viittä kilometriä pitempi, oppilaalla on oikeus maksuttomaan kuljetukseen. Jos esiopetusta saavan oppilaan matka kotoa esiopetukseen tai lasten päivähoidosta annetussa laissa tarkoitetusta päivähoidosta esiopetukseen on viittä kilometriä pitempi, oppilaalla on vastaavasti oikeus maksuttomaan kuljetukseen kotoa suoraan esiopetukseen tai päivähoidosta esiopetukseen ja esiopetuksesta kotiin tai päivähoitoon. Perusopetusta, lisäopetusta tai esiopetusta saavalla oppilaalla on oikeus maksuttomaan kuljetukseen myös silloin, kun edellä tarkoitettu matka oppilaan ikä ja muut olosuhteet huomioon ottaen muodostuu oppilaalle liian vaikeaksi, rasittavaksi tai vaaralliseksi. Maksuttoman kuljetuksen vaihtoehtona on oppilaan kuljettamista tai saattamista
varten myönnettävä riittävä avustus. (19.12.2003/1139).

Edellä 1 momentin mukaisesti järjestettävä oppilaan päivittäinen koulumatka odotuksineen saa kestää enintään kaksi ja puoli tuntia. Jos oppilas on lukuvuoden alkaessa täyttänyt 13 vuotta, saa koulumatka kestää enintään kolme tuntia. (24.6.2010/642).

Jos oppilas otetaan muuhun kuin 6 §:n 2 momentissa tarkoitettuun kouluun tai opetuksen järjestämispaikkaan, oppilaaksi ottamisen edellytykseksi voidaan asettaa, että huoltaja vastaa oppilaan kuljettamisesta tai saattamisesta aiheutuvista kustannuksista. (19.12.2003/1139).

Kuljetusta odottavalle oppilaalle on järjestettävä mahdollisuus ohjattuun toimintaan

Lapsen edun ensisijaisuus
Perusopetusta suunniteltaessa, järjestettäessä ja siitä päätettäessä on ensisijaisesti huomioitava lapsen etu.
Maksuttomaan koulukuljetukseen oikeuttamattoman oppilaan huoltaja on itse velvollinen järjestämään lapsensa kuljetuksen parhaaksi katsomallaan tavalla. Myös maksuttomaan koulukuljetukseen oikeutetun oppilaan huoltaja voi järjestää lapsen koulumatkan omalla kustannuksellaan paremmin, mikäli huoltaja katsoo, ettei kunnan tarjoaman koulukuljetuksen perustaso ole riittävä. Huoltaja on ensisijaisesti velvollinen opettamaan lastaan liikkumaan turvallisesti liikenteessä.
Perusopetuslaki ja Keuruun kaupungin Sivistyslautakunnan hyväksymät ohjeet määrittelevät ne ehdot, joiden täyttyessä kunta järjestää oppilaalle maksuttoman koulukuljetuksen. Esiopetuskuljetuksissa noudatetaan Keuruun kaupungin sivistyslautakunnan vuonna 2008 vahvistamaa §:n 87 päätöstä.

Esiopetus
Esiopetuksen oppilaiden koulumatka voi olla matka joko kotoa suoraan esiopetukseen
tai varhaiskasvatuksesta esiopetukseen ja päivän esiopetuksen päätyttyä vastaavasti
takaisin joko suoraan kotiin tai varhaiskasvatuspaikkaan (Perusturvalautakunnan päätös 20.4.2004 § 53). Kodin ja varhaiskasvatuspaikan välisiä kuljetuksia ei järjestetä eikä korvata koulukuljetusten perusteilla.
Esiopetuksessa olevien kuljetusoppilaiden kuljetusten säännönmukaisuus edellytetään
tapahtuvan vähintään viiden viikon jaksoissa. Jaksot määräytyvät muiden koulukuljetusten mukaisesti. Muutoksia kuljetuksiin ei tehdä kesken jaksojen.

Erityisopetus
Erityisopetuksessa olevien oppilaiden kuljetustarve ratkaistaan tapauskohtaisesti pitäen lähtökohtana kuitenkin yleisiä koulumatkapituusperusteita

Kunnat ovat koululainsäädännössä (PL 32 §) velvoitettuja järjestämään koulukyydityksen oppilaille, joiden koulumatka on pitempi kuin viisi kilometriä. Koulukyyditys voidaan myöntää lyhyillekin koulumatkoille harkinnanvaraisesti, milloin matka katsotaan oppilaan ikä huomioiden vaaralliseksi, vaikeaksi tai rasittavaksi.

Oppilaan varsinaisella koulumatkalla tarkoitetaan oppilaan päivittäistä kodin ja koulun välistä matkaa, jonka oppilas kulkee kouluun mennessään. Koulumatkan pituus lasketaan lyhintä kulkukelpoista reittiä ja yleisessä käytössä olevaa tietä pitkin kodin pihalta koulun pihalle. (Sivistyslautakunnan 30.8.2011 § 52 vahvistamat mittauspisteet Keuruun kouluilla). Koulumatkan pituuden Keuruulla tarkistaa kuljetussuunnittelija. Oppilaskuljetustyöryhmä on 19.5.2005 tehnyt sivistyslautakunnalle ehdotuksen niistä kriteereistä, joilla Haapamäen ja Keuruun taajama-alueen oppilaille myönnetään kuljetusavustus.
Lautakunta totesi, että perusopetuslain 32 §:n perusteella kunta on velvollinen järjestämään maksuttoman koulukuljetuksen, kun koulumatka on yli 5 km. Oppilaan koulumatkan ollessa alle 5 km sivistyslautakunta päätti kuljetusavustusten myöntämiskriteereiksi seuraavaa: Haapamäen ja Keuruun keskustan koulut ja kyläkoulut koskien haja-asutus- ja taajama-alueita.

  • 0 lk. kuljetusavustus koko lukuvuodeksi, kun matka on 3 km tai enemmän
  • 1–2 lk:t kuljetusavustus koko lukuvuodeksi, kun matka on 3 km tai enemmän
  • Kyläkoulut, Haapamäen ja Keuruun koulut koskien haja-asutusalueita
  • 3 lk. kuljetusavustus koko lukuvuodeksi, kun matka on yli 3 km, perusteluna mm. teiden valaistuksen puute
  • Haapamäen ja Keuruun keskustan koulut koskien taajama-alueita
  • 3 lk. kuljetusavustus talvikaudeksi 1.11.–31.3., kun matka on yli 3 km

Muiden kuin esikoululaisten kuljetuksiin käytetään linja-autoa silloin, kun se on aikataulullisesti mahdollista. Muista kuljetusavustuksista Kasvun ja hyvinvoinnin lautakunta päättää oppilaskohtaisesti. Kunnan velvollisuutena ei ole järjestää koulukuljetusta koko matkalle, vaan kuljetus voidaan järjestää vai osalle matkasta. Kilometrirajat ovat pisimpiä mahdollisia omavastuumatkoja, jotka oppilaan tulee varautua kulkemaan omin neuvoin.

Jos koulumatka tai osa koulumatkasta määritellään vaaralliseksi, kunta on velvollinen järjestämään kuljetuksen (vaaralliseksi katsotulle koulumatkan osuudelle) tai korvaamaan huoltajalle koulumatkakustannuksia oppilaan kuljettamisesta. Koulumatkan vaarallisuus määritellään Koululiitu -ohjelmalla. Ohjelma tarkastelee monipuolisesti koulumatkan liikenteellisiä olosuhteita. Suurin painoarvo arvioinnissa on tien liikennemäärällä ja nopeusrajoituksilla. Taajama-alueilla vaarallisuutta ei arvioida.

Kunta on velvollinen järjestämään koulukuljetuksen tai korvaamaan huoltajalle koulumatkakustannuksia, jos matka on oppilaalle liian vaikea tai rasittava. Matkan rasittavuutta ja vaikeutta arvioitaessa käytetään perusteena lääkärin, psykologin tai muun asiantuntijan lausuntoa, jonka huoltaja on velvollinen hankkimaan. Lausunto on uusittava joka lukuvuosi, ellei se ole luonteeltaan pysyväisluonteinen. Lausunnosta on ilmettävä kuljetustarpeen syiden ja perustelujen lisäksi mille ajanjaksolle asiantuntija suosittelee koulukuljetuksen järjestämistä.

Tällaisessa tapauksessa asia sovitaan erikseen. Kuljetus-/korvaushakemus liitteineen toimitetaan Keuruun kaupungin Kasvun ja hyvinvoinnin lautakunnalle. Koulun rehtori päättää oppilaan tilapäisestä (esim. sairastumisesta tai loukkaantumisesta johtuva) koulupäivän aikaisesta kuljetustarpeesta.

Perusopetuslain 6 §:n mukaan kunta osoittaa esiopetukseen tulevalle lapselle esiopetuspaikan ja oppivelvolliselle oppilaalle lähikoulun. Kunta on velvollinen järjestämään koulukuljetuksen ainoastaan oppilaan lähikouluun. Mikäli huoltaja haluaa vaihtaa oppilaan koulunkäyntipaikaksi muun kuin lähikoulun, myönnetään siihen huoltajalle oikeus mutta huoltaja on velvollinen itse huolehtimaan oppilaan koulukuljetuksesta (Perusopetuslaki 32 § 3 mom. ja 28 § 2 mom.).
Keuruun kaupunginvaltuuston hyväksymän (26.3.2007) toimintasäännön mukaan oppilaiden oppilaaksiottoalueet noudattavat koulupiirirajoja.

Jos oppilas muuttaa kesken lukuvuoden kunnan sisällä ja haluaa käydä lukukauden/- vuoden loppuun vanhassa koulussa, voidaan koulukuljetus järjestää muuton tapahtuessa kuluvan lukukauden loppuun saakka, mikäli kuljetus on yhdistettävissä olemassa oleviin kuljetuksiin ilman lisäkustannuksia tai enintään sen mukaisesti mitä kuljetus maksaisi oman koulussa käyntialueen kouluun ko. oppilaan ollessa siellä kuljetusoppilas. Erillistä kuljetusta ei kuitenkaan järjestetä

Kun vieraskuntalainen oppilas hakeutuu ja hyväksytään oppilaaksi kunnan kouluun, oppilaan huoltaja vastaa oppilaan koulukuljetuksista ja / tai saattamisesta (Perusopetuslaki 32 § 3 mom.). Keuruun kaupungin tulee kohdella yhdenvertaisesti toissijaisen koulupaikan hakijoita, sekä keuruulaisia että vieraskuntalaisia.

Jos lähettävän kunnan ja vastaanottavan kunnan välillä tehdään sopimus esi- ja perusopetuksen järjestämisestä (Kuntalaki 8. luku) niin samalla osapuolet sopivat perusopetuslain 32 §:n mukaisista koulukuljetusten järjestämisestä ja kustannusten jaosta.

Kuntalain 39 §:n nojalla Keuruun kaupunginhallitus edustaa kuntaa ja käyttää sen puhevaltaa. Valtuusto päättää Keuruulla kuntien välillä tehtävistä sopimuksista. Valtuuston päätöksen mukaan vieraspaikkakuntalaisten koulukuljetuksissa tulee huomioida toiminnalliset ja taloudelliset perusteet sekä ottaa huomioon oppilaiden yhdenvertainen kohtelu kunnan omien oppilaiden kesken sekä myös suhteessa vieraskuntalaisiin (Kvalt. 28.10.2024 § 48)

Koulukuljetuksissa käytetään ensisijaisesti olemassa olevaa julkista liikennettä. Muita kuljetusmuotoja, tilauslinja-autoja ja takseja, käytetään täydentämään julkisen liikenteen yhteyksiä. Oppilas voi joutua käyttämään koulumatkallaan useita eri kuljetusmuotoja. Perusopetuslain § 32 mukaisesti, riippuen aikatauluista, oppilas voi joutua odottamaan kuljetusta aamulla ja/tai illalla. Lain mukaan oppilaan koulumatka voi kestää enintään 2,5 tuntia päivässä. Lukuvuoden alussa 13 vuotta täyttäneen koulumatka odotusaikoineen voi kuitenkin kestää enintään 3 tuntia päivässä. Odotusajat pyritään pitämään kohtuullisina. Taksikuljetuksia ei järjestetä ovelta – ovelle -kuljetuksina, vaan oppilaat otetaan kyytiin ja jätetään kuljetuksen järjestäjän ilmoittamasta turvallisesta paikasta.

Maksuttomaan koulukuljetukseen oikeutetun oppilaan huoltajalle voidaan maksaa koulumatkakustannusten korvausta, jos huoltaja itse hoitaa oppilaan kuljetuksen. Päätös korvauksen maksamisesta tehdään aina tapauskohtaisesti lukuvuodeksi kerrallaan ja korvausanomus on jätettävä jokaiselle lukuvuodelle erikseen.

Kaupunki on vakuuttanut kaikki oppilaat tapaturman varalta. Korvausvastuu on varsinaisella kouluajalla, työsuunnitelmien mukaisten luokkaretkien, leirikoulujen, koulun urheilutapahtumien aikana ja matkalla suorinta tietä kodista kouluun / koulusta kotiin sattuvissa tapaturmissa. Koulumatkoilla tapahtuneiden tapaturmien, joissa mukana on auto tai muu moottoriajoneuvo, hoitokulut korvaa asianosaisten liikennevakuutus. Korvausvelvollisuus koskee välittömiä ja välttämättömiä matka-, hoito- ja lääkekustannuksia. Henkilökohtaisen omaisuuden vahinkoja ei korvata, paitsi esim. silmälasien korjauksen tai uusien hankinnan (jos ovat korjauskelvottomat), silloin kun tapaturma on vaatinut ensiapuluonteista hoitoa ja/tai on aiheuttanut terveydenhoitajan/lääkärin toteaman ruhjeen, naarmun tai vamman. Vakuutus ei korvaa oppilaan tahallaan tai huolimattomuuttaan aiheuttamaa vahinkoa toiselle osapuolelle vaan korvaamiseen sovelletaan vahingonkorvauslakia. Vahingonkorvausvastuulla ei ole ikärajaa.

Kovien pakkasten vuoksi ei järjestetä erillisiä kuljetuksia.

Yleiset periaatteet
Koulun järjestyssäännöt ovat voimassa koulumatkan aikana ja niitä valvotaan mahdollisuuksien mukaan. Koulukuljetusten odotteluun ja autosta poistumiseen liittyy kuitenkin monia riskejä. Oppilas voi vaikuttaa omaan turvallisuuteensa koulukuljetuksen ja julkisen liikenteen käyttäjänä. Kuljettajalle on taattava työrauha. Oppilaat eivät myöskään
saa häiritä muita matkustajia. Koululiikuntaa varten autossa saa kuljettaa urheiluvälineitä. Jotta koulukuljetukset sujuisivat mahdollisimman joustavasti ja turvallisesti, on oppilaiden ja huoltajien oltava tietoisia seuraavista periaatteista ja noudatettava niitä.

Turvavyön käyttö koulukuljetuksessa

  • Kouluajoa ajavan auton kuljettaja ohjaa ja valvoo oppilaiden turvavyön käyttöä;
  • Mikäli oppilas toistuvista kehotuksista huolimatta ei noudata ohjeita, ajoneuvon kuljettaja on velvollinen ilmoittamaan siitä koululle;
  • Koulun rehtori ottaa yhteyttä oppilaan kotiin, kertoo tilanteen ja ilmoittaa, ettei oppilaan omavaltainen ja ohjeista piittaamaton käyttäytyminen voi jatkua, sekä kertoo kuljettajan voivan kieltäytyä ottamasta omaa ja muiden liikenneturvallisuutta vaarantava oppilas koulukuljetukseen;
  • Mikäli tilanteessa ei tapahdu muutosta ajoneuvon kuljettaja ilmoittaa uudelleen asiasta rehtorille, joka ilmoittaa asian edelleen kuljetussuunnittelijalle;
  • kuljetussuunnittelija siirtää koulukuljetuksen järjestämisen huoltajan vastuulle. Menettely perustuu perusopetuslain 29 ja 32 §:ään. Kuljetussuunnittelija tiedottaa muuttuneesta järjestelystä ja sen ajankohdasta koululle ja autoilijalle.

    Huoltajan muistilista
  • Keuruun kaupunki osoittaa lapselle pysäkin paikan, joka voi olla linja-autopysäkki, liittymä tai muu liikenteellisesti turvallinen paikka. Jos huoltajalla on erimielisyyttä pysäkistä, kunta ja liikennöitsijä päättävät yhdessä pysäkin paikan tieliikennelain pohjalta;
  • keskustele lapsen kanssa pysäkillä ja autossa käyttäytymisestä;
  • huolehdi siitä, että lapsesi on ajoissa odotuspaikalla;
  • tarkista, että lapsen ulkoiluvaatteissa on heijastimet tai lapsesi käyttää heijastinliiviä;
  • ilmoita autoilijoille/koululle kuljetuksiin liittyvistä lapsen terveydentilaa koskevista vakavista asioista;
  • ilmoita autoilijoille/koululle lapsen sairastumisesta tai muista poissaoloista, ettei auto aja turhia reittejä;
  • huoltaja on velvollinen sopimaan liikennöitsijän kanssa lapsen autolle aiheuttamasta vahingosta. Kunta ei korvaa oppilaiden autoille aiheuttamia vahinkoja.
  • Keuruun kaupungissa Keuruun yhteiskoulun ja lukion lukuvuosi on jaksotettu. Jos on tiedossa, että lapsesi koulukyydin tarpeessa on poikkeuksia seuraavan jakson alkaessa, vanhemmat ilmoittavat kuljetussuunnittelijalle asiasta. Näin koulukyytejä ajavat autot välttyvät turhilta lenkeiltä.

    Kuljetusoppilaan muistilista
  • ole aina ajoissa (väh. 5 min. ennen) sovitussa noutopaikassa;
  • odota kuljetusta pysäkillä tai sovitussa paikassa, ei ajoradalla;
  • hämärän ja pimeän aikana käytä aina heijastinta tai heijastinliiviä;
  • auto ei ole myöhässä, jos se saapuu pysäkille 10 minuutin kuluessa sovitusta ajasta;
  • älä ryntää autoon muita matkustajia tönien;
  • tervehdi kuljettajaa;
  • esitä matkalippusi aina linja-autoon noustessa;
  • käytä aina turvavyötä;
  • käyttäydy autossa hyviä tapoja noudattaen rauhallisesti;
  • linja-auton istumapaikkoja ei ole varattu repuille;
  • linja-autossa tai taksissa ei saa liikkua paikasta toiseen kuljetuksen aikana;
  • linja-auton tai taksin kuljettaja saa puuttua kuljetuksen aikana tapahtuvaan häiriköintiin tilanteen vaatimalla tavalla;
  • tarkista, että et unohtanut mitään autoon;
  • odota, että auto on lähtenyt pysäkiltä ja että näet joka suuntaan ennen kuin lähdet ylittämään ajorataa.
  • Keuruun kaupungissa Keuruun yhteiskoulun ja lukion lukuvuosi on jaksotettu. Jos on tiedossa, että koulukyydin tarpeessa on poikkeuksia seuraavan jakson alkaessa, on toivottavaa, että ilmoitetaan kuljetussuunnittelijalle asiasta. Näin koulukyytejä ajavat autot välttyvät turhilta lenkeiltä (yläasteen ja lukion oppilaat voivat tiedottaa itse).

    Koulukuljettajan muistilista
  • muista, että olet oheiskasvattaja, käyttäytymisesi on esimerkillistä ja pidät yllä järjestystä. Kielenkäyttösi on oltava ystävällistä ja asiallista;
  • muista, että erityisoppilaat tarvitsevat usein erityishuomiota;
  • muista liikennesäännöt ja liikennekäyttäytyminen, koululaiskuljetuksissa ajoneuvokohtainen nopeusrajoitus on 80 km/h;
    Keuruun kaupunki
    Kasvun ja hyvinvoinnin palvelut
  • pyri olemaan täsmällinen aikataulussa ja huomioi kelivara;
  • aja odotusalueelle rauhallisesti;
  • ota lapset kyytiin ja jätä kyydistä sovitussa paikassa;
  • huolehdi, että autoon siirtyminen ja poistumien tapahtuvat rauhallisesti ja kiireettä;
  • tarkista, että lapset ovat kyydissä ja turvavöissä ennen kuin lähdet liikkeelle;
  • jos kuljetuksessa esiintyy ongelmia, ota yhteyttä ensin koulun rehtoriin tai kuljetus