
Kunnallinen varhaiskasvatus
Keuruun kunnallisessa varhaiskasvatuksessa toimii kaksi päiväkotia: Aurinkolinna ja Haapamäen päiväkoti. Päiväkodit tarjoavat varhaiskasvatusta ja esiopetusta lapsen kehitystä tukien ja arjen tarpeisiin vastaten. Aurinkolinnassa toimii myös vuorohoitoryhmä.
Aurinkolinnan päiväkoti
Aurinkolinnassa on kymmenen lapsiryhmää ja hoitopaikkoja noin 160 lapselle. Rakennus valmistui vuoden 2015 lopussa ja päiväkotiin muutettiin hiihtoloman aikaan 2016. Talo on kaksikerroksinen ja lapsiryhmiä toimii molemmissa kerroksissa.
Yhteiset tilat ja pihapiiri
Meillä on yhteisiä tiloja ja modernia tekniikkaa:
- hyvin varusteltu jumppasali
- verstastila askarteluun ja käsillä tekemiseen
- jäähdyttävä ilmastointi, joka parantaa sisäilman viihtyisyyttä erityisesti kesäisin
Pihapiiri tarjoaa mahdollisuuksia liikkumiseen ja leikkiin:
- kiipeilytelineitä, liukumäkiä ja keinuja
- kaksi pelialuetta
- asfaltoituja väyliä pyöräilyyn
- kaksi leikkimökkiä
- alapihalla puustoinen alue ja talvisin pulkkamäki
Sijainti ja liikkuminen
Päiväkoti sijaitsee keskeisellä paikalla. Koulut, uimahalli ja urheilukentät ovat kaikki kävelymatkan päässä. Lapsiryhmät liikkuvat ympäristössä ja hyödyntävät sekä sisä- että ulkotiloja. Lapset tutustuvat myös muiden ryhmien lapsiin arjen touhuissa.
Oppiminen ja tuki
Toimivat ja viihtyisät tilat tukevat oppimista. Moderni tekniikka on osa arkea, ja piha sekä liikuntamahdollisuudet kannustavat lapsia liikkumaan. Luontoon pääsee helposti myös kävellen.
Jokaisen lapsen kehitystä tukee oma ryhmä sekä tarvittaessa varhaiskasvatuksen erityisopettaja, joka tekee yhteistyötä henkilökunnan kanssa.
Vuorohoito Aurinkolinnassa
Vuorohoito tarkoittaa varhaiskasvatusta, jota tarjotaan iltaisin, öisin, viikonloppuisin sekä arki- ja juhlapyhinä. Se on tarkoitettu perheille, joissa huoltajat tekevät vuorotyötä tai opiskelevat työaikojen ulkopuolella.
Aurinkolinnan Niittyvillat-ryhmässä tarjotaan ympärivuorokautista hoitoa tarpeen mukaan. Vuorohoitoa voi varata myös juhlapyhille, mutta vain todelliseen tarpeeseen. Varaus perustuu esimerkiksi työvuoroluetteloon tai muuhun luotettavaan selvitykseen.
Hoitoajat ilmoitetaan Wilman kautta kolmeksi viikoksi kerrallaan, ja muutostilanteissa painotetaan lapsen etua.
Kenelle vuorohoitoa tarjotaan?
- 1–6-vuotiaille lapsille
- Tarvittaessa myös ensimmäistä luokkaa käyville koululaisille, kun kasvun ja hyvinvoinnin lautakunta tekee asiasta päätöksen
- Esiopetus järjestetään Keuruun kaupungin opetussuunnitelman mukaan
Vuorohoidon toiminnan periaatteet
Vuorohoito on tavoitteellista ja suunnitelmallista ajankohdasta riippumatta. Lapsen hyvinvointi ja yksilöllinen huomioiminen ovat toiminnan keskiössä. Erityisesti öisin ja viikonloppuisin korostuu aikuisen läsnäolon merkitys. Toimintaa ohjaa kodinomainen ilmapiiri, ja juhlapyhät sekä lasten omat toiveet otetaan huomioon arjen rytmissä.
Niittyvillat-ryhmän toiminnalle ovat tyypillisiä joustavuus, idearikkaat työntekijät ja avoin toimintakulttuuri. Huoltajien kanssa tehtävä yhteistyö on keskeisessä roolissa lapsen hyvinvoinnin tukemisessa.ikkaat työntekijät ja avoimuus. Vuorohoidossa huoltajien kanssa tehtävä yhteistyö on tärkeää lapsen hyvinvoinnin tukemiseksi.
Haapamäen päiväkoti
Haapamäen päiväkoti toimii entisessä kansakoulurakennuksessa, joka on rakennettu vuonna 1901 ja sijaitsee Haapamäen keskustassa.
Päiväkodissa toimii kaksi ryhmää:
- Tiitiäiset (0–3-vuotiaat)
- Menninkäiset (4–5-vuotiaat)
Esiopetus järjestetään Haapamäen yhtenäiskoulun esiopetuksen tiloissa.
Päiväkoti on pieni ja kodikas. Tilavilla piha-alueilla on monipuolisia leikki- ja liikuntavälineitä, ja viereisessä rakennuksessa on käytössä iso liikuntasali. Luistelu ja hiihto onnistuvat viereisellä kentällä. Retkiä tehdään säännöllisesti, ja lähiluonto toimii oppimisympäristönä.
Kunnallisen varhaiskasvatuksen yhteystiedot
Eveliina Mutikainen
Aurinkolinna
Lähetä suojattua sähköpostia
Kasvu- ja hyvinvointipalveluiden hallintoon voi lähettää henkilötietoja ja arkaluonteisia tietoja sisältävät viestit suojatulla sähköpostilla. Lähetä suojattu viesti: hallintosihteeri Eira Ahonen
Muista lisätä viestiin puhelinnumerosi, jos haluat vastauksen suojatusti. Saat avaukseen tarvittavan salasanan tekstiviestinä.