Varhaiskasvatuksen maksut ja tuet
Kunnallisen varhaiskasvatuksen asiakasmaksu perustuu varhaiskasvatuksen asiakasmaksuista annettuun lakiin (Laki varhaiskasvatuksen asiakasmaksuista (1503/2016)). Asiakasmaksu määräytyy perheen koon, palveluntarpeen sekä bruttotulojen mukaan.
Tämän sivun sisältö
Varhaiskasvatuksen asiakasmaksut 1.8.2024 alkaen
Varhaiskasvatuksen kuukausimaksut
- Asiakasmaksu on yhdestä varhaiskasvatuksessa olevasta lapsesta enintään 311 euroa.
- Toisesta varhaiskasvatuksessa olevasta lapsesta peritään 40% maksu, enintään 124 euroa. Perheen muista lapsista perittävä maksu on enintään 20 % nuoremman lapsen maksusta.
- Alin kuukausimaksu on 30 euroa ja kaikkein pienituloisimmilta perheiltä maksua ei peritä.
- Jos lapsi on varhaiskasvatuksessa osa-aikaisesti, maksu on kokoaikaista maksua pienempi.
Maksun määräytyminen ja tulorajat
Varhaiskasvatuksen kuukausimaksu määräytyy perheen koon ja tulojen mukaan. Maksu määrätään kuukausimaksuna. Kokoaikaisen varhaiskasvatuksen maksu saa olla enintään perheen koon mukaan määräytyvän maksuprosentin osoittama euromäärä vähimmäistulorajan ylittävästä kuukausitulosta. Kunta voi kuitenkin määrätä enimmäismaksun, mikäli hakija ei ilmoita perheen tuloja.
Perhekoko, henkilöä | Tuloraja €/kk | Maksuprosentti | Alimman perittävän maksun tuloraja | Maksu 311 €, jos tulot enemmän kuin €/kk |
2 | 4066 | 10,7 | 4346 | 6968 |
3 | 5245 | 10,7 | 5525 | 8147 |
4 | 5956 | 10,7 | 6236 | 8858 |
5 | 6667 | 10,7 | 6947 | 9569 |
6 | 7376 | 10,7 | 7656 | 10278 |
Tulorajojen euromäärät tarkistetaan yleisen ansiotasoindeksin muutoksen mukaisesti. Korkeimman ja pienimmän maksun euromäärä tarkistetaan opetustoimen hintaindeksin muutoksen mukaisesti. Tarkistukset tehdään joka toinen vuosi. Indeksillä tarkistetut euromäärät tulevat voimaan tarkistusvuotta seuraavan vuoden elokuun 1. päivänä.
Palveluntarpeen vaikutus varhaiskasvatuksen asiakasmaksuun
Jos lapsen varhaiskasvatusajan tarve kuukaudessa on jatkuvasti pienempi kuin säännönmukaisessa kokopäiväisessä varhaiskasvatuksessa, voidaan maksu määrätä alennettuna seuraavasti:
Hoidon tarve | Maksu | |
Varhaiskasvatusaika | Keskimäärin enintään 20 tuntia/viikko, 84 tuntia /kuukausi | 60 % kokoaikaisen varhaiskasvatuksen kuukausimaksusta |
Keskimäärin yli 20 tuntia/viikko, mutta alle 35 tuntia/viikko, 146 tuntia / kuukausi | 80 % kokoaikaisen varhaiskasvatuksen kuukausimaksusta | |
35 tuntia/viikko tai enemmän, 147 tuntia tai enemmän / kuukausi | Kokoaikainen varhaiskasvatuksen kuukausimaksu |
Osa-aikainen varhaiskasvatus
Osa-aikaisesta varhaiskasvatuksesta tehdään sopimus, jossa keskimääräinen viikoittainen varhaiskasvatukseen varattu aika ei ylitä 35 tuntia. Varhaiskasvatusaika voidaan sopia sopimuksella varhaiskasvatusajasta:
- sopimus varhaiskasvatusajasta tehdään vähintään kolmeksi (3) kuukaudeksi
- sopimus tulee voimaan aina kalenterikuukauden alusta.
- mikäli sovitut ajat ylittyvät kahden perättäisen kuukauden aikana, tarkastetaan sopimus vastaamaan todellista tarvetta. Ensimmäisestä ylityksestä annetaan perheelle ”huomautus”. Toisesta ylityksestä lähtien maksu peritään seuraavan maksuluokan mukaan vähintään kolmen kuukauden ajan. Maksu on kuitenkin aina sovitun ajan mukainen ja sitä ei alenneta, jos lapsi on varhaiskasvatus paikassaan vähemmän kuin on sovittu. Huom. poikkeukset (sairausloma).
- lasten varhaiskasvatusajat ilmoitetaan varhaiskasvatuspaikkaan vähintään kahdelta viikolta etukäteen Wilmassa.
- lasten varhaiskasvatusajat ilmoitetaan varhaiskasvatuspaikkaan vähintään viikkoa ennen etukäteen Wilman kautta. Esim. sunnuntaina 7.4.2024 klo 23:59 mennessä viikon 16 (14.4. alkava viikko) hoitoajat.
- varatun varhaiskasvatusajan tasoittumisjakso on kalenterikuukausi.
Esioppilaiden varhaiskasvatus
Varhaiskasvatuksen esiopetuksessa olevan lapsen varhaiskasvatuksen kuukausimaksun perusteena otetaan huomioon hänen varhaiskasvatuksessa oloaikansa vähennettynä esiopetus-ajalla (4 tuntia / päivä). Myös tätä alennusta vanhempien tulee hakea kirjallisesti sopimuksella varhaiskasvatusajasta. Esiopetuksen lisäksi osa-aikaisessa varhaiskasvatuksessa olevan lapsen hoidosta peritään maksu osa-aikaisen varhaiskasvatuksen kuukausimaksuna myös lukuvuoden sisään jäävien lomien (syysloma, joululoma, hiihtoloma) aikaisesta kokoaikaisesta varhaiskasvatuksesta. Elokuulta ja kesäkuulta peritään kokoaikaisen varhaiskasvatuksenmaksu, mikäli kokoaikaista varhaiskasvatusta on yli kolme päivää.
Asiakasmaksujen tarkistukset ja muutokset
Varhaiskasvatuksen asiakasmaksu määräytyy perheen koon ja bruttotulojen sekä varhaiskasvatusajan mukaan. Maksu määrätään toistaiseksi, mutta se on kuitenkin tarkistettava, kun
- perheen tulot olennaisesti muuttuvat,
- perheen koko muuttuu,
- lapsen varhaiskasvatusaika muuttuu,
- voimassa olevat säädökset ja päätökset muuttuvat
- maksu osoittautuu virheelliseksi.
Perheen tulee ilmoittaa varhaiskasvatuksen laskutukseen kirjallisesti (liitteineen) maksun suuruuteen vaikuttavien tietojen muutoksista. Muutoksen tulee olla pysyvä. Alle 3 kuukauden mittaisissa muutoksissa kuukausimaksua ei tarkisteta.
Tulojen ja perhetilanteen muutokset ilmoitukset: hallintovastaava Hanne Ylitalo, hanne.ylitalo@keuruu.fi.
Tulotietojen ilmoittaminen
Uusien asiakkaiden tulee toimittaa perheen tulotiedot maksun määräämiseksi tai antaa suostumus korkeimpaan asiakasmaksuun kuukauden kuluessa varhaiskasvatuksen aloittamisesta Wilman kautta. Perheen tulojen muuttuessa tulotiedot tai suostumus ylimpään maksuun ilmoitetaan myös Wilman avulla. Muutoksen tulee olla pysyvä, sillä alle kolmen (3) kuukauden mittaisissa muutoksissa kuukausimaksua ei tarkisteta. Jos maksun määräämistä koskeva päätös on perustunut asiakkaan tai hänen edustajansa antamiin virheellisiin tietoihin, voidaan maksu oikaista takautuvasti vuoden ajalta. Yleinen kaikkia perheitä koskeva maksun tarkistus tehdään vuosittain kauden alussa 1.8. alkaen.
Huoltajat voivat antaa suostumuksen tulorekisterin ja Kelan käyttöoikeuteen varhaiskasvatuksen asiakasmaksuissa, jolloin huoltajan ei tarvitse toimittaa tulotietoja. Keuruun kaupungilla on käyttöoikeus palkka-, eläke- ja etuustietojen tarkistamiseen Tulorekisteristä ja Kelalta, mutta kaupunki ei voi käyttää Tulorekisterissä olevia tulotietoja varhaiskasvatuksen asiakasmaksun määrittämiseen ilman asiakkaalta saatua suostumusta. Tulorekisteristä ei kuitenkaan saa vielä kaikkia tulotietoja, joten ao. tulotiedot tulee toimittaa
- aikuiskoulutustuet, apurahat, opiskelutodistus
- elatusapu- ja tuki
- pääomatulot: korko-, osinko- vuokra yms luovutusvoitot
- metsätulot, metsähehtaarit kunnittain, verotodistus
- liike-ja ammattitulot, tuloslaskelma ja tase viimeiseltä tilikaudelta ja viimeksi vahvistettu verotodistus
- maatilatalouden ja elinkeinotoiminnan tulot
- vähennyksenä tuloista: toiselle perheelle maksetut elatusmaksut
Jos maksun määräämistä koskeva päätös on ilmeisesti perustunut lapsen vanhempien tai muiden huoltajien antamiin virheellisiin tietoihin, maksu voidaan oikaista takautuvasti enintään vuoden ajalta. Mikäli maksu on virheellinen kunnan tekemän virheen vuoksi noudatetaan korjauksessa hallintolain 8. luvun säännöksiä.
Perheeksi katsotaan yhteistaloudessa avioliitossa tai avioliitonomaisissa olosuhteissa elävät henkilöt sekä heidän kanssaan samassa taloudessa asuvat molempien alaikäiset lapset.
Asiakasmaksua määrättäessä perheen tuloina otetaan huomioon kaikki veronalaiset ansio- ja pääomatulot, verosta vapaat tulot sekä laskennallinen metsätulo. Bruttopalkkaan lisätään lomaraha (5%) mikäli asiakas ei toimita lomarahasta erillistä selvitystä. Jos tulot vaihtelevat, otetaan huomioon keskimääräinen kuukausitulo pidemmältä ajalta.
Tulona otetaan huomioon
- bruttopalkka (myös erilaiset lisät, bonukset, palkkiot ymv.)
- verolliset luontoisedut (esim. puhelin-, ravinto-, auto- ja asuntoetu)
- pääomatulot (mm. osinko-, korko- ja vuokratulot; myös lasten, jotka ovat varhaiskasvatuksessa)
- metsätulot
- itsenäisestä ammatinharjoittamisesta ja yritystoiminnasta saatavat tulot (myös starttiraha)
- eläkkeet ja elinkorot (myös lasten, jotka ovat varhaiskasvatuksessa)
- elatusavut ja elatustuet (varhaiskasvatuksessa olevista lapsista)
- ansiopäiväraha
- peruspäiväraha (Kela)
- työmarkkinatuki
- vuorottelukorvaus
- koulutuspäiväraha/koulutustuki
- oppisopimuskoulutuksesta saatavat palkkatulot
- Kelan ja vakuutusyhtiön maksama kuntoutustuki/kuntoutusraha
- sairauspäiväraha
- äitiys-, isyys- ja vanhempainraha (myös erityishoitoraha ja erityisäitiysraha)
- joustava/osittainen hoitoraha
- ansionmenetyskorvaukset (vakuutus)
- perhehoidon palkkio
- omaishoidontuki
- apuraha työskentelyyn
- opiskelijan ansiotulot
Tulona ei oteta huomioon
- lapsilisä
- kotihoidon tuki
- yksityisen hoidon tuki
- lapsen hoitotuki
- eläkkeensaajan hoitotuki
- eläkkeen lapsikorotus
- kuntoutusrahalain mukainen ylläpitokorvaus
- perhehoidon kustannusten korvaukset
- tapaturmavakuutuksen perusteella suoritettavat sairaanhoito- ja tutkimuskulut
- vammaistuki
- asumistuki
- sotilasavustus
- rintamalisä
- opintotuki
- aikuiskoulutustuki
- opintojen johdosta suoritettavat apurahat ja muut vastaavat avustukset
- toimeentulotuki
- toimeentulotukena maksettava toimintaraha ja matkakorvaus
- työvoimapoliittisesta aikuiskoulutuksesta annetun kuntoutusrahalain mukainen ylläpitokorvaus
- julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain mukainen kulukorvaus
- matkustussäännön mukainen päiväraha
- kulukorvaukset, kuten ulkomaan päiväraha
- kilometrikorvaukset
Tulojen vähennyksenä otetaan huomioon suoritetut elatusavut ja tosiasiallisista perhesuhteista johtuvat muut vastaavat kustannukset sekä kiinteistön luovutuksen yhteydessä määräajaksi tai elinkaudeksi pidätetty rahana suoritettava etuus (syytinki).
Maksualennukset ja -vapautukset
Varhaiskasvatuksen asiakasmaksulain 4 §:n perusteella tehtävästä maksun alennuksesta tai perimättä jättämisestä tekee päätöksen päiväkodin johtaja. Päätöstä maksun alentamisesta tai perimättä jättämisestä on kirjallisesti haettava. Hakemukseen tulee liittää asiantuntijaperustelut esim. sosiaalityöntekijän, kuntoutusohjaajan tai muun vastaavan asiantuntijan lausunto.
Lapsen sairaus
Jos lapsella on kalenterikuukauden aikana sairaspäiviä 11 tai enemmän, peritään puolet kuukauden varhaiskasvatusmaksusta. Sairaudesta johtuvan poissaolon kestäessä koko kalenterikuukauden, maksua ei peritä lainkaan.
Muu poissaolo
Kuukausimaksu peritään myös lapsen tilapäisten poissaolojen ajalta. Jos lapsi on poissa koko kalenterikuukauden, maksuna peritään puolet kuukausimaksusta. Mikäli lapsi on hoidossa yhdenkin päivän kalenterikuukaudessa, peritään koko kuukauden maksu, ellei ole kyseessä ns. maksuton heinäkuu.
Kesäkeskeytys ja maksuton hoitokuukausi
Maksu peritään enintään 11 kalenterikuukaudelta toimintavuoden aikana. Toimintavuosi on 01.08.–31.07. Heinäkuu on maksuton hoitokuukausi edellyttäen, että lapsen varhaiskasvatus on alkanut elokuussa ja jatkunut keskeytyksettä kesäkuun loppuun saakka. Varhaiskasvatuspaikan käyttämisen voi keskeyttää lomakauden (02.05.–30.09.) aikana vähintään 6 viikoksi. Tällöin yhtäjaksoiselta poissalolta ei peritä maksua, mikäli poissaolo on ilmoitettu päiväkodin vastaavalle viimeistään toukokuussa, toukokuun poissaolosta 15.4. mennessä. Varhaiskasvatuksen kuukausimaksun periminen päättyy varhaiskasvatuspaikan irtisanomiseen
Varhaiskasvatuksen alkaminen ja päättyminen
Varhaiskasvatuksen aloitus- ja lopetuskuukaudelta kuukausimaksu peritään toteutuneen varhaiskasvatusajan mukaan. Alennettua maksua määrättäessä käytetään jakajana 21 toimintapäivää. Jos vanhemmat eivät ota vastaan lapselle haettua ja myönnettyä varhaiskasvatuspaikkaa eivätkä peru päätöksen mukaisen varhaiskasvatussuhteen alkamista, vanhemmilta peritään puolet asiakasmaksulain määräytyvästä kuukausimaksusta.
Isyysvapaa
Isyysrahakaudella lapsella ei ole oikeutta varhaiskasvatukseen. Hoitopaikka kuitenkin säilyy poissaolon ajan samana eikä ko. ajalta peritä varhaiskasvatuksen kuukausimaksua.
Laskutus
Varhaiskasvatuksen kuukausimaksu laskutetaan kuukausittain jälkikäteen. Maksu voidaan periä tarvittaessa suoramaksuna.
Laskun varhaiskasvatuksen kuukausimaksusta voi halutessaan saada suoraan verkkopankkiin tekemällä vastaanottoilmoituksen verkkopankissa kyseisen laskun kohdalla.
Perimispalkkio ja maksukehotuksen lähettäminen on siirtynyt Intrum Perinnän suoritettavaksi. Mikäli maksua ei senkään jälkeen suoriteta, Intrum Perintä lähettää laskun ulosottoviranomaisen perittäväksi ilman eri ilmoitusta
Maksulaskuri
Laske arvio perheen varhaiskasvatusmaksusta maksulaskurilla.
Oikopolkuja
Hanne Ylitalo
Kasvun ja hyvinvoinnin palvelut, hallinto