Siirry sisältöön
Kirkot, Nähtävyydet

Keuruun kirkko

Kippavuoren pyhäkkö on Keuruun seurakunnan avara, valoisa ja toimiva pääkirkko, jossa on hyvä järjestää suuriakin juhlia.

Tietoja tästä nähtävyydestä

Kirkko (1892) on pohjaratkaisultaan lyhyellä poikkilaivalla varustettu pitkäkirkko, jonka pohjoispäähän on sijoitettu matalampi ja kapeampi kuoriosa sekä sen taakse sakaristo. Etupäässä on nelikerroksinen korkeahuippuinen kellotorni. Kirkon sisätila on kolmilaivainen.

Punatiilisen, uusgoottilaisen kirkon alttaritaulut maalasi taidemaalari Eero Järnefelt (1863-1937) vuosina 1889-92.

Keuruun seurakunnan neljäs kirkko rakennettiin vanhan kirkon läheisyyteen Kippavuorenmäelle 1892.
Paikka oli saanut nimensä lähteestä, jonka päälle kirkon alttari rakennettiin.

Uudesta kirkosta tehtiin etelätornillinen uusgoottilais-tyylinen tiilikirkko. Perustukset on tehty harmaasta graniitista. Kirkon rakennustoimikunnan puheenjohtajana toimi tehtaanpatruuna G A Serlachius.

Kirkon sisävaikutelma on tilava ja katedraalimainen. Sivuilla sijaitsevat pienet kylkiäiset antavat kirkkosalille ristin muotoa. Kolmilaivaisen kirkkosalin pohjoispäässä on holvikattoinen kuorisyvennys, jossa on uusgoottilainen alttarilaite.


Kirkkoherranvirasto

Toimitusvaraukset (vihkimiset, kasteet, siunaukset)

Avoinna ma-to klo 9-13, pe suljettu

Käyntiosoite: Kippavuorentie 7, Keuruu
Postiosoite: PL 64, 42701 Keuruu
Sähköposti: keuruu.seurakunta@evl.fi

Kuvia kohteesta

Tutustu myös näihin kohteisiin