RSS-linkki
Kokousasiat:https://keuruu.fi:443/ptkd10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://keuruu.fi:443/ptkd10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 18.12.2023/Pykälä 289
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Nuorisovaltuuston ehdotus osallistuvan budjetin toimenpiteistä vuodelle 2024
KH 18.12.2023 § 289
462/02.02.00/2023
Valmistelija Vapaa-aikapäällikkö Heli Peltola, heli.peltola(at)keuruu.fi, p. 040 827 2753, nuorisopalveluiden vastaava Niina Savilahti, niina.savilahti(at)keuruu.f, p. 040 512 6348
Päätös Hyväksyttiin.
Esittelijä Kaupunginjohtaja Pajari Noora
Päätösehdotus Kaupunginhallitus hyväksyy nuorisovaltuuston tekemän ehdotuksen osallistuvan budjetoinnin toimenpiteistä vuodelle 2024.
Selostus
Keuruun kaupunki käynnisti keväällä 2023 ensimmäistä kertaa lasten ja nuorten osallistuvan budjetin, jossa lapset ja nuoret pääsivät vaikuttamaan kaupungin budjetin suunnitteluun. Budjetin rahastona on osoitettu kasvun- ja hyvinvoinnin toimialueelle saatu testamenttilahjoitus. Alustavana laskelmana on pidetty n.15 000 euron summaa käytettäväksi testamenttirahasta.
Osallistuvan budjetin valmistelu toteutettiin seuraavasti:
- Toukokuussa 2023 kysely peruskouluille avoin kysely mitä muuttaisit tai toivoisit kotipaikkakunnallesi. Vastauksia 154, eniten toiveita oleskelupaikasta ulos.
- 21.9.2023 Osallistuva budjetti työpaja Kipinällä, johon kutsuttiin edustajat jokaisesta Keuruun ala- ja yläkoulusta sekä lukiosta. Paikalla 23 lasta ja nuorta. Työpajan suunnittelussa hyödynnettiin kyselyssä saatua materiaalia, ja lapsilta ja nuorilta kerättiin mielipiteitä.
- 21.9.2023 budjettipajasta valikoitui äänestykseen: Tervalle ulkokatos oleskeluun, Tervalle koripallokenttä, Tervan leikkikenttäalueen kehittäminen (esim. kiipeilyseinä, maatrampoliini), Yläkouluikäisten oma leiri, Yläkoulu ja 2.asteen konsertti retki (esim. YleX Pop-tapahtumaan) ja lisäksi oli valintamahdollisuus "En osaa sanoa". Vastauksia kyselyyn saatiin 344, joista 44 oli "En osaa sanoa". Äänestyksen TOP 3 tulokset:
- Äänet kaikki vastaajat: 1. Yläkoulu ja 2.asteen ikäisten konsertti retki (esim. Ylex Pop tapahtumaan), 95 ääntä, 2. Tervan leikkikenttäalueen kehittäminen (esim. kiipeilyseinä, maatrampoliini) 78 ääntä ja 3. Tervalle ulkokatos oleskeluun 68 ääntä.
- Alakoulu (113) vastausta: 1. Tervan leikkikenttäalueen kehittäminen (esim. kiipeilyseinä, maatrampoliini) 36 ääntä ja 2. Tervalle ulkokatos oleskeluun 21 ääntä ja 3. koripallokenttä 20 ääntä.
- Yläkoulu (176) vastausta: Yläkoulu ja 2.asteen ikäisten konsertti retki (esim. Ylex Pop tapahtumaan) 77 ääntä ja 2. Tervalle ulkokatos oleskeluun 33 ääntä ja 3. Tervan leikkikenttäalueen kehittäminen (esim. kiipeilyseinä, maatrampoliini) 31 ääntä.
- 2.aste (49) vastausta: 1. Tervalle ulkokatos oleskeluun 14 ääntä ja 2. Yläkoulu ja 2.asteen ikäisten konsertti retki (esim. Ylex Pop tapahtumaan) 13 ääntä ja 3. Tervan leikkikenttäalueen kehittäminen (esim. kiipeilyseinä, maatrampoliini) 9 ääntä.
Nuorisovaltuusto käsitteli kokouksessaan 10.11.2023 osallistuvan budjetin äänestystuloksia ja esittää seuraavaa:
Osallistuvan budjetin rahasta valitaan toteutukseen
- yläkoulu ja 2.asteen konserttiretki
- peruste: eniten ääniä saanut ehdotus
- alustava kustannusarvio bussikyyditys noin 1000 euroa
- ulkokatos Tervalle oleskeluun
- peruste 1: ehdotus sai kaikilta ryhmiltä (alakoulu, yläkoulu ja 2. aste) eniten tai toiseksi eniten ääniä.
- peruste 2. ulkokatos palvelisi kaikenikäisiä, myös perheitä ja sinne saataisiin nuorten toivoma kännykän latauspiste
- alustava kustannusarvio Tervan erillinen sääsuojakatos 14 500 €).
Yhteensä alustava kustannusarvio näille kahdelle esitykselle on 15 500 euroa.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |