RSS-linkki
Kokousasiat:https://keuruu.fi:443/ptkd10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://keuruu.fi:443/ptkd10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Keurusselän ympäristölautakunta
Pöytäkirja 13.12.2023/Pykälä 35
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Läsnäolo- ja puheoikeus Keurusselän ympäristölautakunnan kokouksissa
KEYMP 13.12.2023 § 35
465/00.01.01.01/2023
Valmistelija Ympäristöterveyspäällikkö Rebekka Kinnunen, p. 040 032 8322, rebekka.kinnunen(at)keuruu.fi
Päätös Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.
Esittelijä Ympäristöterveyspäällikkö Kinnunen Rebekka
Päätösehdotus Lautakunta päättää, että elinvoimajohtajalla toimialajohtajana on lautakunnan kokouksissa läsnäolo- ja puheoikeus.
Lautakunta kutsuu muut asiantuntijat tarvittaessa yksittäisessä asiassa kuultavaksi.
Selostus
Keuruun kaupungin Hallintosäännön (valtuusto hyväksynyt 23.10.2023) § 141 mukaan toimielin päättää muiden henkilöiden läsnäolo- ja puheoikeudesta.
Toimielin voi päättää asiantuntijan kuulemisesta yksittäisessä asiassa. Asiantuntija voi olla läsnä kokouksessa asiasta käytävän keskustelun päättymiseen asti, mutta pääsääntöisesti asiantuntijan on poistuttava kokouksesta ennen päätöksentekoa.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |