Dynasty tietopalvelu Haku RSS Keuruun kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://keuruu.fi:443/ptkd10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://keuruu.fi:443/ptkd10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Keurusselän ympäristölautakunta
Pöytäkirja 13.12.2023/Pykälä 41

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

Eläinlääkäreiden toimenpidepalkkioiden vahvistaminen vuodelle 2024

KEYMP 13.12.2023 § 41  

435/11.02.04.01/2023  

Valmistelija Ympäristöterveyspäällikkö Rebekka Kinnunen p. 040 032 8322, rebekka.kinnunen(at)keuruu.fi

Päätös Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

Esittelijä Ympäristöterveyspäällikkö Kinnunen Rebekka

Päätösehdotus Keurusselän ympäristölautakunta vahvistaa liitteen mukaan Keuruun kaupungin virkaeläinlääkäreiden palkkioiden enimmäismäärän vuodelle 2024.

Selostus

Kuntien eläkevakuutukselle (KEVA) on vahvistettava vuosittain

eläinlääkintähuoltolain (765/2009) 19 §:n mukaisten toi­men­pi­de­palk­kioi­den enimmäismäärä eläinlääkäreittäin. Eläinlääkintähuoltolain 19 §:n mukaiset toimenpidepalkkiot ovat eläinlääkärin em. lain 11 ja 13 §:n nojalla an­ta­mis­taan palveluista kotieläimen omistajalta tai hal­ti­jal­ta perimä, vir­ka­eh­to­so­pi­muk­ses­sa määrätty palkkio, mat­ka­kus­tan­nus­ten korvaus, kor­vaus omistamiensa laitteiden käytöstä sekä kor­vaus käyt­­mis­tään lääkkeistä ja tarvikkeista aiheutuneista kus­tan­nuk­sis­ta.

 

Toimenpidepalkkioiden määrä tulee vahvistaa arviona myös vah­vis­ta­mis­het­kel­lä avoi­me­na oleville viroille, vakinaisten eläinlääkäreiden si­jai­sil­le ja ti­la­päi­sil­le eläinlääkäreille. Päätös vahvistettavasta toi­men­pi­de­palk­kioi­den määrästä vuodelle 2024 tulee tehdä 31.12.2023 men­nes­sä. Vah­vis­tet­tu­jen toimenpidepalkkioiden mukaan mää­räy­ty­vät työn­an­ta­jan ja palkansaajan eläkemaksut. Eläin­lää­kin­­huol­to­lain (765/2009) 7.1 §:n mukaisen kunnan monijäsenisen toimielimen tu­lee suorittaa vahvistus.

 

KEVA on vahvistanut vuoden 2024 palkkioiden enimmäismääräksi

54.869,28 €. Eläinlääkärin tulee luotettavasti ilmoittaa kun­nal­le tä­tä vahvistamista varten tarvittava tieto.

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa