RSS-linkki
Kokousasiat:https://keuruu.fi:443/ptkd10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://keuruu.fi:443/ptkd10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kasvun ja hyvinvoinnin lautakunta
Pöytäkirja 14.12.2023/Pykälä 130
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kokouksen järjestäytyminen
KASV 14.12.2023 § 130
Kokouksen avaus
Puheenjohtaja avaa kokouksen.
Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
Päätös Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.
Päätösehdotus Kokous todetaan lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.
Selostus Kasvun ja hyvinvoinnin lautakunnan kokouskutsu ja esityslista on lähetetty lautakunnan jäsenille ja muille, joilla on läsnäolo-oikeus tai velvollisuus kokouksessa, viimeistään neljä päivää ennen toimielimen kokousta.
Kokouksen esityslista on julkaistu luottamushenkilöiden verkkopalvelussa samana päivänä kuin kokouskutsu on lähetetty.
Kokouskutsu ja esityslista on lähetetty 08.12.2023
Kuntalain (410/2015) 103 pykälän mukaan toimielin on päätösvaltainen, kun enemmän kuin puolet jäsenistä on läsnä kokouksessa.
Toimielimen kokoukseen voi osallistua myös Teams-etäyhteydellä.
Pöytäkirjantarkastajien valinta
Päätös Pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin Matti Pesonen ja Minna Pessinen (varalle Jukka Huisman ja Aila Uusoksa).
Päätösehdotus Pöytäkirjan tarkastajiksi valitaan Matti Pesonen ja Minna Pessinen (varalle Jukka Huisman ja Aila Uusoksa).
Selostus Pöytäkirja tarkastetaan kahden päivän kuluessa kokouksesta kuittaamalla sähköpostilla lähetetty pöytäkirja hyväksytyksi. Pöytäkirja allekirjoitetaan viimeistään seuraavassa toimielimen kokouksessa.
Tarkastuksen jälkeen pöytäkirja asetetaan yleisesti nähtävillä Keuruun kaupungin verkkosivuille: Päätöksenteko
Pöytäkirjan tarkastuksen suorittavat lautakunnan jäsenet aakkosjärjestyksessä, kaksi jäsentä kerrallaan.
Työjärjestyksen hyväksyminen
Päätös Esityslista hyväksyttiin kokouksen työjärjestykseksi.
Päätösehdotus Esityslista hyväksytään kokouksen työjärjestykseksi.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |