Dynasty tietopalvelu Haku RSS Keuruun kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://keuruu.fi:443/ptkd10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://keuruu.fi:443/ptkd10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 11.12.2023/Pykälä 54

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

Tuulivoimakaavoituksen periaatteet

VALT 11.12.2023 § 54  

277/10.00.00.01/2023  

Päätös Hyväksyttiin.

Asian käsittely kokouksessa:

Harri Oksanen esitti ryhmäpuheenvuorossaan tuulivomaperiaatteisiin seuraavia muutoksia:
"Muutosesitys asiakohtaan 54 Tuulivoimakaavoituksen periaatteet

Esitämme tuulivoimaperiaatteisiin seuraavia lisäyksiä:
4.Tuulivoimalat sijoitetaan siten, että etäisyys pysyvään- ja loma-asutukseen tuulivoimalasta on 8 kertaa voimalan kokonaiskorkeus, kuitenkin vähintään 1,5 km.
9. Tuulivoimaloiden melun mallintaminen tulee tehdä ympäristöministeriön ohjeen OH 2/2014 mukaan.
10. Tuulivoimatoimijoiden, kuntien ja muiden halukkaiden tahojen kanssa tulee etsiä keinoja, joilla voimaloiden tuottamaa energiaa voidaan hyödyntää, jalostaa ja varastoida mahdollisimman paljon lähialueilla.

Muut perussuomalaisten valtuutetut (Heinonen, Heinonen, Rantanen, Röppänen) kannattivat Oksasen esitystä.

Puheenjohtaja päätti, että asiasta on äänestettävä: he, jotka kannattavat kaupunginhallituksen esitystä äänestävät JAA, he jotka kannattavat Oksasen kannatettua muutosehdotusta, äänestävät EI.

Puheenjohtaja totesi kaupunginhallituksen päätösehdotuksen tulleen hyväksytyksi äänin 25-6.

Kaupunkikehityspäällikkö Timo Määttä poistui kokouksesta asian käsittelyn jälkeen.

Päätösehdotus Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että se hyväksyy tuulivoimakaavoituksen periaatteet ehdotuksen mukaisesti.

KH 27.11.2023 § 259 

Valmistelija Kaupunkikehityspäällikkö Timo Määttä
timo.maatta(at)keuruu.fi p. 0400 763 995

Päätös Hyväksyttiin.

Asian käsittely kokouksessa:
Hannu Rantanen esitti vastaehdotuksen: "Keuruulle ei rakenneta enempää tuulivoimaa". Vastaehdotusta ei kannatettu.

Esittelijä Kaupunginjohtaja Pajari Noora

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää esittää valtuustolle tuulivoimakaavoituksen periaatteiden hyväksymistä selostuksessa olevan ehdotuksen mukaisesti.

Selostus

Keuruun kaupungille on jätetty neljä aloitetta tuulivoimaosayleiskaavojen laatimiseksi (Lehmikorpi, Otsavuori, Pirtti-Moskuva ja Penkkisuo). Lisäksi uutena tutkittava hankealueena on Vuohisalo Keuruun keskustan luoteispuolella.

Kaupunginhallitus käynnisti Lehmikorven tuulivoimaosayleiskaavoituksen 7.11.2023, jossa tavoitellaan mm. 1,5 km etäisyyttä tuulivoimaloista asutukseen ja 1 €/m2 korvausta sähköverkkojen maapohjasta.

Kaupunginvaltuusto käsitteli valtuustoaloitetta "Keuruusta tuulivoimavapaa kunta" 14.11.2022. Asia palautettiin valmisteluun. Lisäksi kaupunginvaltuusto jätti asiasta kaupunginhallituksen puheenjohtajan esittämän toimenpidealoitteen, että

  1. kevään aikana hallitus valmistelee ja hyväksyy Keuruun kaupungin periaatteet tuuli- ja aurinkovoiman kaavoittamiselle ja tuo ne valtuustolle hyväksyttäväksi,
  2. periaatteista huolimatta tuulivoimakaavoitukseen liittyvät asiat tulevat aina lopulta valtuuston päätettäväksi ja
  3. tämä valtuustoaloite käsitellään vasta sen jälkeen, kun nämä periaatteet on hyväksytty valtuustossa.

Kaupungille on jätetty tuulivoimaan liittyen kaksi kuntalaisaloitetta. Molemmissa aloitteissa on useita allekirjoittajia, joita on toimitettu kaupungille myös kirjallisena:

1)     Ei Penkkisuo tuulipuistoa noin valtavana kokonaisuutena lähelle asutusta

2)     Vaatimus vähintään 2 km suojaetäisyydestä tuulivoimalle.

Valtuustoryhmät ovat syksyn 2023 aikana käyneet keskustelua tuulivoimakaavoituksen periaatteista. 31.10.2023 pidettiin Multian ja Petäjäveden kanssa yhteinen Melu ja Välke -ilta Petäjäveden Miilussa sekä 7.11.2023 Keuruun avoin tuulivoimailta Haapamäen suojalla, jossa valtuustoryhmien edustajat esittelivät ryhmän tavoitteita.

Tuulivoimakaavoituksen periaatteet -ehdotus:

  1. Osayleiskaavat laaditaan hankkeeseen ryhtyvän kustannuksella (kaavoitussopimus), oikeusvaikutteisena osayleiskaavana maankäyttö- ja rakennuslain 77 a-c §:n mukaan siten, että voimaloiden rakennusluvat voidaan suoraan myöntää yleiskaavan perusteella. Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan kaupunginhallitus ei voi sopia sitovasti tavoitteista kaavoitussopimusvaiheessa, koska yleiskaavan hyväksyy kaupunginvaltuusto.
  2. Hanketoimijalta edellytetään maanomistajasopimuksia ja maanomistajasopimuksiin kirjataan menettely purkuvakuudesta.
  3. Edellytetään, että sähköverkon siirtolinjojen osalta hanketoimijalta solmii maanomistajien kanssa erilliset maankäyttösopimukset kaavoitettavan alueen ulkopuolisista maa-alueista ja maksaa kokonaiskorvauksena vähintään 1€/m2. Erikseen sovittaessa toissijaisena vaihtoehtona voidaan käyttämään lunastusmenettelyä.
  4. Tuulivoimalat sijoitetaan siten, että etäisyys pysyvään- ja loma-asutukseen tuulivoimalasta on vähintään 1,5 km.
  5. Kaavoitus- ja ympäristövaikutusten arviointimenettely tulee suorittaa siten, että kuulemiset voidaan suorittaa yhtä aikaa.
  6. Tuulivoimakaavoissa tulee tutkia myös aurinkovoiman rakentamismahdollisuudet.
  7. Hanketoimijaa edellytetään aktiiviseen yhteistyöhön yksityisten maanomistajien neuvottelukuntien kanssa.
  8. Mahdolliset toisiin kuntiin ulottuvat ulkoisvaikutukset tulee tuoda tiedoksi ja osoittaa, millä tavoin asianosaisia on asiasta tiedotettu.

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa