RSS-linkki
Kokousasiat:https://keuruu.fi:443/ptkd10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://keuruu.fi:443/ptkd10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 11.12.2023/Pykälä 58
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Talousarvio vuodelle 2024
VALT 11.12.2023 § 58
442/02.02.00/2023
Päätös Vasemmisto ja vihreät valtuustoryhmä esittää, että talousarvion s. 52 olevan tuloslaskelman toimintakuluihin lisätään vuodelle 2027 200.000 euroa ja tuloksesta vähennetään sama summa.
Lisäksi esitämme toimenpidealoitteena, että valtuuston marraskuussa hyväksymä virheellisiin summiin perustunut talouden tasapainottamisohjelma käsitellään keväällä uudelleen ja Haapamäen yläkoulun siirto poistetaan ohjelmasta.
Harri Oksanen kannatti molempia ehdotuksia.
Koska talousarvion taloussuunnitelmaan oli esitetty kannatettua muutosta, puheenjohtaja päätti että asiasta on äänestettävä: he, jotka äänestävät, että muutosta ei tehdä, äänestävät JAA, ja he, jotka kannattavat muutoksen tekemistä EI.
Äänestys tulos JAA 7, EI 23 (yksi tyhjä).
Puheenjohtaja totesi, että talousarvio 2024 hyväksytään muutoin, mutta taloussuunnitelman 2027 toimintakuluista ja tuloksesta vähennetään 200 000 euroa äänestystuloksen mukaisesti.
Koska valtuustolle oli esitetty kannatettu toimenpidealoite, puheenjohtaja totesi että asiasta on äänestettävä: he, jotka äänestävät toimenpidealoite hyväksytään, äänestävät JAA ja he, jotka äänestävät, että ei hyväksytä, äänestävät EI.
Äänestystulos JAA 21, EI 8 (kaksi tyhjää). Valtuusto hyväksyi toimenpidealoitteen.
Saara Kässi-Jokinen jätti päätöksestä eriävän mielipiteen:
"Valtuuston päätös on ristiriidassa talouden tasapainotusohjelmasta tehtyjen päätösten kanssa (valtuuston kokous 20.11.23 §51)."
Emilia Koikkalainen jätti päätöksestä eriävän mielipiteen:
"Kaupungin talousarvion tulisi olla yhdenmukainen talouden tasapainottamisohjelmasta tehtyjen päätösten kanssa. (Valtuuston päätös 20.11.23 §51)."
Päätösehdotus Kaupunginhallitus esittää valtuustolle, että valtuusto hyväksyy liitteenä olevan vuoden 2024 talousarvion ja vuosien 2025-2027 taloussuunnitelman.
KH 04.12.2023 § 276
Valmistelija Talouspäällikkö Jari Jaakkola, jari.jaakkola(at)keuruu.fi, puh. 040 487 955353
Päätös Hyväksyttiin.
Esittelijä Kaupunginjohtaja Pajari Noora
Päätösehdotus Kaupunginhallitus esittää valtuustolle, että valtuusto hyväksyy liitteenä olevan vuoden 2024 talousarvion ja vuosien 2025-2027 taloussuunnitelman.
Selostus
Keuruun kaupunki käsittelee uuden päivitetyn talousarvion seuraavin muutoksin:
- Kaupungintalon toiminta lopetetaan vuonna 2025, minkä vuoksi kaupungintalosta tehdään vuosille 2023-2025 arvonalentumiskirjaukset. Vuodelle 2023 alaskirjaus on 280.000 euroa ja vuosille 2024-2025 alaskirjaus on 300.000 euroa per vuosi.
- Työmarkkinatuen kuntaosuudesta on saatu säästöä 180.000 euroa, mikä on kirjattu avustuksiin. Uusi luku avustuksissa on 1.300.810 euroa (ennen korjausta luku oli 1.480.810 euroa).
- Valtionosuudesta saatiin uudet laskelmat. Valtionosuus vuodelle 2024 ja suunnitelmavuosille on 6.603.900 euroa (6.646.300 euroa).
- Korkotuottoja vuosille 2024-2027 muutettiin seuraavasti: 2024 on 240.000 euroa, 2025 on 230.000 euroa, 2026 on 220.000 euroa ja vuonna 2027 on 210.000 euroa (2024-2027 oli 15.000 euroa per vuosi).
- Korkokulujen määrät suunnitelmavuosille 2025-2027 muuttuivat seuraavasti: vuonna 2025 korkokuluja arvioidaan olevan 1.692.300 euroa (1.782.300 euroa), vuonna 2026 luku on 1.602.300 (1.782.300 euroa) ja vuonna 2027 korkokuluja on 1.512.300 euroa (1.782.300 euroa).
- Lainamäärä muuttui 1.500.000 eurosta 1.000.000 euroon.
Muutokset vaikuttivat tunnuslukuihin seuraavasti:
1.000 € kaupunki+Vesi liikel. | TA 2024 | TS 2025 | TS 2026 | TS 2027 |
Vuosikate | 4 021 | 4 666 | 4 746 | 4 944 |
Tilikauden yli-/alijäämä | -788 | -42 | 438 | 736 |
Kertynyt ylijäämä | 2 385 | 2 343 | 2 781 | 3 517 |
Nettoinvestoinnit | 2 910 | 2 065 | 1 875 | 1 835 |
Lainakannan muutos | -1 596 | -2 646 | -2 646 | -2 646 |
Esityslistan liitteenä kaupunginjohtajan ehdotus talousarvioksi vuodelle 2024 ja taloussuunnitelmaksi vuosille 2025-2027.
KH 27.11.2023 § 262
Valmistelija Talouspäällikkö Jari Jaakkola, jari.jaakkola(at)keuruu.fi, puh. 040 487 955353
Päätös Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti palauttaa asian valmisteluun.
Esittelijä Kaupunginjohtaja Pajari Noora
Päätösehdotus Kaupunginhallitus ehdottaa valtuustolle, että se hyväksyy vuoden 2024 talousarvion ja vuosien 2025-2027 taloussuunnitelman.
Selostus
Kuntalain 110 §:ssä on säädetty kunnan talousarviosta ja -suunnitelmasta. Valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio ottaen huomioon kuntakonsernin talouden vastuut ja velvoitteet. Talousarvion hyväksymisen yhteydessä valtuuston on hyväksyttävä myös taloussuunnitelma kolmeksi tai useammaksi vuodeksi eli suunnitelmakaudeksi. Talousarviovuosi on taloussuunnitelman ensimmäinen vuosi.
Talousarvio ja -suunnitelma on laadittava siten, että ne toteuttavat kuntastrategiaa ja edellytykset kunnan tehtävien hoitamiseen turvataan. Talousarviossa ja -suunnitelmassa hyväksytään kunnan ja kuntakonsernin toiminnan ja talouden tavoitteet.
Taloussuunnitelman on oltava tasapainossa tai ylijäämäinen. Kunnan taseeseen kertynyt alijäämä tulee kattaa enintään neljän vuoden kuluessa tilinpäätöksen vahvistamista seuraavan vuoden alusta lukien.
Talousarvioon otetaan tehtävien ja toiminnan tavoitteiden edellyttämät määrärahat ja tuloarviot sekä siinä osoitetaan, miten rahoitustarve katetaan. Määräraha ja tuloarvio voidaan ottaa brutto- tai netto määräisenä. Talousarviossa ja -suunnitelmassa on käyttötalous- ja tuloslaskelmaosa sekä investointi- ja rahoitusosa. Kunnan toiminnassa ja taloudenhoidossa on noudatettava talousarviota.
Keuruun kaupungin suunnitelmakausi on neljä vuotta eli kattaa vuodet 2024-2027. Suunnitelmavuosien aikana taseeseen kertynyt alijäämä ei saa kääntyä alijäämäiseksi. Tämä vaatimus toteutuu esiteltävässä taloussuunnitelmassa, vaikka suunnitelmavuodet ovat alijäämäisiä lukuun ottamatta vuoden 2027 suunnitelmavuotta.
Talousarvion laadintaan on tänäkin vuonna ollut samat haasteet kuin viime vuonnakin eli korkeat korkomenot ja inflaatio. Lisäksi kunnan tuloverot on arvioitu kertyvän ensi vuonna noin miljoonan verran huonommin.
Vuoden 2024 talousarvion suunnittelun lähtökohtana on ollut kehyksen noin kolmen miljoonan alijäämän kattaminen. Kesäkuusta lähtien on johtoryhmän johdolla tavoitteena löytää suunnitelmavuosille 2024-2027 noin kolmen miljoonan euron pysyvät säästöt. Valtuusto hyväksyi uuden tasapainotusohjelman suunnittelu, minkä valtuusto hyväksyi 20.11.2023.
Tilikauden 2023 tuloksen (kaupunki+Vesi liikelaitos) odotetaan olevan alijäämäinen noin 0,2 miljoonaa euroa. Talousarviovuosi 2024 koko kaupungin (kaupunki + Vesi liikelaitos) osalta on laadittu alijäämäiseksi 0,9 miljoonaa euroa. Myös suunnitelmavuodet 2025-2026 ovat ennusteiden pohjalta selkeästi alijäämäisiä paitsi vuosi 2027 on arvioitu ylijäämäiseksi.
Vuonna 2024 koko kaupungin toimintakate on -22,7 miljoonaa euroa. Toimintakate on heikentynyt noin 0,6 miljoonaa euroa vuodesta 2023.
Keuruun kaupungin verotulojen prosentti muuttuu 9,11 prosentista 9,10 prosenttiin ja yleinen kiinteistöveroprosentti (maapohja ja rakennus) 1,10 prosentista 1,30 prosenttiin. Verotuloja on arvioitu kertyvän vuodelle 2024 noin 21,3 miljoonaa euroa ja valtionosuuksia 6,6 miljoonaa euroa. Verotulot vähenivät vuodesta 2023 noin 1,0 miljoonaa euroa ja valtionosuudet 93 tuhatta euroa.
Käyttötalousmenojen kattamisen jälkeen jää vuosikatetta investointien rahoittamiseen noin 3,7 miljoonaa euroa ja tulos muodostuu alijäämäiseksi noin 850 tuhatta euroa.
Kaupungin taseen kumulatiivinen ylijäämä on vuoden 2022 tilinpäätöksessä noin 3,7 miljoonaa euroa. Vuoden 2023 alijäämäksi ennustetaan muodostuvan noin 0,2 miljoonaa euroa. Vuoden 2023 tulosennusteen ja suunnittelukausien 2024-2027 yhteenlaskettu kumulatiivinen ylijäämä suunnittelukauden lopussa on noin 2,5 miljoonaa euroa.
Kaikkiaan talousarvion vaikutus kaupungin rahoituslaskelmaan ilman uutta lainanottoa on noin 1,6 miljoonaa euroa negatiivinen.
1.000 € kaupunki+Vesi liikel. | TA 2024 | TS 2025 | TS 2026 | TS 2027 |
Vuosikate | 3 658 | 4 224 | 4 224 | 4 209 |
Tilikauden yli-/alijäämä | -850 | -185 | -85 | 133 |
Kertynyt ylijäämä | 2 602 | 2 417 | 2 333 | 2 466 |
Nettoinvestoinnit | 2 520 | 1 925 | 1 825 | 1 585 |
Lainakannan muutos | -1 053* | -2 553 | -1 786 | -1 157 |
*) lainakannan muutos sisältää pitkäaikaisten lainojen lisäyksen 1,5 miljoonalla eurolla.
Esityslistan liitteenä kaupunginjohtajan ehdotus talousarvioksi vuodelle 2024 ja taloussuunnitelmaksi vuosille 2024-2026.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |