Dynasty tietopalvelu Haku RSS Keuruun kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://keuruu.fi:443/ptkd10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://keuruu.fi:443/ptkd10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Rakennuslautakunta
Pöytäkirja 13.12.2023/Pykälä 56

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

Rakennusvalvonnan viranomaistehtävien maksujen tarkistaminen vuodelle 2024

RAKLAU 13.12.2023 § 56  

53/02.05.00.00/2022  

Valmistelija Rakennustarkastaja Mia Maula, mia.maula(at)keuruu.fi, p.040 610 5562

Päätös Hyväksyttiin muutetun päätösehdotuksen mukaisesti. Kokouksessa käsitelty ja muokattu "Keuruun rakennusvalvonnan taksaehdotus 2024 " liitteenä.
Käsittely kokouksessa: liitteenä olevan taksaehdotuksen kohtaa 2.5. muokattiin lisäämällä sana "Teolliset"

Esittelijä Rakennustarkastaja Maula Mia

Päätösehdotus Rakennuslautakunta päättää Keuruun kaupungissa rakennusvalvonnan tarkastus- ja valvontatehtävistä sekä muista viranomaistehtävistä suoritettavista maksuista liitteenä olevan ehdotuksen pohjalta. Taksat astuvat voimaan 1.1.2024 alkaen. Taksoista kuulutetaan kaupungin ilmoitustaululla ja verkkosivuilla.

Selostus

 Maankäyttö- ja rakennuslain 145 §:n mukaan luvan hakija tai toimenpiteen suorittaja on velvollinen suorittamaan tarkastus- ja valvontatehtävistä sekä muista viranomaistehtävistä kunnalle maksun, jonka perusteet määrätään kunnan hyväksymässä taksassa.

 

 Kuntaliitto suosittaa, että rakennusvalvonnasta perittävillä maksuilla pystyttäisiin kattamaan rakennusvalvonnan kulut kokonaan. Lisäksi Keuruun kaupunginvaltuusto on 20.11.2023 kokouksessaan tehnyt päätöksen talouden tasapainottamissuunnitelmasta, jonka mukaan muun muassa kaupungin maksuja ja taksoja tulee korottaa vähintään 10 prosentilla. Keuruun rakennusvalvontamaksuja on viimeksi tarkistettu vuonna 2022 ja ne ovat tulleet voimaan 1.3.2022. Verrattuna muiden saman suuruisten kaupunkien lupamaksuihin, on havaittu, että Keuruulla rakennusvalvontamaksuissa on korottamisen tarvetta. Taksoja on siis pyritty myös yhtenäistämään muiden kaupunkien kanssa.

 

 Taksaan on lisätty mm. aurinkovoimaloille erilliset maksut. Pienille, vain yhtä kiinteistöä palveleville aurinkovoimaloille on määrätty nykyisessä taksassa toimenpidelupamaksu, mutta suurille, teollisen kokoluokan aurinkovoimalalle ei ole määritelty erikseen rakennusvalvontamaksua. Maksu olisi nykyisen taksan mukaan hinnoiteltava neliöiden mukaan, jolloin lupamaksu kohoaisi kohtuuttomaksi. Teollisen mittakaavan aurinkovoimaloista on siis tarpeen lisätä taksaan erilliset lupamaksut, jotka perustuvat tehoon.

 

 Muita suurempia muutoksia:

-          Korjaus- ja muutostöille on lisätty taksaan erillinen kohta. Esimerkiksi rakennusten linjasaneeraukset, peruskorjaukset ja muut lupaa vaativat muutostyöt hinnoitellaan jatkossa tämän mukaisesti.

-          Purkuilmoituksen lupamaksua on korotettu 50 euroon/rakennus. Purkuilmoituksen käsittely vaatii viranomaiselta lähes saman työmäärän kokonaisuudessaan kuin purkamisluvankin käsittely. Näin ollen hintaa on syytä korottaa.

-          Puunkaatoilmoituksille lisätty käsittelymaksu. Puiden kaatamiselle on lisätty verkkosivuille myös uusi ohjeistus.

-          Tuulivoimaloille on lisätty tehoon perustuva hinnoittelu.

-          Kantatilaselvityksen tekemisestä on lisätty taksaan erillinen hinta.

-          Viranomaisen suorittamien kuulemisten hintaa on korotettu.

-          Taksaan on lisätty kohta 25: rakennusvalvonnan lupa-aineisto. Rakennusvalvontaa työllistävät kiinteistöjen vanhojen lupa-aineistojen kyselyt. Useat kaupungit perivät tästä maksua ja monella onkin käytössään Lupapisteen oma kauppa, josta piirustuksia voi ostaa hintaan 10 €/kpl. Lupapistekauppaa on tarjottu myös Keuruulle, mutta hinnoittelu asiakkaan näkökulmasta koetaan melko suureksi, joten taksaan on lisätty oma hinnasto lupa-aineistoille, jotka rakennusvalvonta välittää tietopyynnön tekijälle.

 

 Liitteenä on muutosehdotus Keuruun kaupungin rakennusvalvonnan tarkastus- ja valvontatehtävistä sekä muista viranomaistehtävistä suoritettavista maksuista vuodelle 2024. Muutokset on merkitty taksaehdotukseen keltaisella.

 

 Hallintosäännön § 75 mukaan lautakunnat päättävät tulosalueidensa maksuista.

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa