RSS-linkki
Kokousasiat:https://keuruu.fi:443/ptkd10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://keuruu.fi:443/ptkd10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Elinvoiman ja asuinympäristön lautakunta
Pöytäkirja 19.12.2023/Pykälä 104
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Liite 3 | Suunnitelma 2024_Rev2 | |
Liite 4 | Aikataulu 2024_ |
Kunnallistekniikan työsuunnitelma vuodelle 2024
EL 19.12.2023 § 104
457/00.01.02.02/2023
Valmistelija Kuntatekniikan päällikkö Juho Tukiainen, juho.tukiainen(at)keuruu.fi, p: 040 647 1658.
Päätös Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.
Esittelijä Elinvoimajohtaja Teeriaho Janne
Päätösehdotus Lautakunta päättää hyväksyä kunnallistekniikan työsuunnitelman ja aikataulun esiteltyjen liitteiden mukaisesti.
Selostus
Elinvoiman ja asuinympäristön palveluiden yhdyskuntatekniikan tulosalueen toimesta on laadittu vuoden 2024 kaavateiden, ympäristökohteiden ja muiden mittavampien investointien työsuunnitelma. Työkohteisiin on varattu määrärahaa vuoden 2024 talousarviossa.
Katurakentamisen perusparannuskohteita ovat mm. Majapellontie, Airopolku, Ruuhipolku, Sahankuja, Venepolku, Savelantie, Punaportintie ja Juho-Riihimäentie.
Lisäksi perusparannetaan kokoluokaltaan em. huomattavasti pienempiä kohteita vähäisessä määrin, mikäli pakottavaa tarvetta kesän aikana ilmenee. Myös kevyenliikenteenväyliä parannetaan ja kehitetään tarpeen mukaan.
Kunnallistekniikan työsuunnitelma kohteittain ja suunniteltu aikataulu vuonna 2024 on liitteenä.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |