Dynasty tietopalvelu Haku RSS Keuruun kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://keuruu.fi:443/ptkd10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://keuruu.fi:443/ptkd10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 15.01.2024/Pykälä 12

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Oikaisuvaatimus viranhaltijapäätökseen / Ajoneuvon vuokraaminen liikkuvan ennakkoäänestyksen järjestämistä varten vuoden 2024 vaaleissa

KH 15.01.2024 § 12  

480/02.08.00.01/2023  

Valmistelija Hallintojohtaja Sari Karhu, sari.karhu(at)keuruu.fi, p. 040 648 3929

Päätös Hyväksyttiin.

Esittelijä Kaupunginjohtaja Pajari Noora

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää hylätä oikaisuvaatimuksen perusteettomana.

Selostus

Keuruun kaupungille on jätetty oikaisuvaatimus hallintojohtajan viranhaltijapäätöksestä 22.12.2023 § 11/2023: Ajoneuvon vuokraaminen liikkuvan ennakkoäänestyksen järjestämistä varten vuoden 2024 vaaleissa.

Muutoksenhakija vaatii, että ajoneuvon vuokraus tulee kilpailuttaa avoimella hankintamenettelyllä.

Muutoksen hakijan perustelut:

"Tiukassa taloudellisessa tilanteessa tulee kaupungin hankinnat kilpailuttaa. Hankinta on tehty neuvottelulla yhden varsinaisen linja-auto yrityksen kanssa. Hankinnasta pitää järjestää avoin kilpailu, johon kaikki alueella toimivat yritykset voivat osallistua. Hallintojohtaja ei ole noudattanut hankintalakia (1397/2016) § 3 Julkisissa hankinnoissa noudatettavat periaatteet. Hankinnassa ei noudatettu Keuruun kaupungin hankintaohjetta; kohta 6 Pienhankinnat 6.2, 6.2.1.-6.2.2."

Hallintojohtajan vastine:

Vaalityötä tekevä henkilöstö on hallintojohtajan ohjeistuksen mukaisesti selvittänyt eri vaihtoehtoja liikkuvan ennakkoäänestyksen järjestämiseksi. Ensimmäinen tavoite oli oma kirjastoauto, mutta viime kevään vaalien aikaan ilmenneiden teknisten ongelmien vuoksi on todettu, että kirjastoautolla ei uskalleta lähteä liikkeelle tammikuussa. Kirjastoauto olisi ollut ehdottomasti edullisin vaihtoehto. Tämän jälkeen selvitettiin matkailuauton tai linja-auton sopivuutta tehtävään.

Koska kyseessä on kansallisen kynnysarvon alittava pienhankinta, ei hankinta edellytä avointa, julkista hankintamenettelyä eikä myöskään hankintalain (1397/2016) pykälää kolme rikottu.

Koska hankinnan arvo on suhteellisen vähäinen ja hankinta on luonteeltaan ei-jatkuva, hallintojohtaja katsoo noudattaneensa hankintapäätöksessä Keuruun kaupungin hankintaohjeen luvun 6.2 ohjeita pienhankinnoista, vaikka hankinnasta ei ole selvityksen jälkeen tehty tarjouspyyntöä muille linja-autoliikennöitsijöille.

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa