Dynasty tietopalvelu Haku RSS Keuruun kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://keuruu.fi:443/ptkd10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://keuruu.fi:443/ptkd10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 15.01.2024/Pykälä 8

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

KH 15.01.2024 § 8  

190/10.05.02/2022  

Valmistelija Elinvoimajohtaja Janne Teeriaho, janne.teeriaho(at)keuruu.fi, p. 040 652 7256

Päätös Hyväksyttiin.

Asian käsittely kokouksessa:
Leena Laurila esitti Henry Träffin ja Maija Kajosmäen kannattamana, että "Pohjoislahden kirjastorakennuksen käytöstä on tehtävä jatkoselvitys vuoden 2024 aikana (muutetaan esitys käytöstä S= selvitys jatkokäytöstä) ja mikäli rakennukselle ei löydy järkevää jatkokäyttöä millä voidaan kattaa kuluja, muutetaan esitys käytöstä MP(myydään purettavaksi).".

Puheenjohtaja totesi, että koska oli tehty päätösehdotuksesta poikkeava kannatettu esitys, asiasta oli äänestettävä.

Kaupunginhallitus hyväksyi puheenjohtajan tekemän esityksen äänestyksestä: he jotka kannattavat päätösehdotusta, äänestävät JAA ja he, jotka kannattavat Leena Laurilan esitystä, äänestävät EI. Puheenjohtaja totesi kaupunginjohtajan esityksen tulleen kaupunginhallituksen päätökseksi äänin 5 - 3. Yksi hallituksen jäsen äänesti tyhjää.

Esittelijä Kaupunginjohtaja Pajari Noora

Päätösehdotus Elinvoiman ja asuinympäristön lautakunta esittää kaupunginhallitukselle kiinteistöohjelman päivitetyt kiinteistökohtaiset tavoitteet vuoden 2024 toimenpiteiksi hyväksyttäväksi liitteen mukaisesti.

EL 19.12.2023 § 107 

Valmistelija Elinvoimajohtaja Janne Teeriaho, janne.teeriaho(at)keuruu.fi, p. 040 652 7256

Päätös Hyväksyttiin.

Asian käsittely kokouksessa:

Anna Saastamoinen esitti Maija Rinteen kannattamana "Pohjoislahden kirjastorakennuksen käytöstä on tehtävä jatkoselvitys vuoden 2024 aikana (muutetaan esitys käytöstä S= selvitys jatkokäytöstä) ja mikäli rakennukselle ei löydy järkevää jatkokäyttöä millä voidaan kattaa kuluja, muutetaan esitys käytöstä  MP(myydään purettavaksi)."

Puheenjohtaja totesi, että koska oli tehty päätösehdotuksesta poikkeava kannatettu esitys, asiasta oli äänestettävä.

Lautakunta hyväksyi puheenjohtajan esityksen äänestyksestä: he jotka kannattavat päätösehdotusta, äänestävät JAA ja he, jotka kannattavat Anna Saastamoisen esitystä, äänestävät EI. Puheenjohtaja totesi elinvoimajohtajan esityksen tulleen elinvoiman ja asuinympäristön lautakunnan päätökseksi äänin 7-2.

Maija Rinne jätti elinvoiman ja asuinympäristön lautakunnan päätöksestä eriävän mielipiteen, joka on liitteenä.

Esittelijä Elinvoimajohtaja Teeriaho Janne

Päätösehdotus Elinvoiman ja asuinympäristön lautakunta esittää kaupunginhallitukselle kiinteistöohjelman päivitetyt kiinteistökohtaiset tavoitteet vuoden 2024 toimenpiteiksi hyväksyttäväksi liitteen mukaisesti.

Selostus

Kaupunginhallitus on palauttanut päätöksellään 27.11.2023 § 264 elinvoiman ja asuinympäristön lautakunnan päätöksen 21.11.2023 § 94 valmisteluun. Kaupunginhallitus on evästänyt elinvoiman ja asuinympäristön lautakuntaa poistamaan Santun talon ja Punnosen talon myytävien kiinteistöjen listalta.

Santun taloa on vuokrattu kesäisin kuvataiteilijoille työskentelytilaksi ja Punnosen talossa järjestetään kesäisin muun muassa Keuruun taiteilijaseuran näyttely. Keuruun kaupunki ei käytä rakennuksia peruspalveluidensa järjestämiseen.

Santun talossa on havaittu tarvetta kunnostamistoimenpiteille, joille ei kuitenkaan ole määrärahavarausta vuoden 2024 talousarviossa. Kunnostustarpeen tarkempi määrittely tulisi tehdä vuoden 2024 aikana ja mahdolliset määrärahavaraukset toimenpiteiden toteuttamiseen käsitellä vuoden 2025 talousarvion laadinnan yhteydessä. Samalla aikataululla on syytä tarkastella myös Punnosen taloon mahdollisesti tarvittavien kunnostustöiden tarve ja niiden toteutusaikataulu. Edellä mainituin perustein Santun talo ja Punnosen talo esitetään elinvoiman ja asuinympäristön lautakunnalle muutettavaksi toimenpidesalkussa merkinnästä M -"myydään kesäkauden 2024 jälkeen" merkintään S -"selvitys jatkokäytöstä". Päivitetty kiinteistökohtaisten tavoitteiden taulukko vuoden 2024 toimenpiteiksi on liitteenä.

Kiinteistöohjelman viimeinen tarkasteluvuosi on 2024 ja ohjelma päivitetään kokonaisuudessaan vuoden 2024 aikana tarkastelukaudelle 2025 - 2028.

KH 27.11.2023 § 264 

Valmistelija Elinvoimajohtaja Janne Teeriaho, janne.teeriaho(at)keuruu.fi, p. 040 652 7256

Päätös Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti palauttaa asian valmisteluun.

Kaupunginhallituksen evästys Elinvoiman ja asuinympäristön lautakunnalle: Santun talo ja Punnosen talo tulee poistaa myytävien kiinteistöjen listalta.

Esittelijä Kaupunginjohtaja Pajari Noora

Päätösehdotus Elinvoiman ja asuinympäristön lautakunta esittää kaupunginhallitukselle kiinteistöohjelman kiinteistökohtaiset tavoitteet vuoden 2024 toimenpiteiksi hyväksyttäväksi liitteen mukaisesti.

EL 21.11.2023 § 94 

Valmistelija Elinvoimajohtaja Janne Teeriaho, janne.teeriaho(at)keuruu.fi, p. 040 652 7256.

Päätös Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

Asian käsittely kokouksessa:
Maija Rinne jätti elinvoiman ja asuinympäristön lautakunnan päätöksestä eriävän mielipiteen:
"Elinvoiman ja asuinympäristön lautakunnan kokous 21.11.2023 §94, Pohjoislahden kirjastorakennus. Esitän, että Pohjoislahden kirjastorakennus muutetaan listassa siten, että sen toimenpidesalkku muutettaisiin takaisin S eli selvitys jatkokäytöstä."
Maija Rinne luovutti eriävän mielipiteen sekä siihen liittyvän liitteen "Keski-Suomen museon lausunto: Keuruu, Pohjoislahden koulu, Koskenpääntie 5, koulun sivurakennuksen kulttuurihistorialliset arvot".

Esittelijä Elinvoimajohtaja Teeriaho Janne

Päätösehdotus Elinvoiman ja asuinympäristön lautakunta päättää esittää kaupunginhallitukselle kiinteistöohjelman kiinteistökohtaiset tavoitteet vuoden 2024 toimenpiteiksi hyväksyttäväksi liitteen mukaisesti.

Selostus

Valtuusto on hyväksynyt Keuruun kaupungin kiinteistöohjelman vuosille 2021 - 2024 päätöksellään 12 § 22.3.2021. Kiinteistöohjelman toteutumaa on seurattu ja toteutetut toimenpiteet on päivitetty vuoden 2023 tilanteen mukaiseksi kiinteistöittäin. Alkuperäisen kiinteistöohjelman kiinteistötaulukossa olleet puretut tai myydyt kohteet on poistettu päivitetystä taulukosta. Taulukosta on myynnin tai purkamisen johdosta poistettu Keuruun linja-autoasema, Haapamäen vanha ala-aste sekä Pihlajaveden kotiseutumuseo.

Tilannepäivitykseen on koottu kiinteistöittäin toteutuneet käyttömenot ja ulkoiset tulot vuoden 2022 tilinpäätöstietojen mukaisina. Vuonna 2024 esitetään valmistellussa päivityksessä myytäviksi kohteiksi Haapamäen opettaja-asuntolaa, Santun taloa, KOy Lapinmäentie 7 osakkeita, Punnosen taloa ja siipirataslaiva Elias Lönnrotia. Purettavana myytäväksi ja poiskuljetettavaksi on esitetty Pohjoislahden kirjastorakennusta ja myytäväksi tai purettavaksi Tiusalan myllyä. Kiinteistöohjelman tilannepäivitys- ja toimenpide-ehdotustaulukko on liitteenä.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa