RSS-linkki
Kokousasiat:https://keuruu.fi:443/ptkd10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://keuruu.fi:443/ptkd10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 29.01.2024/Pykälä 21
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Liite 3 | Kuntalaisaloite / Ei Penkkisuo Tuulipuistoa noin valtavana kokonaisuutena lähelle asutusta |
Kuntalaisaloite / Ei Penkkisuo tuulipuistoa noin valtavana kokonaisuutena lähelle asutusta
KH 29.01.2024 § 21
131/00.01.02.03/2022
Valmistelija Kaupunkikehityspäällikkö Timo Määttä
timo.maatta(at)keuruu.fi p. 0400 763 995.
Päätös Hyväksyttiin.
Esittelijä Kaupunginjohtaja Pajari Noora
Päätösehdotus Vastauksena aloitteeseen kaupunginhallitus toteaa, että aloite on huomioitu tuulivoimakaavoituksen periaatteita luotaessa. Kaavoitusaloitteita peilataan tapauskohtaisesti näihin periaatteisiin ja hankkeiden käynnistämisestä tehdään erilliset päätökset. Kaupunki on järjestänyt yleisen tuulivoimawebinaarin ja tuulivoimaillan, joissa on annettu tietoa ja keskustelu tuulivoimakaavoituksesta. Varsinainen kuuleminen tapahtuu maankäyttö- ja rakennuslain mukaisesti sitä mukaa, kun hankkeet käynnistyy ja suunnitelmat edistyy. Aloite katsotaan loppuun käsitellyksi.
Selostus
Kuntalaisaloite.fi-palvelun kautta kaupungille on jätetty kuntalaisaloite 25.8.2021. Aloitteen vastuuhenkilö on Anu Salminen Keuruulta. Aloitteessa on useita allekirjoittaneita.
Tuulivoimakeskustelua on Keuruulla käyty monitahoisesti parin viime vuoden aikana. Tuulivoimakaavoitus on ollut usean valtuustoseminaarin aiheena. Kaupunki on järjestänyt yleisen tuulivoimawebinaarin sekä tuulivoimaillan Haapamäen Suojalla, joka myös lähetettiin striimattuna verkkoon. Lisäksi on järjestetty Multian ja Petäjäveden kanssa yhteisesti meluun ja välkkeeseen keskittynyt tilaisuus Petäjäveden Miilussa, joka myös striimattiin verkkoon. Näiden keskustelujen pohjalta kaupunginvaltuusto hyväksyi tuulivoimakaavoituksen periaatteet. Varsinainen tarkempi kuuleminen tapahtuu maankäyttö- ja rakennuslain mukaisesti sitä mukaa, kun hankkeiden kaavoitus käynnistyy ja suunnitelmat edistyvät.
Kaupunginvaltuusto on kokouksessaan 11.12.2023 § 54 hyväksynyt Tuulivoimakaavoituksen periaatteet seuraavasti:
- Osayleiskaavat laaditaan hankkeeseen ryhtyvän kustannuksella (kaavoitussopimus), oikeusvaikutteisena osayleiskaavana maankäyttö- ja rakennuslain 77 a-c §:n mukaan siten, että voimaloiden rakennusluvat voidaan suoraan myöntää yleiskaavan perusteella. Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan kaupunginhallitus ei voi sopia sitovasti tavoitteista kaavoitussopimusvaiheessa, koska yleiskaavan hyväksyy kaupunginvaltuusto.
- Hanketoimijalta edellytetään maanomistajasopimuksia ja maanomistajasopimuksiin kirjataan menettely purkuvakuudesta.
- Edellytetään, että sähköverkon siirtolinjojen osalta hanketoimijalta solmii maanomistajien kanssa erilliset maankäyttösopimukset kaavoitettavan alueen ulkopuolisista maa-alueista ja maksaa kokonaiskorvauksena vähintään 1 € / m2. Erikseen sovittaessa toissijaisena vaihtoehtona voidaan käyttämään lunastusmenettelyä.
- Tuulivoimalat sijoitetaan siten, että etäisyys pysyvään- ja loma-asutukseen tuulivoimalasta on vähintään 1,5 km.
- Kaavoitus- ja ympäristövaikutusten arviointimenettely tulee suorittaa siten, että kuulemiset voidaan suorittaa yhtä aikaa.
- Tuulivoimakaavoissa tulee tutkia myös aurinkovoiman rakentamismahdollisuudet.
- Hanketoimijaa edellytetään aktiiviseen yhteistyöhön yksityisten maanomistajien neuvottelukuntien kanssa.
- Mahdolliset toisiin kuntiin ulottuvat ulkoisvaikutukset tulee tuoda tiedoksi ja osoittaa, millä tavoin asianosaisia on asiasta tiedotettu.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |