RSS-linkki
Kokousasiat:https://keuruu.fi:443/ptkd10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://keuruu.fi:443/ptkd10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 04.03.2024/Pykälä 57
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Valtuustoaloitteet vuodelta 2023
KH 04.03.2024 § 57
128/00.01.02.03/2024
Valmistelija Hallintojohtaja Sari Karhu, sari.karhu(at)keuruu.fi, p. 040 648 3929
Päätös Hyväksyttiin.
Esittelijä Kaupunginjohtaja Pajari Noora
Päätösehdotus Kaupunginhallitus saattaa pykälän selostusosassa esitetyt aloiteluettelot valtuustolle tiedoksi.
Selostus
Valtuustoryhmällä ja valtuutetuilla on oikeus tehdä kirjallisia aloitteita kaupungin toimintaa ja hallintoa koskevista asioista. Aloite käsitellään johtoryhmässä ja lähetetään asianomaiselle taholle valmisteltavaksi. Valmistelun päätyttyä aloite käsitellään asianomaisessa toimielimessä, kaupunginhallituksessa ja edelleen kaupunginvaltuustossa. (Hallintosääntö, 128 §)
Kaupunginhallituksen on vuosittain maaliskuun loppuun mennessä esitettävä valtuustolle luettelo valtuutettujen tekemistä ja kaupunginhallitukselle lähetetyistä aloitteista, joita valtuusto ei edellisen vuoden loppuun mennessä ole lopullisesti käsitellyt. Samalla on ilmoitettava, mihin toimenpiteisiin niiden johdosta on ryhdytty. (Hallintosääntö, 128 §)
Hallintosäännöstä poiketen tässä käsitellään 20.3.2023 jälkeen käsittelemättä olleet aloitteet.
Vuoden 2023 aikana jätettiin neljä valtuustoaloitetta. Tämän lisäksi aiemmilta vuosilta 2020-2022 oli edelleen valmistelussa kahdeksan valtuustoaloitetta.
Käsitellyt aloitteet | ||
Jätetty | Aloite | Käsittely kv |
12.6.2023 | Pride-liputuksen järjestäminen kaupungintalolla | KV 23.10.2023 |
28.8.2023 | Liputuksen järjestäminen järjestöjen tapahtumissa Keuruun kaupungin talolla | KV 23.10.2023 |
9.11.2020 | Kevytliikenneväylien edistäminen työmatkaliikenteessä ja kuntoilussa | Kv 19.2.2024 |
13.12.2021 | Tori kesäkaudeksi kirjastonrantaan | Kv 19.2.2024 |
12.12.2022 | Keuruun keskustan elinvoimaisuuden turvaaminen | Kv 19.2.2024 |
13.12.2021 | Haapamäen koulurakennusten suojeleminen asemakaavalla | Kv 19.2.2024 |
13.2.2023 | Haapamäen asemakaava | Kv 19.2.2024 |
14.11.2022 | Keuruusta tuulivoimasta vapaa kunta | Kv 19.2.2024 |
23.10.2023 | Ylimaakunnallisen seutuyhteistyön kehittäminen | Kv 19.2.2024 |
Käsittelyyn jäävät aloitteet | ||
Jätetty | Aloite | Käsittely kv |
15.2.2021 | Kannustavan aloitepalkkiojärjestelmän laatiminen | palautettu valmisteluun 6.2.2023 |
28.2.2022 | Markkinaselvitys tukipalveluiden järjestämisestä (Ullan selvitys olemassa) | työn alla |
13.6.2022 | Inventaariot osaksi tasapainotusohjelmaa | työn alla |
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |