RSS-linkki
Kokousasiat:https://keuruu.fi:443/ptkd10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://keuruu.fi:443/ptkd10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 25.03.2024/Pykälä 77
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Ehdotus Vesuri-ryhmän vuosikokouksen kuntaedustajaksi sekä ehdotus yhdistyksen hallituksen jäseniksi kaudelle 2024-2025
KH 25.03.2024 § 77
264/00.00.01/2022
Valmistelija Hallintojohtaja Sari Karhu, sari.karhu(at)keuruu.fi, p. 040 648 3929
Päätös Vuosikokousedustajaksi valittiin Harri Oksanen ja varalle Simo Jämsä.
Yhdistyksen hallituksen jäseneksi esitetään Leena Jaatista ja hänen varajäsenekseen Simo Jämsää.
Esittelijä Kaupunginjohtaja Pajari Noora
Päätösehdotus Kaupunginhallitus nimeää
1) Vesuri-ryhmän vuosikokousedustajan ja
2) ehdokkaat yhdistyksen hallituksen jäseniksi.
Selostus
Vesuri-ryhmä ry on vuonna 1997 perustettu maaseudun kehittämisyhdistys. Sen tavoitteena on kannustaa maaseudun ihmisiä kehittämään omaa toimintaympäristöään, lisäämään sen viihtyisyyttä ja houkuttavuutta, parantamaan yritystoiminnan edellytyksiä sekä lisäämään yhteistyötä ja yhteisöllisyyttä. Vesuri-ryhmä ry toimii maa- ja metsätalousministeriön hyväksymänä paikallisena LEADER-ryhmänä. Vesuri-ryhmä voi myöntää LEADER-rahoitusta toiminta-alueensa yhteisöjen tai mikroyritysten kehittämiseen. Sen toiminta-
alueeseen kuuluu Jämsä, Keuruu, Kuhmoinen, Multia ja Petäjävesi.
Leader Vesuri-ryhmä toteuttaa alueellaan paikallista Viisikko -maaseudun kehittämisohjelmaa. Ajantasainen tieto toiminnasta ja hankkeista löytyy osoitteesta www.keskisuomenmaaseutu.fi/vesuri.
Keuruun kaupunki on sitoutunut osallistumaan Vesuri-ryhmä ry:n maaseutuohjelman rahoitukseen ohjelmakaudella 2021-2027 (KH 26.10.2020, § 221). Keuruun kaupungin rahoitusosuus on 38 080 euroa vuodessa.
Vesuri-ryhmä ry pitää vuosikokouksensa 25.4.2024 ja toiminnanjohtaja on pyytänyt kirjeessään ilmoittamaan Keuruun kaupungin edustajan vuosikokoukseen ja ilmoittamaan edustajan viimeistään 10.4.2024. Edellisessä vuosikokouksessa kaupunkia edusti Harri Oksanen. Hänen varallaan oli Emilia Koikkalainen.
Kokouksessa valitaan myös Vesuri-ryhmän hallitus. Hallituksen toimikausi on yksi vuosi. Kirjeessä pyydetään myös nimeämään kaupungin ehdokkaat hallitukseen.
Keuruun kaupungin hallituksen jäsen on tällä hetkellä Leena Jaatinen ja varajäsen Maija Kajosmäki. (KH, 27.3.2023, § 69)
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |