Dynasty tietopalvelu Haku RSS Keuruun kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://keuruu.fi:443/ptkd10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://keuruu.fi:443/ptkd10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 25.03.2024/Pykälä 63

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

Penkkisuon tuulivoimahankkeen kaavoitusaloite

KH 25.03.2024 § 63  

73/10.02.02/2024  

Valmistelija Kaupunkikehityspäällikkö Timo Määttä
timo.maatta(at)keuruu.fi, p. 0400 736 995

Päätös Hyväksyttiin.

Esittelijä Kaupunginjohtaja Pajari Noora

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää, että osayleiskaavan laadintaa ei käynnistetä. Aloite katsotaan loppuun käsitellyksi.

Selostus

Penkkisuon Tuulivoima Oy / Fortum on tehnyt aloitteen tuulivoimaosayleiskaavan laatimiseksi Hinkkaperän pohjoispuolelle. Liitteenä on kartta ehdotetusta kaavoitusalueesta.

Tuulivoimakeskustelua on Keuruulla käyty monitahoisesti parin viime vuoden aikana. Tuulivoimakaavoitus on ollut usean valtuustoseminaarin aiheena. Kaupunki on järjestänyt yleisen tuulivoimawebinaarin sekä tuulivoimaillan Haapamäen Suojalla, joka myös lähetettiin striimattuna verkkoon. Lisäksi on järjestetty Multian ja Petäjäveden kanssa yhteisesti meluun ja välkkeeseen keskittynyt tilaisuus Petäjäveden Miilussa, joka myös striimattiin verkkoon. Näiden keskustelujen pohjalta kaupunginvaltuusto hyväksyi tuulivoimakaavoituksen periaatteet.

Perustelut: Kaupunginvaltuuston tuulivoimakaavoituksen periaatteissa edellytetyt etäisyysvaatimukset asutukseen huomioiden aloitteessa esitetystä alueesta ei muodostu toteuttamiskelpoista suunnittelukokonaisuutta. Ampialan asutus on alueen länsipuolella ja Hinkkaperän asutus on sijoittunut aloitteessa esitetyn suunnittelualueen eteläpuolelle siten, että se rajoittaa merkittävästi esitetyn alueen käyttämistä tuulivoimarakentamiseen. Alueen pohjoispuolella on aloite toisesta hankkeesta (Pirtti-Moskuva), joten tämä hanke ei voi ottaa tilaa siitä suunnasta. Hankkeiden yhdistämistä on ehdotettu kaupungin toimesta, mutta yhdistämisneuvotteluissa ei ole edistytty.

Kaupunginvaltuusto on kokouksessaan 11.12.2023 § 54 hyväksynyt Tuulivoimakaavoituksen periaatteet seuraavasti:

  1. Osayleiskaavat laaditaan hankkeeseen ryhtyvän kustannuksella (kaavoitussopimus), oikeusvaikutteisena osayleiskaavana maankäyttö- ja rakennuslain 77 a-c §:n mukaan siten, että voimaloiden rakennusluvat voidaan suoraan myöntää yleiskaavan perusteella. Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan kaupunginhallitus ei voi sopia sitovasti tavoitteista kaavoitussopimusvaiheessa, koska yleiskaavan hyväksyy kaupunginvaltuusto.
  2. Hanketoimijalta edellytetään maanomistajasopimuksia ja maanomistajasopimuksiin kirjataan menettely purkuvakuudesta.
  3. Edellytetään, että sähköverkon siirtolinjojen osalta hanketoimijalta solmii maanomistajien kanssa erilliset maankäyttösopimukset kaavoitettavan alueen ulkopuolisista maa-alueista ja maksaa kokonaiskorvauksena vähintään 1 € / m2. Erikseen sovittaessa toissijaisena vaihtoehtona voidaan käyttämään lunastusmenettelyä.
  4. Tuulivoimalat sijoitetaan siten, että etäisyys pysyvään- ja loma-asutukseen tuulivoimalasta on vähintään 1,5 km.
  5. Kaavoitus- ja ympäristövaikutusten arviointimenettely tulee suorittaa siten, että kuulemiset voidaan suorittaa yhtä aikaa.
  6. Tuulivoimakaavoissa tulee tutkia myös aurinkovoiman rakentamismahdollisuudet.
  7. Hanketoimijaa edellytetään aktiiviseen yhteistyöhön yksityisten maanomistajien neuvottelukuntien kanssa.
  8. Mahdolliset toisiin kuntiin ulottuvat ulkoisvaikutukset tulee tuoda tiedoksi ja osoittaa, millä tavoin asianosaisia on asiasta tiedotettu.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa