Dynasty tietopalvelu Haku RSS Keuruun kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://keuruu.fi:443/ptkd10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://keuruu.fi:443/ptkd10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 25.03.2024/Pykälä 66

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Pirtti-Moskuvan tuuli- ja aurinkovoimahankkeen osayleiskaava / rakennuskielto

KH 25.03.2024 § 66  

249/10.02.05/2023  

Valmistelija Kaupunkikehityspäällikkö Timo Määttä timo.maatta(at)keuruu.fi, p. 0400 763 995

Päätös Emilia Koikkalainen esitti, että Pirtti-Moskuvan suunnittelualueelle ei määrätä rakennuskieltoa. Leena Laurila ja Simo Jämsä kannattivat esitystä.

Keskustelun jälkeen kaupunginhallitus päätti yksimielisesti, että Pirtti-Moskuvan suunnittelualueelle ei määrätä rakennuskieltoa.

Esittelijä Kaupunginjohtaja Pajari Noora

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää määrätä Pirtti-Moskuvan tuuli- ja aurinkovoimahankkeen osayleiskaavan suunnittelualueelle MRL 38 §:n mukaisen rakennuskiellon. Rakennuskielto on voimassa, kunnes kaavan hyväksymispäätös on saanut lainvoiman, kuitenkin enintään viisi vuotta tällä päätöksellä. Rakennuskielto määrätään tulemaan voimaan ennen kuin se on saanut lainvoiman.

Selostus

Kaupunginhallitus käsittelee tuuli- ja aurinkovoiman mahdollistavan osayleiskaavoituksen käynnistämistä Pirtti-Moskuvan alueelle erillisessä pykälässä.

Maankäyttö- ja rakennuslain (MRL) 38 §:n mukaan, kun yleiskaavan laatiminen tai muuttaminen on pantu vireille, kunta voi määrätä alueelle rakennuskiellon. Rakennuskielto on voimassa enintään viisi vuotta.

Keuruun kaupungin hallintosäännön 24 §:n mukaan kaupunginhallitus päättää rakennuskiellon määräämisestä.

MRL 202 §:n mukaan rakennuskieltopäätöksessä voidaan määrätä päätös tulemaan voimaan ennen kuin se on saanut lainvoiman. Muutoksenhakuviranomainen voi kieltää päätöksen täytäntöönpanon.

Esityslistan liitteenä on kartta Pirtti-Moskuvan tuuli- ja aurinkovoimahankkeen osayleiskaavan rajauksesta, jolle rakennuskielto määrätään.

Rakennuskiellon perusteena on estää alueiden suunnittelun aikana sellainen rakentaminen, joka olisi ristiriidassa suunnittelun tavoitteiden kanssa.

KH 15.01.2024 § 6 

Valmistelija Kaupunkikehityspäällikkö Timo Määttä timo.maatta(at)keuruu.fi, p. 0400 763 995

Päätös Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti jättää asian pöydälle.

Esittelijä Kaupunginjohtaja Pajari Noora

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää määrätä Pirtti-Moskuvan aurinko- ja tuulivoimayleiskaavan alueelle MRL 38 §:n mukaisen rakennuskiellon. Rakennuskielto on voimassa, kunnes kaavan hyväksymispäätös on saanut lainvoiman, kuitenkin enintään viisi vuotta tällä päätöksellä. Rakennuskielto määrätään tulemaan voimaan ennen kuin se on saanut lainvoiman.

Selostus

Keruun kaupungin hallintosääntöä on päivitetty siten, että se on astunut voimaan 1.12.2023. Hallintosäännön 26 §:n mukaan kaupunginhallitus päättää rakennuskiellon määräämisestä. (Aikaisemmassa käsittelyvaiheessa edellisen hallintosäännön pykälänumero oli 24.)

KH 19.06.2023 § 137 

Valmistelija Kaupinkikehityspäällikkö Timo Määttä
timo.maatta(at)keuruu.fi, p. 0400 763 995

Päätös Puheenjohtaja esitti, että asia jätetään pöydälle.

Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti puheenjohtajan ehdotuksesta, että asia jätetään pöydälle.

Esittelijä Kaupunginjohtaja Pajari Noora

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää määrätä Pirtti-Moskuvan aurinko- ja tuulivoimayleiskaavan alueelle MRL 38 §:n mukaisen rakennuskiellon. Rakennuskielto on voimassa, kunnes kaavan hyväksymispäätös on saanut lainvoiman, kuitenkin enintään viisi vuotta tällä päätöksellä. Rakennuskielto määrätään tulemaan voimaan ennen kuin se on saanut lainvoiman.

Selostus

Pirtti-Moskuva / WestWind Oy on jättänyt kaavoitusaloitteen osayleiskaavan laatimiseksi tuuli- ja aurinkovoimapuiston sijoittamisesta Keuruun koillisosaan. Kaupunginhallitus käsittelee kaavoituksen käynnistämistä erillisessä pykälässä.

Maankäyttö- ja rakennuslain (MRL) 38 §:n mukaan, kun yleiskaavan laatiminen tai muuttaminen on pantu vireille, kunta voi määrätä alueelle rakennuskiellon. Rakennuskielto on voimassa enintään viisi vuotta.

Keuruun kaupungin hallintosäännön 24 §:n mukaan kaupunginhallitus päättää rakennuskiellon määräämisestä.

MRL 202 §:n mukaan rakennuskieltopäätöksessä voidaan määrätä päätös tulemaan voimaan ennen kuin se on saanut lainvoiman. Muutoksenhakuviranomainen voi kieltää päätöksen täytäntöönpanon.

Esityslistan liitteenä on kartta Pirtti-Moskuvan tuulivoimaosayleiskaavan rajauksesta, jolle rakennuskielto määrätään.