RSS-linkki
Kokousasiat:https://keuruu.fi:443/ptkd10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://keuruu.fi:443/ptkd10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Rakennuslautakunta
Pöytäkirja 07.02.2024/Pykälä 13
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Liite 4 | Äänestyspöytäkirja §13 päätösehdotus | |
Liite 5 | Eriävä mielipide § 13 EK | |
Liite 6 | Eriävä mielipide § 13 ja 14 UM |
Ilman rakennuslupaa rakennettu kesäkeittiörakennus Keuruun kaupungin Pihlajaveden kylään Kala-aitankallio tilalle
RAKLAU 07.02.2024 § 13
66/03.02.01/2022
Valmistelija Mika Niinilampi, valvontainsinööri, sp. mika.niinilampi(at)keuruu.fi, p. 0406342150
Päätös Hyväksyttiin
Merkitään, että rakennustarkastaja Mia Maula ei esteellisenä (yleislausekejäävi) osallistunut asian käsittelyyn ja päätöksentekoon.
Eveliina Kangasniemi esitti Unto Mikkosen kannattamana uutta päätösehdotusta:
"Rakennuslautakunnan lainvoimaisella päätöksellä 11.6.2008 § 46 asettamaa velvoitetta ei ole noudatettu.
Rakennuslautakunta keskeyttää uhkasakkojen lisäerien tuomitsemisen. Tuomitseminen keskeytetään toistaiseksi ja sillä välillä selvitetään, pitävätkö uhkasakon asettamispäätökset yhä paikkansa."
Puheenjohtaja totesi, koska oli tehty päätösehdotuksesta poikkeava kannatettu esitys, asiasta oli äänestettävä.
Rakennuslautakunta hyväksyi puheenjohtajan tekemän esityksen äänestyksestä: he, jotka kannattavat päätösehdotusta, äänestävät JAA ja he, jotka kannattavat Eveliina Kangasniemen esitystä, äänestävät EI. Puheenjohtaja totesi päätösehdotuksen tulleen rakennuslautakunnan päätökseksi äänin JAA 5 ja EI 2.
Eriävän mielipiteen ilmoitti Unto Mikkonen ja Eveliina Kangasniemi.
Esittelijä Valvontainsinööri Niinilampi Mika
Selostus
Rakennuslautakunta on 11.6.2008 §:n 46 kohdalla tekemällään päätöksellä velvoittanut kiinteistön omistajan ja hänen puolisonsa purkamaan Keuruun kaupungin Pihlajaveden kylän Kala-aitankallio ---- tilalla sijaitsevan taukotilarakennuksen ylemmän kerroksen 30.9.2008 mennessä juoksevan uhkasakon uhalla (perusmaksu 1.000 euroa ja lisäerät 200 euroa/viikko enintään 15 viikkoa).
Valitusprosessin jälkeen rakennuslautakunta päätti 27.6.2012 kokouksessaan § 41 ensimmäistä kertaa tuomita uhkasakot maksettavaksi. Rakennuslautakunta korjasi omasta aloitteestaan päätöstä 10.7.2012 § 51 siten, että virheellisesti yhteisvastuullisesti määrätty uhkasakko tuomittiin molemmille puolisoille erikseen maksettavaksi. ---------------- peruserä 500 euroa ja lisäerät 100 euroa 15 viikolta ja ------------------------- peruserä 500 euroa ja lisäerät 100 euroa 15 viikolta.
Rakennuslautakunta päätti kokouksessaan 2.4.2014 § 25, ettei uhkasakon lisäerien tuomitsemista jatketa kiinteistön omistajan puolison osalta, koska rakennuslautakunnan tulkinnan mukaan kiinteistön omistajan puolisolla ei ole uhkasakkolain 7 §:n mukaisesti oikeudellista tai tosiasiallista mahdollisuutta noudattaa päävelvoitetta. Näin ollen uhkasakkojen lisäerät ovat 100 €/viikko enintään 15 viikolta kerrallaan.
Rakennuslautakunta varasi ko. kiinteistön omistajalle mahdollisuuden antaa selityksensä 31.1.2024 mennessä juoksevan uhkasakon tulevien lisäerien tuomitsemisesta seuraavan 15 viikon osalta. -------------- on antanut selityksensä määräaikaan mennessä.
Asianosainen on toimittanut selityksensä koskien taukotuvan ja kesäkatoksen uhkasakkoasiaa. Selityksessään asianosainen tuo esille muun muassa muiden kiinteistöjen rakennuksia/rakennelmia. Asianosaisen mukaan uhkasakkojen asettamispäätös on lainvastainen ja hän vaatii uhkasakkojen asettamispäätöksen päivittämistä.
Selityksessä asianosainen ei ota mitään kantaa päävelvoitteen toteuttamiseen.
Asianosainen on lisäksi toimittanut 29.11.2023 rakennuslautakunnalle suullisen kuulemispyynnön.
Vastaus selitykseen
Hallintolain 37 §:n mukaan viranomaisen on pyynnöstä varattava asianosaiselle tilaisuus esittää vaatimus tai selvitys suullisesti, jos se on tarpeen asian selvittämiseksi ja kirjallinen menettely tuottaa asianosaiselle kohtuuttomia vaikeuksia. Muut asianosaiset on kutsuttava samanaikaisesti paikalle, jos se on välttämätöntä asianosaisten oikeuksien tai edun valvomiseksi. Viranomainen voi asianosaisten pyynnöstä varata tilaisuuden asian selvittämiseksi tarpeellisten tietojen suulliseen esittämiseen muissakin kuin 1 momentissa tarkoitetuissa tilanteissa. Asian selvittäminen suullisella käsittelyllä on tarpeetonta, koska asiasta on riittävässä määrin saatavissa selvitystä asiakirjoista.
Asianosaisen kumottavaksi vaatimia asioita on käsitelty rakennuslautakunnassa toistuvasti vuodesta 2008 alkaen
Selityksessä ei ole tullut ilmi sellaista uutta selvitystä, jota ei olisi jo aiemmin rakennuslautakunnassa tai muissa hallintoasteissa käsitelty. Selityksessä mainitut muiden kiinteistöjen rakennukset eivät liity nyt käsiteltävänä olevaan tuomitsemispäätökseen eikä päävelvoitteen noudattamiseen.
Asianosainen ei ole ottanut selityksessään mitään kantaa päävelvoitteen toteuttamisesta eikä ole esittänyt mitään pätevää syytä päävelvoitteen noudattamatta jättämiseen.
Uhkasakkolain 10 §:n 1 momentin mukaan uhkasakon asettanut viranomainen voi tuomita uhkasakon maksettavaksi, jos päävelvoitetta ei ole noudatettu eikä noudattamatta jättämiseen ole pätevää syytä.
Juoksevien uhkasakkojen tuomitseminen perustuu lautakunnan 11.6.2008 § 46 lainvoimaiseen asettamispäätökseen. Uhkasakon asettamispäätöksestä on lainvoimaisesti vahvistettu ratkaisu niin hallinto-oikeudessa (HAO 4.11.2009 Dnro 01717/08/4122) kuin korkeimmassa hallinto- oikeudessa (Korkein hallinto-oikeus 7.9.2017 Dnro 3014/1/15). Asettamispäätös on asianosaisen osalta lainvoi-mainen, eikä siihen voi enää hakea muutosta valittamalla.
Rakennuslautakunnan tiedossa ei ole, että 11.6.2008 § 46 tehdyn päätöksen mukaista päävelvoitetta olisi edelleenkään täytetty.
Oheisaineistona rakennuslautakunnan selityspyyntö liittyen mahdollisten seuraavien uhkasakkojen lisäerien tuomitsemiseen.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |