RSS-linkki
Kokousasiat:https://keuruu.fi:443/ptkd10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://keuruu.fi:443/ptkd10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kasvun ja hyvinvoinnin lautakunta
Pöytäkirja 18.04.2024/Pykälä 35
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Viranhaltijapäätökset
KASV 18.04.2024 § 35
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
Esittelijä Hyvinvointijohtaja Nevalainen Marko
Päätösehdotus Kasvun ja hyvinvoinnin lautakunta merkitsee viranhaltijapäätökset tiedoksi ja toteaa, että otto-oikeutta ei käytetä.
Selostus Kasvun ja hyvinvoinnin lautakunnan alaiset viranhaltijapäätökset ajalta 15.03.-12.04.2024:
Einari Vuorelan koulun rehtori | |
10.04.2024 | Oppilaaksiotto Einari Vuorelan koulu (2 päätöstä) |
Hyvinvointijohtaja | |
12.04.2024 | Lukiolaisten oppivelvollisuustietokoneiden hankinta 2024 |
12.04.2024 | Toisen asteen oppimateriaalit 2024-2027 (2029) -puitejärjestelyyn liittyminen |
Keuruun ala-asteen rehtori | |
20.03.2024 | Erityiset opetusjärjestelyt |
30.03.2024 | Erityisen tuen tarkistus (5 päätöstä) |
03.04.2024 | Oppilaaksi ottaminen Keuruun ala-asteelle |
04.04.2024 | Koulunkäynnin aloittaminen vuotta säädettyä myöhemmin |
Kulttuurisihteeri | |
21.03.2024 | Kohde- ja toimintatuki 2024 / Hans-Peter Schutt |
21.03.2024 | Kohde- ja toimintatukihakemus / HPP |
21.03.2024 | Kohde- ja toimintatukihakemus 2024 / Suorsa |
Pohjoislahden ala-asteen rehtori | |
09.04.2024 | Oppilaaksiottopäätös / Pohjoislahden ala-aste (5 päätöstä) |
09.04.2024 | Päätös esiopetukseen ottamisesta / Pohjoislahden ala-aste (2 päätöstä) |
09.04.2024 | Oppilaan ottaminen toissijaiseen kouluun |
09.04.2024 | Päätös erityisen tuen antamisesta |
Vapaa-aikapäällikkö | |
09.04.2024 | Kohdeavustus / Keuruun Eläkeliitto ry. |
Varhaiskasvatuksen vastaava (Aurinkolinnan päiväkohdin vastaava) | |
19.03.2024 | Tehostetun tuen antaminen varhaiskasvatuksessa |
19.03.2024 | Erityisen tuen antaminen varhaiskasvatuksessa |
19.03.2024 | Tehostetun tuen antaminen varhaiskasvatuksessa (9 päätöstä) |
22.03.2024 | Koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaan ottaminen |
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |