Dynasty tietopalvelu Haku RSS Keuruun kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://keuruu.fi:443/ptkd10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://keuruu.fi:443/ptkd10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 29.04.2024/Pykälä 107

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

Keuruun Jäähalli Oy:n yhtiökokousedustajan evästäminen

KH 29.04.2024 § 107  

519/00.01.03/2022  

Valmistelija Hallintojohtaja Sari Karhu, sari.karhu(at)keuruu.fi, p.040 648 3929

Päätös Hyväksyttiin.

Esittelijä Kaupunginjohtaja Pajari Noora

Päätösehdotus Kaupunginhallitus evästää yhtiökokousedustajaa seuraavasti:
1. Tilinpäätös ja yhtiön hallituksen esitys tuloksen käsittelystä hyväksytään.
2. Hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle myönnetään vastuuvapaus vuodelta 2023.
3. Kaupungin osalta esitetään, että hallituksen jäseninä jatkavat Heli Peltola, Pasi Kovanen, Olli Raaska, Anders Pekkanen, varalla Erkki Virkalahti ja Esa Junnonen.
4. Palkkiot esitetään säilytettävän ennallaan.
5. Tilintarkastaja valitaan kaupungin konserniohjeen mukaisesti.

KH 15.04.2024 § 91 

 

Valmistelija Hallintojohtaja Sari Karhu, sari.karhu(at)keuruu.fi, p.040 648 3929

Päätös Kaupunginhallitus päätti puheenjohtajan esityksestä yksimielisesti palauttaa asian valmisteluu.

Esittelijä Kaupunginjohtaja Pajari Noora

Päätösehdotus Kaupunginhallitus evästää yhtiökokousedustajaa seuraavasti:

1. Tilinpäätös ja yhtiön hallituksen esitys tuloksen käsittelystä hyväksytään.
2. Hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle myönnetään vastuuvapaus vuodelta 2023
3. Kaupungin osalta esitetään, että hallituksen jäseninä jatkavat Heli Peltola, Pasi Kovanen, Olli Raaska, Anders Pekkanen, varalla Erkki Virkalahti ja Esa Junnonen.
4. Palkkiot esitetään säilytettävän ennallaan.
5. Tilintarkastaja valitaan kaupungin konserniohjeen mukaisesti.

Selostus

Kaupunki valitsee yhtiökokousedustajan kuhunkin tytäryhtiöön ja osakeyhtiöön, jos­sa kaupungilla on omistusta. Yhtiökokousedustaja käyttää kau­pun­gin päätösvaltaa yhtiökokouksessa.

 

Yhtiökokousedustajat on nimetty kaupunginhallituksen kokouksessa 7.3.2022 (§ 47).

 

Keuruun Jäähalli Oy:n yhtiökokousedustaja on kaupunginjohtaja Noora Pajari.

 

Yhtiökokouksessa käsitellään seuraavat asiat:

 

-          vuoden 2023 tilinpäätös

-          tilikauden tuloksesta päättäminen

-          vastuuvapauden myöntäminen

-          hallituksen jäsenten palkkiot ja muut korvaukset

-          tilintarkastajien valinta

 

Tilikauden tuloksesta yhtiön hallitus esittää, että osinkoa ei jaeta ja tilikauden voitto kirjataan edellisten tilikausien voitto- ja tappiotilille.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa