RSS-linkki
Kokousasiat:https://keuruu.fi:443/ptkd10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://keuruu.fi:443/ptkd10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 03.06.2024/Pykälä 129
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Lausunto Hämeenlinnan hallinto-oikeudelle koskien Keuruun kaupunginhallituksen päätöstä 15.4.2024 § 85
KH 03.06.2024 § 129
190/10.00.00.01/2024
Valmistelija Kaupunkikehityspäällikkö Timo Määttä
timo.maatta(at)keuruu.fi, p. 0400 736 995
Päätös Hyväksyttiin.
Esittelijä Kaupunginjohtaja Pajari Noora
Päätösehdotus Kaupunginhallitus toteaa lausuntonaan, että päätöstä tehtäessä kaikki valituksessa esitetyt näkökohdat ovat olleet tiedossa ja esittää valituksen hylkäämistä.
Selostus
Kaupunginhallitus myönsi poikkeusluvan 15.4.2024 asemakaavan mukaisesta käyttötarkoituksesta siten, että Nyyssänniemen leirintäalueen kortteliin mahdollistetaan maston rakentaminen.
Päätöksestä on valitettu hallinto-oikeuteen.
Hämeenlinnan hallinto-oikeus kehottaa valituksen johdosta antamaan lausunnon.
"Valitus
Vaatimus: Päätös kumotaan
Yleistä alueesta
Nyyssänniemi on kapeahko Keurusselän vesialueeseen rajoittuva viihtyisä ja luonnonkaunis asuntoalue, jossa on yksi- ja kaksikerroksisia pääosin puisia omakotitaloja, sekä leirintäalue. Leirintäalue on puistomaista, harvakseltaan mäntyjä kasvavaa aluetta. Niemen itärannalla sijaitsee Vihriälän entinen päärakennus. Leirintäalueen päärakennuksena toimii vanha 1700-luvulta peräisin oleva Liukon pirtti ja pihapiirissä on myös toinen vanha, aikoinaan huvilaksi rakennettu hirsirakennus.
Valituksen perusteet
Asukkaana arvostamme alueen maaseutumaista viihtyisyyttä, mikä oli syy rakennuspäätöksen tekoon viitisen vuotta sitten. Tällöin ajattelimme asuinpaikan myös säilyttävän hyvin arvonsa. Paikka, johon masto on suunniteltu, on vuosi sitten hyvin harvaksi harvennettu, pinta-alaltaan muutama aarin kokoinen alue rinteessä kiinteistöille johtavan hiekkatien ja leirintäalueen avaran parkkipaikan välissä. 54 metriä korkeana masto tulisi ylärinteestä noin sadan metrin päästä näkymään kiinteistöllemme hyvin ja olisi omiaan alentamaan kiinteistömme hintaa. Hankkiessamme tontin ostimme samalla myös sen yläpuolisen tontin, johon masto näkyisi hankkeen toteutuessa lähes täysin. Arvonaleneman voi olettaa olevan huomattava. Arviolta 7 muutakin kiinteistöä sijoittuu n. sadan metrin säteen sisälle aiotusta rakennuspaikasta. Nyyssänniemen päärakennus on sr-merkinnällä suojeltu 1700-luvulta peräisin oleva hirsirakennus. Pihapiirissä on myös toinen, aikoinaan huvilaksi rakennettu vanha hirsirakennus. Rakennukset ja harvakseltaan kasvavat jyhkeät männyt muodostavat kulttuurillisesti ja maisemallisesti arvokkaan alueen. Kyseinen ristikkomasto on mielestämme täysin sopimaton tällaiselle alueelle. Vihriälän päärakennus on niin ikään sr -merkinnällä suojeltu. Keski-Suomen maakuntakaavassa alue on merkitty kuuluvaksi kulttuuriympäristön-, matkailun- ja virkistyksen vetovoima-alueeseen. Keuruun kaupungin aiemmassa leirintäalueen kaavaa koskevassa päätöksessä 7.8.2023 (249 430 277) maisema -kohdassa on erikseen maininta, että leirintäalueen osalta ranta-alueen suunnittelussa on kiinnitettävä erityistä huomiota rantamaiseman säilymiseen. Toteutuessaan mastosta tulisi hyvin hallitseva osa tätä maisemaa järveltä katsottaessa korkeutensa vuoksi. Visit Keuruun sivuilla aluetta kuvaillaan viihtyisäksi ja luonnonkauniiksi alueeksi Keurusselänrannalla. Maston rakentaminen ei tue tätä mielikuvaa. Keuruun kaupungin rakennusvalvontatoimistosta rakennustarkastaja Mia Maula ei puoltanut poikkeusluvan hyväksymistä perustellen sen hyvin. Kaupunginhallitus sivuutti päätöksellään tämän asiantuntijan lausunnon. Kilometrin päässä alueesta on teollisuusalue ja valtatie, johon tällaiset rakennelmat sopeutuisivat paljon paremmin. Viime kesänä Nyyssänniemen alueelle on vedetty valokuituyhteyksiä. Ymmärtääksemme mahdollisuus liittyä valokuituverkkoon on ollut kaikilla halukkailla. Mielestämme kaupunginhallitus ei ole huomioinut päätöksessään edellä mainittuja seikkoja tarpeeksi vakavasti."
Keuruun kaupungin lausunto
Kaupunginhallitus toteaa, että päätöstä tehtäessä kaikki valituksessa esitetyt näkökohdat ovat olleet tiedossa. Näin ollen ei ole tullut tietoon sellaista näkökohtaa, joka vaatisi päätöksen muuttamista. Kaupunginhallitus esittää valituksen hylkäämistä.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |