RSS-linkki
Kokousasiat:https://keuruu.fi:443/ptkd10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://keuruu.fi:443/ptkd10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 17.06.2024/Pykälä 145
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Hallintoriitahakemus koskien sijoitettujen lasten varhaiskasvatusmaksuja
KH 17.06.2024 § 145
291/03.01.01.02/2024
Valmistelija Hyvinvointijohtaja Marko Nevalainen, marko.nevalainen(at)keuruu.fi, p. 040 749 7718
Päätös Hyväksyttiin.
Markku Puro esteellisenä poissa asian käsittelyn ajan klo 18.35-18.38 (yhteisöjäävi, aluehallituksen jäsen).
Esittelijä Kaupunginjohtaja Pajari Noora
Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää, että Keuruun kaupunki saattaa vireille liitteenä olevan hallintoriitahakemuksen mukaisen asian hallinto-oikeuteen yhdessä Jyväskylän kaupungin jättämällä hakemuksella.
Kaupunginhallitus valtuuttaa Jyväskylän kaupungin toimialajohtaja Eino Leisimon tekemään tarvittavat teknisluonteiset täydennykset ja muutokset ennen sen jättämistä Hämeenlinnan hallinto-oikeudelle sekä täydentämään hakemukseen yhtyvät kunnat sekä käyttämään asiassa puhevaltaa.
Selostus
Lastensuojelulain mukaan sijoitettuna olevan lapsen varhaiskasvatuksesta aiheutuneet kustannukset eivät kuulu kyseisen palvelun tuottavalle kunnalle, jollei se itse ole sijoitetun lapsen kotikunta. Vuonna 2023 voimassa olleen lastensuojelulain mukaan ne kuuluvat sijoittajahyvinvointialueelle ja vuoden 2024 alusta voimaan tulleen lastensuojelunlain mukaan sijoitetun lapsen kotikunnalle.
Vuoden 2023 laskuja (yht. 10 250 euroa) on lähetetty Keski-Suomen hyvinvointialueelle, kun Keuruun kaupunki on noudattanut Kuntaliiton tulkintaa asiasta. Laskuja ei ole maksettu. Keuruun kaupunki on neuvotellut sijoitettujen lasten varhaiskasvatuksen kustannuksista Keski-Suomen hyvinvointialueen kanssa, mutta neuvotteluista huolimatta Keski-Suomen hyvinvointialue ei ole suostunut kustannuksia maksamaan.
Julkisoikeudellista maksuvelvollisuutta koskeva asia voidaan saattaa oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain 20 §:n mukaisena hallintoriita-asiana hallinto-oikeuden käsiteltäväksi. Koska taloudellinen intressi asiassa on Keski-Suomessa ja myös Keuruun kaupungilla merkittävä, ehdotuksena on, että kaupunki saattaisi asian hallinto-oikeuden ratkaistavaksi.
Vuoden 2024 alusta selkeytettyä lastensuojelulakia ei voida noudattaa takautuvasti. Tämän vuoksi on saatettava vireille hakemus Hämeenlinnan hallinto-oikeuteen Keski-Suomen hyvinvointialueen julkisoikeudellisesta maksuvelvollisuudesta (hallintolainkäyttölaki § 20) laskuista, jotka ovat syntyneet vuoden 2023 aikana.
Lastensuojelulain 16 b §:n 1 momenttia on katsottu aiheelliseksi muuttaa ja muutos on astunut voimaan 1.1.2024. Suomen Kuntaliitto ry:n ja Hyvil Oy ovat lakiesityksen laatimisvaiheessa vuonna 2023 ilmaisseet kantansa voimassa olevan sääntelyn osalta niin, että kunnat ovat vuoden 2023 osalta oikeutettuja laskuttamaan sijoittajahyvinvointialueita, kuten laissa vuonna 2023 määritelläänkin. Useat hyvinvointialueet, ainakin Pirkanmaan hyvinvointialue, Varsinais-Suomen hyvinvointialue, Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue, Etelä-Karjalan hyvinvointialue, Pohjois-Karjalan hyvinvointialue, Kymen-laakson hyvinvointialue ja Päijät-Hämeen hyvinvointialue ovat toimineet etujärjestönsä Hyvil Oy:n kannan ja lainsäädännön mukaisesti vuonna 2023.
Kuntalain 39 § ja Keuruun kaupungin hallintosäännön 26 § mukaan, kaupunginhallitus valvoo kunnan etua, edustaa kuntaa ja käyttää sen puhevaltaa. Kaupunginhallitus päättää valituksen tekemisestä vastuualueeseensa kuuluvista asioista.
Keuruun kaupunki saattaa asian vireille yhteisellä hallintoriitahakemuksella hallinto-oikeuteen kaikkien niiden Keski-Suomen hyvinvointialueen alueella olevien kuntien kanssa, jotka yhtyvät yhteiseen hallintoriitahakemukseen.
Liitteet: Hallintoriitahakemus liitteineen
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |