RSS-linkki
Kokousasiat:https://keuruu.fi:443/ptkd10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://keuruu.fi:443/ptkd10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Keskusvaalilautakunta
Pöytäkirja 25.04.2024/Pykälä 9
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Liite 3 | Vaalikuulutus EPV 2024 |
Europarlamenttivaalit 2024 / vaalimainonta Keuruulla ja vaaleista tiedottaminen
VAALI 25.04.2024 § 9
117/00.00.00.02/2024
Valmistelija Keskusvaalilautakunnan sihteeri Sonja Rakkola, sonja.rakkola(at)keuruu.fi
Päätös Hyväksyttiin.
Esittelijä Puheenjohtaja
Päätösehdotus Keskusvaalilautakunta hyväksyy selostusosan mukaisen vaalitiedottamisen sekä liitteenä olevan vaalikuulutuksen.
Selostus
Vaalilain 67 §:n 3 momentissa säädetään, että keskusvaalilautakunnan on saatettava vaalipäivä ja äänestysalueiden äänestyspaikat tiedoksi sillä tavalla, kuin kunnan ilmoitukset saatetaan tiedoksi.
Vaalilain 49 §:n 1 momentissa säädetään, että keskusvaalilautakunnan on tiedotettava kunnan alueella olevista kotimaan yleisistä ennakkoäänestyspaikoista ja äänestysajoista niissä sillä tavalla kuin kunnan ilmoitukset saatetaan tiedoksi.
Europarlamenttivaaleista 2024 julkaistaan liitteenä oleva kuulutus viikolla 18 / 2024 Suur-Keuruu -lehdessä, kaupungin ilmoitustaululla sekä kaupungin verkkosivuilla kuulutuksissa. Keskusvaalilautakunnan sihteeri tekee yhteistyötä Suur-Keuruu -lehden kanssa kuntalaisten tiedottamiseksi vaalijärjestelyistä. Ajantasaisesti päivittyvää tietoa vaaleista, ennakkoäänestyspaikoista ja ennakkoäänestysajoista sekä vaalipäivästä ja äänestysalueiden äänestyspaikoista on kaupungin verkkosivuilla.
Ulkomainonta voidaan aloittaa Kuntaliiton antaman suosituksen mukaisesti viikkoa ennen ennakkoäänestyksen aloittamista eli 22.5.2024. Keskusvaalilautakunnan sihteeri sopii vaalimainoskehikoiden paikalleen ja pois kuljetuksesta sekä ohjeistaa puolueita mainospaikoista ja julistepohjista.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |