RSS-linkki
Kokousasiat:https://keuruu.fi:443/ptkd10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://keuruu.fi:443/ptkd10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Rakennuslautakunta
Pöytäkirja 10.04.2024/Pykälä 21
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Liite 3 | Äänestyspöytäkirja § 21 | |
Liite 4 | Eriävä mielipide § 21 EK | |
Liite 5 | Eriävä mielipide § 19 ja § 21_UM |
Esteellisyysväitteet
RAKLAU 10.04.2024 § 21
66/03.02.01/2022
Valmistelija Mika Niinilampi, valvontainsinööri, sp. mika.niinilampi(at)keuruu.fi, p. 0406342150
Päätös Hyväksyttiin
Merkitään, että rakennustarkastaja Mia Maula (yleislausekejäävi), Petri Heinonen ja Petri Tuominen (Hallintolaki 29 §) eivät osallistuneet asian käsittelyyn ja päätöksentekoon.
Puheenjohtajana toimi Eveliina Kangasniemi, joka ehdotti Unto Mikkosen kannattamana uutta päätösehdotusta: "Rakennuslautakunta toteaa, että asia on palautettava valmisteluun."
Puheenjohtaja totesi, koska oli tehty päätösehdotuksesta poikkeava kannatettu esitys, asiasta oli äänestettävä.
Rakennuslautakunta hyväksyi puheenjohtajan tekemän esityksen: he, jotka kannattavat päätösehdotusta, äänestävät JAA ja he, jotka kannattavat Eveliina Kangasniemen esitystä, äänestävät EI. Puheenjohtaja totesi päätösehdotuksen tulleen rakennuslautakunnan päätökseksi äänin JAA 4 ja EI 2.
Eriävän mielipiteen ilmoitti Unto Mikkonen ja Eveliina Kangasniemi.
Esittelijä Valvontainsinööri Niinilampi Mika
Päätösehdotus Rakennuslautakunta toteaa, että Petri Tuominen ja Petri Heinonen eivät ole esteellisiä käsittelemään --------------- koskevia asioita.
Rakennustarkastaja Mia Maula on ollut esteellinen käsittelemään Ilari Kotimäkeä koskevia asioita 1.6.2022 lähtien, Hallintolain 434/2003 § 28 kohdan 7 perusteella. Mia Maula ei ole osallistunut esteellisyyden muodostumisen jälkeen --------------- koskeviin päätöksentekoihin.
Rakennuslautakunta on voinut tuomita asianosaisen uhkasakkojen lisäerät maksettavaksi ja näihin käsittelyihin ei ole osallistunut esteellisiä henkilöitä.
Selostus
Edellisten esteellisyysväitteiden käsittelyn jälkeen -------------- on esittänyt uusia esteellisyysväitteitä samoista henkilöistä, rakennuslautakunnan puheenjohtajasta sekä kaupunginhallituksen edustajasta. -------- on tehnyt 27.6.2022 tutkintapyynnön Sisä-Suomen poliisilaitokselle rakennustarkastaja Mia Maulasta, rakennuslautakunnan puheenjohtaja Petri Heinosesta sekä kaupunginhallituksen edustajasta Petri Tuomisesta. -------- mukaan tutkintapyynnön tekeminen poliisille rakennuslautakunnan puheenjohtajasta ja kaupunginhallituksen edustajasta, tekee ko. henkilöistä automaattisesti esteellisiä käsittelemään häneen liittyviä asioita. -------- vertaa tilannetta rakennustarkastaja Mia Maulan esteellisyyteen.
Rakennusvalvonnan tulkinnan mukaan -------------- vaatii rakennuslautakunnan 27.6.2022 lähtien kaikkien --------- koskevien päätösten uudelleenkäsittelyä tai kumoamista, koska käsittelyihin on hänen mukaansa osallistunut esteellisiä henkilöitä.
Vastaus
Poliisi on toimittanut asianosaisille 27.2.2024 tutkinnan päätöksen, jossa todetaan, ettei asiassa ole syytä epäillä rikosta ja esitutkintaa ei suoriteta. Tutkinta on päätetty.
Poliisille toimitetuissa materiaaleissa -------- on käyttänyt samoja perusteluja kuin aiemminkin esteellisyysväitteissään ja jotka on ratkaistu myös jo hallinto-oikeudessakin. Rakennuslautakunnan päätöksistä 8.6.2022 § 15 ja §16 on hallinto- oikeuden päätös 961/2023 diaarinumerot 1764/2022 sekä 1765/2022 jossa hallinto-oikeus on hylännyt asianosaisen valitukset. Hallinto- oikeus toteaa kyseisessä päätöksessä valittajan esittämistä esteellisyysväitteistä, että valittajan mainitseman asianajajan toiminnalla ei ole merkitystä arvioitaessa nyt käsiteltävänä olevien uhkasakkojen tuomitsemispäätösten lainmukaisuutta. Mahdollinen tietoisuus asianajajan toimeksiantosuhteesta ei ole siten voinut vaarantaa Heinosen ja Tuomisen puolueettomuutta. Päätökset eivät ole syntyneet virheellisessä järjestyksessä valittajan esittämällä Heinosen ja Tuomisen esteellisyyttä koskevalla perusteella.
Poliisin tutkinnan päätöksessä todetaan: "Heinoseen ja Tuomiseen kohdistuva esteellisyysväite ratkeaa myös sillä perusteella, että kun lakimiespalvelujen hankinnan osalta ei ole syytä epäillä rikosta tapahtuneeksi, ei sen johdosta voi tulla myöskään esteelliseksi".
Pelkkä rikosilmoitus tai tutkintapyyntö ei aiheuta esteellisyyttä. Kuntalainen ei voi tällä tavalla valita, kuka viranhaltija tai luottamushenkilö hänen asiaansa kunnassa käsittelee. Oman esteellisyyden arviointi kuuluu lähtökohtaisesti henkilölle itselleen ja jokainen esteellisyys tulee arvioida aina tapauskohtaisesti huomioiden kaikki tapahtumat ja olosuhteet. Rakennustarkastajan esteellisyyttä ei siis voida suoraan rinnastaa näihin esteellisyysväitteisiin.
Esitetty väite Petri Heinosen ja Petri Tuomisen esteellisyydestä ei täytä Hallintolain 434/2003 §:ssä 28 mainittuja esteellisyysperusteita.
RAKLAU 14.06.2023 § 27
Valmistelija Valvontainsinööri Mika Niinilampi, p. 040 634 2150, mika.niinilampi@keuruu.fi
Päätös Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.
Merkitään, että rakennustarkastaja Mia Maula ei esteellisenä (yleislausekejäävi) osallistunut asian käsittelyyn ja päätöksentekoon.
Esittelijä Valvontainsinööri Niinilampi Mika
Päätösehdotus Rakennuslautakunta toteaa, että Petri Tuominen ja Petri Heinonen eivät ole esteellisiä käsittelemään --------------- koskevia asioita.
Rakennustarkastaja Mia Maula on ollut esteellinen käsittelemään --------------- koskevia asioita 1.6.2022 lähtien, Hallintolain 434/2003 § 28 kohdan 7 perusteella. Mia Maula ei ole osallistunut esteellisyyden muodostumisen jälkeen --------------- koskeviin päätöksentekoihin.
Rakennuslautakunta on voinut tuomita asianosaisen uhkasakkojen lisäerät maksettavaksi ja näihin käsittelyihin ei ole osallistunut esteellisiä henkilöitä.
Selostus
-------------- on toimittanut rakennusvalvonnalle sähköpostit 12.4.2023 ja 26.5.2023 joissa hän on esittänyt esteellisyysväitteet --------------- koskevien asioiden käsittelyyn osallistuneista henkilöistä.
Esteellisyysväitteet koskevat rakennustarkastaja Mia Maulaa, rakennuslautakunnan puheenjohtajaa Petri Heinosta sekä rakennuslautakunnan hallituksen edustajaa Petri Tuomista.
-------- mukaan Petri Heinonen ja Petri Tuominen ovat esteellisiä käsittelemään ---------------- liittyviä asioita, koska he ovat saaneet henkilökohtaista hyötyä rakennuslautakunnan kokouksessa 24.10.2012 paikalla olleen asianajajan vuoksi.
-------- mukaan rakennustarkastaja Mia Maula on esitellyt esteellisenä 8.6.2022 lautakunnassa -------- esteellisyysväitteet Petri Tuomisesta ja Petri Heinosesta.
Rakennusvalvonnan tulkinnan mukaan -------------- vaatii rakennuslautakunnan 8.6.2022 lähtien kaikkien --------- koskevien päätösten uudelleenkäsittelyä tai kumoamista, koska käsittelyihin on hänen mukaansa osallistunut esteellisiä henkilöitä.
Vastaus
-------------- on esittänyt täysin samanlaisia esteellisyysväitteitä aiemminkin, mutta kohdistuen eri rakennuslautakunnan jäseniin. Rakennuslautakunnassa on muun muassa 11.10.2017 § 33 ja 10.12.2014 § 79 käsitelty esteellisyysväitteitä, joissa on käytetty täysin samaa esteellisyysväitettä ulkopuoliseen asianajajaan liittyen. Rakennuslautakunta on jo tuolloin todennut, että asia ei ole synnyttänyt esteellisyyttä henkilöiden osalta.
Rakennuslautakunnan päätöksistä 8.6.2022 § 15 ja §16 on hallinto- oikeuden päätös 961/2023 diaarinumerot 1764/2022 sekä 1765/2022 jossa hallinto-oikeus on hylännyt asianosaisen valitukset. Hallinto- oikeus toteaa kyseisessä päätöksessä valittajan esittämistä esteellisyysväitteistä, että valittajan mainitseman asianajajan toiminnalla ei ole merkitystä arvioitaessa nyt käsiteltävänä olevien uhkasakkojen tuomitsemispäätösten lainmukaisuutta. Mahdollinen tietoisuus asianajajan toimeksiantosuhteesta ei ole siten voinut vaarantaa Heinosen ja Tuomisen puolueettomuutta. Päätökset eivät ole syntyneet virheellisessä järjestyksessä valittajan esittämällä Heinosen ja Tuomisen esteellisyyttä koskevalla perusteella.
Esitetty väite Petri Heinosen ja Petri Tuomisen esteellisyydestä ei täytä mitään Hallintolain 434/2003 §:ssä 28 mainittuja esteellisyysperusteita.
Rakennustarkastaja Mia Maula on tehnyt 1.6.2022 rikosilmoituksen asianosaisesta. Mia Maula täyttää näin ollen Hallintolain 434/2003 § 28 esteellisyysperusteiden kohdan 7: "Puolueettomuuden vaarantuminen muusta erityisestä syystä". Mia Maula ei ole osallistunut 1.6.2022 esteellisyyden muodostumisen jälkeen --------------- koskeviin päätöksentekoihin.
Hallinto-oikeuden päätöksessä 961/2023 Mia Maulan esteellisyydestä todetaan, että hallinto-oikeuden käsityksen mukaan toiseen otteeseen (rakennuslautakunta 8.6.2022 § 15-16) on epähuomiossa jäänyt virheellinen merkintä eikä se vastaa kokouksen kulkua, myöskään valvontainsinöörin sähköposteista ei hallinto-oikeuden mukaan ole pääteltävissä, että rakennustarkastaja Mia Maula olisi osallistunut kokoukseen kysymyksessä olevien §:ien käsittelyn aikana. Näin päätösten ei voida yksinomaan väitteen perusteella katsoa syntyneen virheellisessä järjestyksessä.
Kuten siis hallinto- oikeuden päätöksessä 961/2023 lausutaan; Petri Heinonen ja Petri Tuominen eivät ole olleet esteellisiä ja päätökset eivät ole syntyneet virheellisessä järjestyksessä. Koska päävelvoitetta ei ole edelleenkään noudatettu eikä velvoitteiden noudattamatta jättämiselle ole esitetty pätevää syytä toteaa hallinto-oikeus, että rakennuslautakunta on voinut tuomita uhkasakkojen lisäerät maksettavaksi. Rakennuslautakunnan päätöksiä ei ole valituksessa esitetyillä perusteilla syytä kumota tai muuttaa, toteaa hallinto-oikeus. Uhkasakkojen asettamispäätökset ovat valittajan osalta lainvoimaisia, eikä niihin voi enää hakea muutosta valittamalla.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |