RSS-linkki
Kokousasiat:https://keuruu.fi:443/ptkd10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://keuruu.fi:443/ptkd10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 06.05.2024/Pykälä 18
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Valtuuston järjestäytyminen
VALT 06.05.2024 § 18
Kokouksen avaus Puheenjohtaja avasi kokouksen.
Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
Päätös Kokous todettiin laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.
Päätösehdotus Kokous todetaan laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.
Selostus Kaupunginvaltuuston kokouskutsu on lähetetty sähköisesti valtuutetuille ja muille, joilla on läsnäolo-oikeus tai -velvollisuus kokouksessa, vähintään viisi päivää ennen valtuuston kokousta.
Kokouksen esityslista on julkaistu luottamushenkilöiden verkkopalvelussa samana päivänä kuin kokouskutsu on lähetetty.
Kokouksesta on ilmoitettu samaan aikaan myös kaupungin verkkosivuilla.
Kokouskutsu ja esityslista on lähetetty valtuutetuille 30.4.2024 ja kokouksesta on ilmoitettu kaupungin verkkosivuilla samana päivänä.
Kuntalain (410/2015) 103 pykälän mukaan valtuusto on päätösvaltainen, kun vähintään kaksikolmasosaa valtuutetuista on läsnä kokouksessa.
Toimielimen kokoukseen voi osallistua myös Teams-etäyhteydellä.
Pöytäkirjan tarkastus
Päätös Pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin Matti Pesonen ja Leena Laurila.
Päätösehdotus Valtuusto valitsee keskuudestaan kaksi pöytäkirjantarkastajaa.
Selostus Pöytäkirja tarkastetaan kahden päivän kuluessa kokouksesta kuittaamalla sähköpostilla lähetetty pöytäkirja hyväksytyksi. Pöytäkirja allekirjoitetaan viimeistään seuraavassa toimielimen kokouksessa.
Tarkastuksen jälkeen pöytäkirja asetetaan yleisesti nähtävillä Keuruun kaupungin verkkosivuille www.keuruu.fi/paatoksenteko/paatoksenteko / esityslistat ja pöytäkirjat). Pöytäkirja on julkaistu verkkosivuille 8.5.2024.
Valtuusto valitsee jokaisessa kokouksessa kaksi valtuutettua tarkastamaan kokouksesta laaditun pöytäkirjan.
Työjärjestyksen hyväksyminen
Päätös Esityslista hyväksyttiin kokouksen työjärjestykseksi.
Päätösehdotus Esityslista hyväksytään kokouksen työjärjestykseksi.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |