RSS-linkki
Kokousasiat:https://keuruu.fi:443/ptkd10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://keuruu.fi:443/ptkd10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Opistolautakunta
Pöytäkirja 04.04.2024/Pykälä 16
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Selonteko vuoden 2023 sisäisestä valvonnasta ja riskienhallinnasta
OPIST 04.04.2024 § 16
175/00.01.04.00/2024
Valmistelija Kansalais- ja musiikkiopiston rehtori Pirjo Ikkala, puh. 040 585 1519
Päätös Hyväksyttiin.
Esittelijä Kansalais- ja musiikkiopiston rehtori Ikkala Pirjo
Päätösehdotus Opistolautakunta hyväksyy liitteenä olevan selonteon sisäisestä valvonnasta ja riskien hallinnasta opistolautakunnan tulosalueella vuonna 2023.
Selostus
Keuruun kaupunginvaltuusto on hyväksynyt kaupungin sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan ohjeen 1.11.2014 § 53 ja kaupunginhallitus on tarkentanut ohjeistusta 14.5.2018 § 101.
Ohjeen mukaan toimialat laativat vuosittain selonteon sisäisen valvonnan toteuttamisesta osana tilinpäätökseen kuuluvaa toimintakertomusta. Opistolautakunnan käsittelyyn tuodaan nyt raportti vuodelta 2023.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |