Dynasty tietopalvelu Haku RSS Keuruun kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://keuruu.fi:443/ptkd10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://keuruu.fi:443/ptkd10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Elinvoiman ja asuinympäristön lautakunta
Pöytäkirja 23.04.2024/Pykälä 32

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

JOKO Työelämään -hankkeen ohjausryhmän perustaminen

EL 23.04.2024 § 32  

322/00.01.05.01/2023  

Valmistelija Työllisyyspäällikkö Erja Ikkala

Päätös Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

Esittelijä Elinvoimajohtaja Teeriaho Janne

Päätösehdotus Lautakunta päättää nimetä toimialueeltaan hankkeen tavoitteiden ja toimintojen mukaisesti JOKO Työelämään hankkeen ohjausryhmään elinvoimajohtajan, kaupunkikehityspäällikön ja työllisyyspäällikön.
Lisäksi lautakunta päättää pyytää Kasvun ja hyvinvoinnin lautakuntaa nimeämään edustajan ja varaedustajan varhaiskasvatuksen yksiköstä ja toisen asteen koulutuspalveluista sekä pyytää Keulink Oy:tä, koulutuskuntayhtymä Sasky:ä, Koulutuskuntayhtymä Gradiaa, Keurusseudun Yrittäjät ry:tä sekä lisäksi kahta jo kansainvälistä työvoimaa työllistävää yritystä nimeämään edustajansa ohjausryhmään hankeyhteistyön kautta.

Selostus

Työllisyyden, osaamisen ja sosiaalisen osallisuuden tukemiseen liittyvä Keruun kaupungin työllisyyspalvelujen kehittämishanke JOKO Työelämään, sai myönteisen rahoituspäätöksen Uudistuva ja osaava suomi 2021-2027 EU:n alue ja rakennepolitiikan ohjelma, Euroopan sosiaalirahasto (ESR+) mukaisesti.

Tuki hankesuunnitelman mukaisesti toimintojen kehittämiseen myönnettiin kolmeksi vuodeksi. Hankkeessa aloittivat työntekijöinä 11.2.2024 projektipäällikkö ja valmentaja.

Hankepäätös edellyttää, että hankkeelle nimetään ohjausryhmä, johon rahoittava viranomainen nimeää asiantuntijaksi edustajansa.

Ohjausryhmä ei ole vastuussa hankkeen toteutumisesta, vaan vastuu on yksinomaan Keuruun kaupungilla. Ohjausryhmällä ei myöskään ole toimivaltaa tehdä rahoittavalle viranomaiselle kuuluvia päätöksiä.

Ohjausryhmän tehtävänä on ohjata ja seurata hankesuunnitelman noudattamista ja toteuttamista, toteuttamisen etenemistä sekä hankkeen rahoituksen ja kustannusten toteuttamista, sisältöä ja rahoitusta koskevat muutostarpeet ennen kuin niitä koskeva muutoshakemus toimitetaan rahoittavalle viranomaiselle. Jos muutoshakemuksessa on kyse kiireellisestä muutoksesta, ohjausryhmän on käsiteltävä muutoshakemus mahdollisimman pian hakemuksen vireilletulon jälkeen. Ohjausryhmän työssä on noudatettava hyvää hallintotapaa ja kokouskäytäntöjä sekä hallinnon yleisiä menettelyperiaatteita ja esimerkiksi esteellisyydestä.

Toteuttaja vastaa hankkeen ohjausryhmän kokoon kutsusta ja toiminnasta. Ohjausryhmän nimeämispäätös, kokouskutsut sekä pöytäkirjat tulee toimittaa rahoittavan viranomaisen nimeämälle edustajalle. Ohjausryhmän kokoonpanoa voidaan täydentää hankkeen edetessä, mikäli tuen saaja katsoo sen tarpeelliseksi.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa