RSS-linkki
Kokousasiat:https://keuruu.fi:443/ptkd10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://keuruu.fi:443/ptkd10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 21.05.2024/Pykälä 21
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kokouksen järjestäytyminen
TARK 21.05.2024 § 21
Kokouksen avaus
Puheenjohtaja avasi kokouksen.
Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
Päätös Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.
Päätösehdotus Kokous todetaan lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.
Selostus Tarkastuslautakunnan kokouskutsu ja esityslista on lähetetty lautakunnan/johtokunnan jäsenille ja muille, joilla on läsnäolo-oikeus tai velvollisuus kokouksessa, viimeistään neljä päivää ennen toimielimen kokousta.
Kokouksen esityslista on julkaistu luottamushenkilöiden verkkopalvelussa samana päivänä kuin kokouskutsu on lähetetty.
Kokouskutsu ja esityslista on lähetetty 14.5.2024.
Kuntalain (410/2015) 103 pykälän mukaan toimielin on päätösvaltainen, kun enemmän kuin puolet jäsenistä on läsnä kokouksessa.
Pöytäkirjantarkastajien valinta
Päätös Pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin Eveliina Kangasniemi ja Helena Kukkamo.
Päätösehdotus Pöytäkirjan tarkastajiksi valitaan Eveliina Kangasniemi ja Joonas Röppänen.
Selostus Pöytäkirja tarkastetaan kahden päivän kuluessa kokouksesta kuittaamalla sähköpostilla lähetetty pöytäkirja hyväksytyksi. Pöytäkirja allekirjoitetaan viimeistään seuraavassa toimielimen kokouksessa.
Tarkastuksen jälkeen pöytäkirja asetetaan yleisesti nähtävillä Keuruun kaupungin verkkosivuille: www.keuruu.fi/paatoksenteko/paatoksenteko/esityslistat ja pöytäkirjat). Pöytäkirja julkaistaan: 27.5.2024.
Pöytäkirjan tarkastuksen suorittavat tarkastuslautakunnan jäsenet aakkosjärjestyksessä, kaksi jäsentä kerrallaan.
Työjärjestyksen hyväksyminen
Päätös Esityslista hyväksyttiin kokouksen työjärjestykseksi.
Päätösehdotus Esityslista hyväksytään kokouksen työjärjestykseksi.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |