Dynasty tietopalvelu Haku RSS Keuruun kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://keuruu.fi:443/ptkd10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://keuruu.fi:443/ptkd10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Rakennuslautakunta
Pöytäkirja 12.06.2024/Pykälä 29

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

Ilman rakennuslupaa rakennettu taukotuparakennus Keuruun kaupungin Pihlajaveden kylään Kala-aitankallio tilalle

RAKLAU 12.06.2024 § 29  

66/03.02.01/2022  

Valmistelija Mika Niinilampi, valvontainsinööri, sp. mika.niinilampi(a)keuruu.fi, p. 0406342150

Päätös Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti

Käsittely kokouksessa: merkitään, että rakennustarkastaja Mia Maula ei esteellisenä (yleislausekejäävi) osallistunut asian käsittelyyn ja päätöksentekoon.

Unto Mikkonen esitti Eveliina Kangasniemen kannattamana uutta päätösehdotusta:

" Uhkasakkojen määräämistä ei jatketa.
Perustelut:
1. Uhkasakon määrääminen rikkoo yhdenvertaisuutta. Prosessin ajan Keuruun kaupungilla on ollut omia luvittamattomia rakennuksia, joita ei ole moitittu. Asian paljastuttua rakennustarkastaja on myöntänyt niille luvat ilman hakemusta.
2. Aikaisemmin määrätyillä uhkasakoilla ei ole saatu aikaan toivottua tulosta. Uhkasakkojen ajamisesta aiheutuneet kulut ovat kaupungille suuri menoerä. "

Puheenjohtaja totesi, koska oli tehty päätösehdotuksesta poikkeava kannatettu esitys, asiasta oli äänestettävä.

Rakennuslautakunta hyväksyi puheenjohtajan tekemän esityksen äänestyksestä: he, jotka kannattavat päätösehdotusta, äänestävät JAA ja he, jotka kannattavat Unto Mikkosen esitystä, äänestävät EI. Puheenjohtaja totesi päätösehdotuksen tulleen rakennuslautakunnan päätökseksi äänin JAA 5 ja EI 2.

Eriävän mielipiteen ilmoitti Unto Mikkonen ja Eveliina Kangasniemi.

Esittelijä Valvontainsinööri Niinilampi Mika

Päätösehdotus 1. Rakennuslautakunnan lainvoimaisella päätöksellä 11.6.2008 § 45 asettamaa velvoitetta ei ole noudatettu. Rakennuslautakunta päättää tuomita ko. kiinteistön omistajan maksamaan juoksevan uhkasakon lisäerät aiemman päätöksen 26.10.2023 § 47 jälkeen 15 viikolta 100 euroa eli yhteensä 1500 euroa. Lisäerien osalta kyseessä on 30. käsittely.

Päätöksestä ilmoitetaan maanmittauslaitokselle merkinnän tekemiseksi kiinnityksistä pidettävään rekisteriin ja rakennusvalvonta laatii sakkoluettelo-otteen oikeusrekisterikeskukseen toimitettavaksi uhkasakon perintää varten.

2. Rakennuslautakunta varaa ko. kiinteistön omistajalle mahdollisuuden antaa selityksensä 25.9.2024 mennessä juoksevan uhkasakon tulevien lisäerien tuomitsemisesta seuraavan 15 viikon osalta.

3. Uhkasakkojen tuomitsemispäätöksestä peritään rakennusvalvonnan voimassa olevan taksan mukainen maksu 300 euroa.
 

Selostus

 Rakennuslautakunta on 11.6.2008 §:n 45 kohdalla tekemällään pää­töksellä velvoittanut kiinteistön omistajan ja hänen puolisonsa purka­maan Keuruun kaupungin Pihlajaveden kylän Kala-aitankallio 4:85 tilalla sijaitsevan taukotilarakennuksen ylemmän kerroksen 30.9.2008 mennessä juoksevan uhkasakon uhalla (perusmaksu 1.000 euroa ja lisäerät 200 euroa/viikko enintään 15 viikkoa).

 

Valitusprosessin jälkeen rakennuslautakunta päätti 27.6.2012 ko­kouksessaan § 41 ensimmäistä kertaa tuomita uhkasakot maksetta­vaksi. Rakennuslautakunta korjasi omasta aloitteestaan päätöstä 10.7.2012 § 51 siten, että virheellisesti yhteisvastuullisesti määrätty uhkasakko tuomittiin molemmille puolisoille erikseen maksettavaksi. ---------------- peruserä 500 euroa ja lisäerät 100 euroa 15 viikolta ja ------------------------- peruserä 500 euroa ja lisäerät 100 eu­roa 15 viikolta.

 

Rakennuslautakunta päätti kokouksessaan 2.4.2014 § 25, ettei uh­kasakon lisäerien tuomitsemista jatketa kiinteistön omistajan puoli­son osalta, koska rakennuslautakunnan tulkinnan mukaan kiinteistön omistajan puolisolla ei ole uhkasakkolain 7 §:n mukaisesti oikeudel­lista tai tosiasiallista mahdollisuutta noudattaa päävelvoitetta. Näin ollen uhkasakkojen lisäerät ovat 100 €/viikko enintään 15 viikolta kerrallaan.

 

Rakennuslautakunta varasi ko. kiinteistön omistajalle mahdollisuu­den antaa selityksensä 22.5.2024 mennessä juoksevan uhkasakon tulevien lisäerien tuomitsemisesta seuraavan 15 viikon osalta. Asianosainen ei ole antanut selitystä määräaikaan mennessä koskien kesäkeittiön ja taukotuvan uhkasakkoasiaa.

 

Asianosainen toimitti rakennusvalvontaan 2.6.2024 selvityksen/väitteen koskien Petri Heinosen, Petri Tuomisen sekä Janne Teeriahon esteellisyyttä.

 

Kuten siis hallinto- oikeudenkin päätöksessä 961/2023 lausutaan; Petri Heinonen Petri Tuominen eivät ole olleet esteellisiä ja päätök-set eivät ole syntyneet virheellisessä järjestyksessä. Koska päävel-voitetta ei ole edelleenkään noudatettu eikä velvoitteiden noudatta-matta jättämiselle ole esitetty pätevää syytä toteaa hallinto-oikeus, että rakennuslautakunta on voinut tuomita uhkasakkojen lisäerät maksettavaksi. Rakennuslautakunnan päätöksiä ei ole valituksessa esitetyillä perusteilla syytä kumota tai muuttaa, toteaa hallinto-oikeus. Uhkasakkojen asettamispäätökset ovat valittajan osalta lainvoimaisia, eikä niihin voi enää hakea muutosta valittamalla.

 

Hallinto- oikeuden päätös 961/2023 diaarinumerot 1764/2022 sekä 1765/2022 jossa hallinto-oikeus on hylännyt asianosaisen valitukset. Hallinto- oikeus toteaa kyseisessä päätöksessä valittajan esittämistä esteellisyysväitteistä, että valittajan mainitseman asianajajan toiminnalla ei ole merkitystä arvioitaessa nyt käsiteltävänä olevien uh-kasakkojen tuomitsemispäätösten lainmukaisuutta. Mahdollinen tietoisuus asianajajan toimeksiantosuhteesta ei ole siten voinut vaarantaa Heinosen ja Tuomisen puolueettomuutta. Päätökset eivät ole syntyneet virheellisessä järjestyksessä valittajan esittämällä Heinosen ja Tuomisen esteellisyyttä koskevalla perusteella.

 

Esteellisyysväitteissään 2.6.2024 asianosainen tuo esille mm. ulkoisen asianajajan toimia. Rakennuslautakunnassa on muun muassa 11.10.2017 § 33 ja 10.12.2014 § 79 käsitelty esteellisyysväitteitä, joissa on käytetty täysin samaa esteellisyysväitettä ulkopuoliseen asianajajaan liittyen.

 

Heinoseen ja Tuomiseen esitettyjä esteellisyysväitteitä on ratkottu rakennuslautakunnassa 14.12.2023 §46-47, 8.2.2024 §13-14 ja 10.4.2024 § 21.

 

Henkilö on esteellinen, jos luottamus hänen puolueettomuuteensa vaarantuu muusta erityisestä syystä (hallintolaki 28.1 § kohta 7). Tämän esteellisyysperusteen soveltaminen edellyttää, että on ole-massa ulkopuolisen havaittava syy puolueettomuuden vaarantumiseen. Syyn puolueettomuuden vaarantumiseen on oltava samanasteinen kuin erikseen säädetyissä esteellisyysperusteissa. Ennakkoasenne tai mielipiteen ilmaiseminen käsiteltävästä asiasta ei tee esteelliseksi.

 

Esteellisyyden arviointi kuuluu lähtökohtaisesti henkilölle itselleen ja jokainen esteellisyys tulee arvioida aina tapauskohtaisesti huomioiden kaikki tapahtumat ja olosuhteet. Asiaosaisen esittämät väitteet eivät rakennusvalvonnan näkemyksen mukaan täytä Hallintolain 434/2003 §:ssä 28 mainittuja esteellisyysperusteita.

 

Juoksevien uhkasakkojen tuomitseminen perustuu lautakunnan 11.6.2008 § 45 lainvoimaiseen asettamispäätökseen. Uhkasakon asettamispäätöksestä on lainvoimaisesti vahvistettu ratkaisu niin hallinto-oikeudessa (HAO 4.11.2009 Dnro 01717/08/4122) kuin korkeimmassa hallinto- oikeudessa (Korkein hallinto-oikeus 7.9.2017 Dnro 3014/1/15). Asettamispäätös on asianosaisen osalta lainvoi-mainen, eikä siihen voi enää hakea muutosta valittamalla.

 

Rakennuslautakunnan tiedossa ei ole, että 11.6.2008 § 45 tehdyn päätöksen mukaista päävelvoitetta olisi edelleenkään täytetty.

 

Oheisaineistona rakennuslautakunnan selityspyyntö liittyen mahdollisten uhkasakkojen lisäerien tuomitsemiseen.

 

 

 

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa