RSS-linkki
Kokousasiat:https://keuruu.fi:443/ptkd10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://keuruu.fi:443/ptkd10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Opistolautakunta
Pöytäkirja 06.06.2024/Pykälä 23
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Ajankohtaiskatsaus
OPIST 06.06.2024 § 23
Valmistelija Kansalais- ja musiikkiopiston rehtori Pirjo Ikkala, puh. 040 585 1519
Päätös Merkittiin tiedoksi.
Esittelijä Kansalais- ja musiikkiopiston rehtori Ikkala Pirjo
Päätösehdotus Merkitään tiedoksi
Selostus
Ajankohtaiset asiat esiteltiin kokouksessa.
- Kansalaisopiston kevätnäyttelyssä Kamanassa 9.-25.4.2024 kävi noin 700 kävijää.
- Kansalaisopiston kevätjuhla pidetiin Petäjävedellä auditorio Miilussa 14.4.2024.
- Keväällä 2025 järjestetään Multian osaston 60-vuotisjuhla yhdessä Multian kirjaston kanssa.
- Ukrainalaisten suomen kielen opetukseen tarkoitettu valtionavustus jakautui vuosille 2023-2024, joten avustuksella järjestettiin ukrainalaisille suunnatut S2 tehokurssit keväällä 2023 ja keväällä 2024.
- Ensi vuonna kotouttamisvastuu on siirtymässä kunnille. Kansalaisopistojen roolia kotouttamisessa selvitellään syksyn aikana.
- Musiikkiopiston lukukausimaksujen uutta rästikäytäntöä ei edelleenkään saatu käsittelyyn tähän kokoukseen.
- Keuruun kaupungin laskujen muistutukset ja perinnän hoitaa jatkossa Intrum Oy.
- Valtion päätöstä opintoseteliavustuksen määrästä ensi lukuvuodelle ei ole vielä tullut. Ensi vuodesta ei ole vielä varmaa tietoa, loppuuko valtion myöntämä opintoseteliavustus kokonaan.
- Kansalaisopiston opinto-ohjelma painetaan kesän aikana suppeampana versiona, mutta jaetaan vielä kotitalouksiin. Ensi vuonna jakelu postin kautta päättynee, sillä Posti on luopumassa osoitteettomien lähetyksien jakelusta.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |