RSS-linkki
Kokousasiat:https://keuruu.fi:443/ptkd10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://keuruu.fi:443/ptkd10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 02.09.2024/Pykälä 172
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Liite 7 | Kuntalaisaloite ´Keuruun kaupunki ottaa uudelleen käsittelyyn valtuuston päätöksen § 44 (23.10.2023, Pride-liputus) Suomen lippu yksistään! |
Kuntalaisaloite: Keuruun kaupunki ottaa uudelleen käsittelyyn valtuuston päätöksen Pride-liputus (§ 44, 23.10.2023)
KH 02.09.2024 § 172
149/00.01.02.03/2024
Valmistelija Hallintojohtaja Sari Karhu, sari.karhu(at)keuruu.fi, p. 040 648 3929
Päätös Hyväksyttiin.
Esittelijä Kaupunginjohtaja Pajari Noora
Päätösehdotus Kaupunginhallitus esittää valtuustolle, että valtuusto ei ota päätöstä Pride-liputuksesta (§44, 23.10.2023) uudelleen käsittelyyn. Kuntalaisaloite katsotaan loppuun käsitellyksi.
Selostus
Kuntalaisaloitteen tekijä esittää, että kaupunginvaltuuston tulisi ottaa valtuuston päätös Pride-liputuksesta uudelleen käsittelyyn. Aloitteen tekijän perustelut on luettavissa liitteestä.
Kyseistä asiaa on käsitelty kaupungin toimielimissä seuraavasti:
- Valtuustoaloite jätetty: Kaupunginvaltuusto 12.6.2023 § 25 (Pride-liputuksen järjestäminen Keuruun kaupungintalolla)
- Valtuustoaloitteen käsittely kaupunginhallituksessa 19.6.2023 § 150: Kaupunginhallitus päätti äänestyksen jälkeen, että Keuruun kaupunki liputtaa Pride -lipuilla Keuruun kaupungintalon lipputangoissa vuosittain Pride tapahtumapäivänä. Liputuksen kestossa noudatetaan normaaleja liputusaikoja. Liputus alkaa tapahtumapäivänä klo. 08.00 ja päättyy klo. 21.00.
- Päätöksestä jätetty oikaisuvaatimus 30.6.2023, jossa tämän kuntalaisaloitteen tekijä oli mukana 61 muun henkilön kanssa. Oikaisuvaatimuksessa kehotettiin kaupunkia "noudattamaan julkisoikeudellista yhteisöä koskevaa, yleisesti hyväksyttyä käytäntöä, hyviä tapoja ja perinteitä noudattavaa liputuskäytäntöä" eikä siten "lähteä yksittäisen ja mielipiteitä jakavan ideologian liputtajaksi".
Oikaisuvaatimuksen käsittely kaupunginhallituksessa 6.7.2023 § 161: Kaupunginhallitus päätti hylätä oikaisuvaatimuksen perusteettomana. Oikaisuvaatimuksessa ei ole esitetty mitään sellaisia lakeihin tai asetuksiin perustuvia vaatimuksia tai perusteita, joiden perusteella kaupunginhallituksen 19.6.2023 päätöstä §150 tulisi muuttaa.
- Päätöksestä jätetty toinen oikaisuvaatimus 10.7.2023. Oikaisuvaatimuksessa vaadittiin, että "Keuruun kaupunginhallitus ensisijaisesti mitätöi tekemänsä päätöksen ja toissijaisesti kumoaa päätöksensä väärässä järjestyksessä syntyneenä ja lainvastaisena".
Oikaisuvaatimuksen käsittely kaupunginhallituksessa 14.8.2023 § 167: Kaupunginhallitus päätti
1) hylätä oikaisuvaatimuksen lainvastaisuusvaatimuksen osalta
2) hyväksyä oikaisuvaatimuksen siltä osin, kun asia koskee päätöksen kumoamista oikaisuvaatimusajan huomiotta jättämisestä johtuen
3) palauttaa valtuustoaloitteen uudelleen valmisteluun.
Oikaisuvaatimuksen käsittely kaupunginhallituksessa 2.10.2023 § 208: Kaupunginhallitus esitti kaupunginvaltuustolle, että jatkossa Pride-tapahtuman liputukseen voi hakea lupaa kaupunginjohtajalta.
Kaupunginhallituksen päätös 4.9.2023 § 185: "Mikäli vakiintuneiden liputuspäivien ulkopuolella olevat väestöryhmät haluavat oman liputuspäivän, voi siitä kyseinen yhteisö erikseen lähettää kaupunginjohtajalle aloitteen. Kaupunginjohtajan päättää aloitetta koskevan liputuksen järjestämisestä."
Uusi valtuustoaloite Valtuustoaloite Liputuksen järjestäminen järjestöjen tapahtumissa Keuruun kaupungintalolla kaupunginhallitus 4.9.2023)
- Kaupunginhallitus esitti asian päätökseksi valtuustolle seuraavaa:
- Kaupunginhallitus toteaa valtuustolle, että valtuustoaloitteessa mainitut ryhmät on jo suurimmalta osin otettu huomioon kansallisissa liputuskäytännöissä ja sisäministeriön ohjeistusta liputuskäytännöistä noudatetaan Keuruun kaupungissa.'
- Lisäksi kaupunginhallitus päätti, että mikäli vakiintuneiden liputuspäivien ulkopuolella olevat väestöryhmät haluavat oman liputuspäivän, voi siitä kyseinen yhteisö erikseen lähettää kaupunginjohtajalle aloitteen. Kaupunginjohtaja päättää aloitetta koskevan liputuksen järjestämisestä.
- Kaupunginhallitus esittää valtuustolle, että kaupunginvaltuusto toteaa aloitteen loppuun käsitellyksi.
- Kaupunginvaltuusto käsitteli aloitteen kokouksessaan 23.10.2023 § 43 ja hyväksyi edellä kuvatun kaupunginhallituksen päätösehdotuksen.
- Valtuuston päätöksestä ei valitettu hallinto-oikeuden ja se sai lainvoiman joulukuun alussa 2023.
Päätös Pride-liputuksesta ja siihen liittyvät oikaisuvaatimukset on valmisteltu ja käsitelty asianmukaisesti ennen valtuuston käsittelyä ja lopullista päätöstä ja päätös on saanut lainvoiman jo lähes vuosi sitten. Näin ollen aloitetta ole tarpeen ottaa uudelleen käsittelyyn.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |