Dynasty tietopalvelu Haku RSS Keuruun kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://keuruu.fi:443/ptkd10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://keuruu.fi:443/ptkd10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 21.10.2024/Pykälä 209

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Ansiomerkkitoimikunnan nimeäminen

KH 21.10.2024 § 209  

458/00.02.01/2024  

Valmistelija Hallintojohtaja Sari Karhu, sari.karhu(at)keuruu.fi, p. 040 648 3929

Päätös Perustettiin kolmehenkinen ansiomerkkitoimikunta ja nimettiin jäseniksi 31.5.2025 saakka Mika Huuskola (puheenjohtaja), Leena Laurila ja Sonja Rakkola.

Esittelijä Kaupunginjohtaja Pajari Noora

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää 
1. perustaa ansiomerkkitoimikunnan
2. ansiomerkkitoimikunnan jäsenmäärän sekä 
3. nimeää toimikuntaan puheenjohtajan ja jäsenet.

Selostus

Kaupunginhallitus on kokouksessaan 30.9.2024, § 192 hyväksynyt luottamushenkilöiden palkitsemisohjeen. Palkitsemisohjeeseen on kirjattu, että ansiomerkkien ja arvonimien hakeminen arvioidaan Ansiomerkkitoimikunnassa. Tällaista toimikuntaa ei ole aiemmin ollut, joten sellainen on syytä perustaa.

 

Ote ohjeesta:

"Kun luottamushenkilöllä on Keuruun kaupungin luottamustoimien lisäksi riittävässä määrin muita alueellisia ja valtakunnallisia luottamustehtäviä, henkilölle voidaan hakea ansiomerkkiä tai arvonimeä. Ansiomerkin tai arvonimen hakeminen ja meriittien riittävyys arvioidaan aina tapauskohtaisesti. Arvioinnin tekee kaupunginhallituksen nimeämä ansiomerkkitoimikunta. Ansiomerkkitoimikunta nimetään valtuustokausittain. Arvonimestä lain mukaisesti maksettaviin verokustannuksiin voidaan pyytää osallistujia muista organisaatioista, joissa luottamushenkilö on toiminut ansiokkaasti. (Laki arvonimestä suoritettavasta verosta 1388/2001)"

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa