Dynasty tietopalvelu Haku RSS Keuruun kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://keuruu.fi:443/ptkd10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://keuruu.fi:443/ptkd10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 02.12.2024/Pykälä 244

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

Valtuustoaloite 19.2.2024 / Koulupiirirajojen poistaminen

KH 02.12.2024 § 244  

120/00.01.02.03/2024  

Valmistelija Hyvinvointijohtaja Marko Nevalainen, marko.nevalainen(at)keuruu.fi, puh. 040 749 7718

Päätös Hyväksyttiin.

Asian käsittely kokouksessa:
Hannu Rantanen esitti Leena Laurilan kannattamana, että asia palautetaan valmisteluun.

Puheenjohtaja totesi, että koska oli tehty ehdotus asian palauttamisesta valmisteluun, asiasta oli äänestettävä.

Kaupunginhallitus hyväksyi puheenjohtajan tekemän esityksen äänestyksestä:
He, jotka kannattavat asian käsittelyn jatkamista äänestävät JAA, he, jotka kannattavat Rantasen esitystä asian palauttamisesta valmisteluun, äänestävät EI.

Äänestyksessä annettiin yhdeksän (9) ääntä joista viisi (5) JAA-ääntä ja neljä (4) EI-ääntä.

Äänestyksen jälkeen asian käsittelyä jatkettiin, jonka jälkeen päätösehdotus hyväksyttiin.

Esittelijä Kaupunginjohtaja Pajari Noora

Päätösehdotus Kaupunginhallitus esittää valtuustolle, että aloitteesta tehty selvitys merkitään tiedoksi ja aloite katsotaan loppuun käsitellyksi.

KASV 20.11.2024 § 91 

 

Valmistelija Hyvinvointijohtaja Marko Nevalainen, marko.nevalainen(at)keuruu.fi, puh. 040 749 7718 ja kuljetussuunnittelija Janne Väliaho, janne.valiaho(at)keuruu.fi, puh. 040 5356 884

Päätös Käsittely kokouksessa:

Keskustelun kuluessa Maija Rinne teki vastaesityksen, että aloite hyväksytään. Esitys ei saanut kannatusta, joten se raukesi. Maija Rinne jätti asiasta eriävän mielipiteen (liite).

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Esittelijä Hyvinvointijohtaja Nevalainen Marko

Päätösehdotus Kasvun ja hyvinvoinnin lautakunta päättää esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että aloitteesta tehty selvitys merkitään tiedoksi ja aloite katsotaan loppuun käsitellyksi.

Selostus

Kaupunginvaltuuston kokouksessa 19.02.2024 jätettiin seuraava Harri Oksasen ja neljän muun valtuutetun allekirjoittama aloite:

"Koulupiirirajojen poistaminen

Keuruun kouluverkko on merkittävästi muuttunut viime vuosikymmeninä, ja jako tarkasti määrättyihin oppilaaksiottoalueisiin on vanhentunut. Siten entisenlaisille jaoille ei ole enää perusteita. Keuruun tulisi yhdistää nykyiset oppilaaksiottoalueet yhdeksi oppilaaksiottoalueeksi. Tällöin voidaan huomioida paremmin vanhempien / huoltajien toiveet sekä koulujen erilaiset oppimisympäristöt."

Kaupunginhallitus siirsi kokouksessaan 15.04.2024 aloitteen hyvinvointijohtajalle valmisteltavaksi.

Kuljetussuunnittelijan antama vastine aloitteeseen:

"Koulukuljetusten näkökulmasta nykyiset oppilaaksiottoalueet ovat toimivien koulukyytien ja kulurakenteen kannalta hyväksi todettu vaihtoehto.

Kouluverkon supistuessa koulumatkoihin käytettävät ajat oppilailla ovat tietyillä alueilla pidentyneet lähelle lakisääteisiä aikoja. On selvää, että heille oppilaaksiottoalueen mukainen lähikoulu on ainoa vaihtoehto.

Koulukuljetuskokonaisuus muodostuu ns. tähtimäisestä rakenteesta, jossa kunnan reuna-alueilta lähtevät kuljetukset palvelevat samoilla autoilla useita kouluja reitin varrella. Kuljetukset päättyvät aamuisin pääsääntöisesti Keuruun keskustaan, johon erityisoppilaat tuodaan yli oppilaaksiottorajojen yhdessä muiden Keuruun keskustan oppilaiden kanssa.

Nykyinen järjestely mahdollistaa kuljetusten kilpailuttamisen siten, että tarvittaessa jokainen auto pystyy kokonsa puolesta palvelemaan esim. esikoululaisten tai erityisoppilaiden tarpeet kotipihaan saakka. Tämä ei olisi mahdollista ilman oppilaaksiottoalueita, koska vuosittainen ennakointi koulukohtaisista oppilasmääristä perustuu oppilaaksiottoalueisiin, niiden mukaisiin lähikouluihin ja täten tietoon kuljetuksissa olevien oppilaiden määrästä ja missä he nousevat autosta pois tai auton kyytiin.

Kuljetuskustannusten minimoimiseksi risteävä liikenne oppilaaksiottoalueiden rajojen yli on kestämätön ajatus. Nykytilanteessa koulujen alkamis- ja päättymisajat ovat porrastettu siten, että oppilaiden odotusajat on pyritty minimoimaan ja samoilla autoilla pystytään palvelemaan suunnittain useampaa koulua yhdellä reitillä. Mikäli oppilaaksiottoalueet poistettaisiin, koulukuljetuksiin käytettävien autojen määrää tulisi nostaa huomattavasti, jotta saataisiin ei-lähikouluihin haluavat oppilaat lakisääteisten aikojen puitteissa kouluun ja sieltä takaisin kotiin. Syntyisi ikään kuin kaksi rinnakkaista koulukuljetusjärjestelmää, nykyisen mallin mukainen ja ei-lähikouluihin haluavien oppilaiden/vanhempien kokonaisuus.

Mitä tulee pienten koulujen elinvoimaan, on syytä pohtia myös sitä, olisiko oppilaaksiottoalueiden poistuessa vetovoima kohti pieniä kouluja vai kenties kohti Keuruun keskustaa, jossa lasten harrastukset ja perheiden tukipalvelut ovat paremmin tavoitettavissa."

Taloudellinen näkökulma

Keuruun kaupunginvaltuusto on päättänyt kahdesta talouden tasapainotusohjelmasta. Ensimmäinen hyväksyttiin vuonna 2022 (13.06.2022 § 21) ja toinen vuonna 2023 (20.11.2023 § 51). Kasvun ja hyvinvoinnin toimialalla tärkeimmät toimenpiteet ovat mm. oppilasmäärän laskua mukaillen henkilökustannusten lasku eläköitymisten ja tehtävien yhdistelyn seurauksena sekä kuljetuskustannusten vähentäminen. Kun koulukuljetukset kilpailutetaan keväällä 2026 (uudet hinnat 01.08.2026), lukujärjestyksiä tiivistetään siten, että aamulla on vähemmän tuloja ja iltapäivällä vähemmän lähtöjä. Samalla kilpailutuksessa otetaan huomioon sen hetkiset lapsi- ja oppilasennusteet, jotka vaikuttavat tarvittavan kaluston kokoon ja määrään. Oppilaaksiottoalueita tarkastellaan silloinkin siten, että ne palvelisivat parhaiten lapsen etua (perusopetuslaki § 3a) ja olisivat kuljetuskustannuksiltaan optimaalisia.

Siten edellä mainituin perustein ei ole perusteltua muuttaa oppilaaksiottoalueita aloitteen ehdottamalla tavalla ja lautakunta esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että aloitteesta tehty selvitys merkitään tiedoksi ja aloite katsotaan loppuun käsitellyksi.

KH 15.04.2024 § 94 

 

Valmistelija  Hallintojohtaja Sari Karhu, sari.karhu(at)keuruu.fi. p. 040 648 3929

Päätös  Hyväksyttiin.

Esittelijä  Kaupunginjohtaja Pajari Noora

Päätösehdotus  Kaupunginhallitus siirtää valtuustoaloitteen hyvinvointijohtajalle valmisteltavaksi.

VALT 19.02.2024 § 13 

Päätös Merkittiin tiedoksi.

Selostus

Valtuuston kokouksessa 19.2.2024 jätettiin seuraava Harri Oksasen ja neljän muun valtuutetun allekirjoittama valtuustoaloite:

"Koulupiirirajojen poistaminen"

"Keuruun kouluverkko on merkittävästi muuttunut viime vuosikymmeninä ja jako tarkasti määrättyihin oppilaaksiottoalueisiin on vanhentunut. Siten entisenlaisille jaoille ei ole enää perusteita. Keuruun tulisi yhdistää nykyiset oppilaaksiottoalueet yhdeksi oppilaaksiottoalueeksi. Tällöin voidaan huomioida paremmin vanhempien/ huoltajien toiveet sekä koulujen erilaiset oppimisympäristöt."

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa