RSS-linkki
Kokousasiat:https://keuruu.fi:443/ptkd10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://keuruu.fi:443/ptkd10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 02.12.2024/Pykälä 240
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Liite 3 | Omistajapolitiikka ja konserniohje |
Keuruun kaupungin omistajapolitiikka ja konserniohje
KH 02.12.2024 § 240
516/00.01.01.00/2024
Valmistelija Kaupunginjohtaja Noora Pajari, noora.pajari(at)keuruu.fi, p. 040 844 5778
Päätös Hyväksyttiin.
Esittelijä Kaupunginjohtaja Pajari Noora
Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää esittää valtuustolle, että se hyväksyy Keuruun kaupungin omistajapolitiikan ja konserniohjeen. Ohje astuu voimaan 1.1.2025 alkaen.
Selostus
Kunnan toiminta käsittää kunnan ja kuntakonsernin toiminnan lisäksi osallistumisen kuntien yhteistoimintaan sekä muun omistukseen, sopimukseen ja rahoittamiseen perustuvan toiminnan. Kunta tytäryhteisöineen muodostaa kuntakonsernin. Kunnan tytäryhteisö on yhteisö, jossa kunnalla on kirjanpitolaissa tarkoitettu määräysvalta.
Kuntalain 14 §:n mukaan valtuusto päättää omistajaohjauksen periaatteista ja konserniohjeesta. Omistajaohjauksen periaatteet ovat luonteeltaan pysyviä toimintaperiaatteita, jotka määrittelevät sen, miten kunnan omistamia yhtiöitä johdetaan, ohjataan ja valvotaan. Valtuuston linjaamat periaatteet ohjaavat konsernijohdolle kuuluvaa omistajaohjauksen käytännön toteuttamista ja siihen liittyvää päätöksentekoa niin kuntakonserniin kuuluvissa yhteisöissä kuin laajemminkin osakkuusyhteisöissä, kuntien yhteistoimintaorganisaatioissa ja kunnan sopimussuhteissa.
Kuntalain 47 §:n mukaan omistajaohjauksella on huolehdittava siitä, että kunnan tytäryhteisön toiminnassa otetaan huomioon kuntakonsernin kokonaisetu.
Kunnan tytäryhteisön hallituksen kokoonpanossa on otettava huomioon yhteisön toimialan edellyttämä riittävä talouden ja liiketoiminnan asiantuntemus.
Konserniohjetta sovelletaan kunnan tytäryhteisöjen sekä soveltuvin osin osakkuusyhteisöjen omistajaohjaukseen.
Konserniohjeessa annetaan tarpeelliset määräykset ainakin:
1) kuntakonsernin talouden ja investointien suunnittelusta ja ohjauksesta;
2) konsernivalvonnan ja raportoinnin sekä riskienhallinnan järjestämisestä;
3) tiedottamisesta ja kunnan luottamushenkilöiden tietojensaantioikeuden turvaamisesta;
4) velvollisuudesta hankkia kunnan kanta asiaan ennen päätöksentekoa;
5) konsernin sisäisistä palveluista;
6) kunnan tytäryhteisöjen hallitusten kokoonpanosta ja nimittämisestä;
7) kunnan tytäryhteisöjen hyvästä hallinto- ja johtamistavasta.
Keuruun kaupungin edellinen konserniohje on vuodelta 2017 (kvalt 22.5.2017 § 18), joten asiakirja on päätetty valmistella kokonaan uusiksi vastamaan nykypäivän suosituksia ja lainsäädäntöä. Konserniohjeen lisäksi asiakirjassa on haluttu määritellä omistajapoliittiset periaatteet, jotta sekä konserniohjauksen että omistamisen periaatteet olisivat yksissä kansissa. Keuruun kaupungin omistajapolitiikan ja konserniohjeen valmistelussa ovat olleet mukana kaupungin konsernijohdon lisäksi tytäryhteisöjen edustajat.
Omistajapolitiikka
Kaupungin omistajapolitiikalla määritellään mitä omistetaan ja miksi. Omistajapolitiikka on kaupungin johtamisen väline, ja se luo puitteet kaupungin menestykselliselle toiminnalle. Omistajapoliittisten linjausten lähtökohtina ovat valtuuston päättämä kaupunkistrategia ja sen mukaiset kehittämistavoitteet, jotka on linjattu strategian toimenpideohjelmissa. Omistajapoliittisten linjausten tarkoituksena on tukea kaupungin strategian toteutusta.
Konserniohje
Kaupungin konserniohjeella luodaan puitteet kaupunkikonserniin kuuluvien yhteisöjen omistajaohjaukselle kaupungin asettamien tavoitteiden mukaisesti. Konserniohjeella ohjataan ja tehostetaan kaupunkikonsernia kokonaisuutena yhteisin periaattein ja kaupunkikonsernin kokonaisetu huomioon ottaen.
Keuruun kaupungin hallintosäännön 22 §:n mukaan kaupungin konsernijohtoon kuuluvat kaupunginhallitus ja kaupunginjohtaja. Kaupunginhallitus vastaa kaupungin toiminnan omistajaohjauksesta. Omistajaohjauksella tarkoitetaan toimenpiteitä, joilla kaupunki omistajana tai jäsenenä myötävaikuttaa yhtiön ja muun yhteisön hallintoon ja toimintaan. Omistajaohjauksella on huolehdittava siitä, että kaupungin tytäryhteisöjen toiminnassa otetaan huomioon kaupunkikonsernin kokonaisetu. Konserniohjeessa määritellään menettelytavat, joilla omistajaohjaus tapahtuu. Konsernijohto vastaa kaupunkikonsernissa konserniohjauksesta eli omistajaohjauksen toteuttamisesta ja konsernivalvonnan järjestämisestä valtuuston päätösten mukaisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |