RSS-linkki
Kokousasiat:https://keuruu.fi:443/ptkd10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://keuruu.fi:443/ptkd10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Rakennuslautakunta
Pöytäkirja 09.10.2024/Pykälä 34
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kokouksen järjestäytyminen
RAKLAU 09.10.2024 § 34
Kokouksen avaus
Puheenjohtaja avasi kokouksen.
Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
Päätös Todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.
Päätösehdotus Kokous todetaan lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.
Selostus Rakennuslautakunnan kokouskutsu ja esityslista on lähetetty lautakunnan jäsenille ja muille, joilla on läsnäolo-oikeus tai velvollisuus kokouksessa, viimeistään neljä päivää ennen toimielimen kokousta.
Kokouksen esityslista on julkaistu luottamushenkilöiden verkkopalvelussa samana päivänä kuin kokouskutsu on lähetetty.
Kokouskutsu ja esityslista on lähetetty 2.10.2024.
Kuntalain (410/2015) 103 pykälän mukaan toimielin on päätösvaltainen, kun enemmän kuin puolet jäsenistä on läsnä kokouksessa.
Pöytäkirjantarkastajien valinta
Päätös Pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin Jan Niemi ja Aila Uusoksa.
Päätösehdotus Pöytäkirjan tarkastajiksi valitaan Jan Niemi ja Ville Saarinen.
Selostus Pöytäkirja tarkastetaan kahden päivän kuluessa kokouksesta kuittaamalla sähköpostilla lähetetty pöytäkirja hyväksytyksi. Pöytäkirja allekirjoitetaan viimeistään seuraavassa toimielimen kokouksessa.
Tarkastuksen jälkeen pöytäkirja asetetaan yleisesti nähtävillä Keuruun kaupungin verkkosivuille: www.keuruu.fi/paatoksenteko/paatoksenteko/esityslistat ja pöytäkirjat). Pöytäkirja julkaistaan: 16.10.2024.
Pöytäkirjan tarkastuksen suorittavat Rakennuslautakunnan jäsenet aakkosjärjestyksessä, kaksi jäsentä kerrallaan.
Työjärjestyksen hyväksyminen
Päätös Hyväksyttiin
Päätösehdotus Esityslista hyväksytään kokouksen työjärjestykseksi.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |