Dynasty tietopalvelu Haku RSS Keuruun kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://keuruu.fi:443/ptkd10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://keuruu.fi:443/ptkd10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Opistolautakunta
Pöytäkirja 26.09.2024/Pykälä 33

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Ajankohtaiskatsaus

 

OPIST 26.09.2024 § 33  

    

Valmistelija Kansalais- ja musiikkiopiston rehtori Pirjo Ikkala, puh. 040 585 1519

 

Päätös Ajankohtaiset asiat merkittiin tiedoksi.

 

Esittelijä Kansalais- ja musiikkiopiston rehtori Ikkala Pirjo

 

Päätösehdotus Merkitään tiedoksi

 

Selostus Ajankohtaiset asiat esiteltiin kokouksessa.

 

Musiikkiopiston lukuvuoden 2024-2025 aloitus

-          Musiikkiopistossa aloitti 9.8. henkilökohtaisessa opetuksessa yhteensä 110 oppilasta.

-          Tanssin opetus alkoi jälleen puolentoista vuoden tauon jälkeen.

-          Muskarissa on Keuruulla neljä ryhmää.

 

Kansalaisopiston lukuvuoden 2024-2025 aloitus

-          Kansalaisopiston kausi alkoi 9.9.

-          Ilmoittautuneita on tähän mennessä 1920 henkilöä, joihin lisätään vielä sellaisten kurssien osallistujat, joihin ei ole ennakkoilmoittautumista.

-          Ilmoittautuminen netin kautta on lisääntynyt: nettilomakkeella ilmoittautui kolme neljäsosaa ja puhelimitse yksi neljäsosa.

-          Ilmoittautumisten yhteydessä kyseltiin opinto-oppaan jakelusta syksyllä 2025. Opasta ei jaeta enää postitse, jolloin painamiskulut pienenevät ja postituskulut jäävät kokonaan pois.

 

Muita ajankohtaisia asioita

-          Keuruun koululla avaimien yksilöinti aiheutti harmia opistojen kauden alussa.

-          Haapamäen yhtenäiskoulun teknisen työn luokan laitteissa ollut edelleen vikaa, joka hankaloittaa puutyökursseilla töiden tekemistä.

-          Opistojen maksujen korotuksista ei tullut asiakkailta juurikaan palautetta.

-          Kansalaisopistossa on tulossa uudeksi maksuvaihtoehdoksi verkkomaksaminen 18.11. lähtien (opistolautakunta 6.6.2024 § 29).

-          Valtion suunnalta ei ole tulossa uusia leikkauksia vapaan sivistystyön toimintaan.

-          Multian osaston 60-vuotisjuhla järjestetään 6.4.2025.


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa