Dynasty tietopalvelu Haku RSS Keuruun kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://keuruu.fi:443/ptkd10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://keuruu.fi:443/ptkd10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Elinvoiman ja asuinympäristön lautakunta
Pöytäkirja 15.10.2024/Pykälä 76

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

Kuntalaisaloite/ koirapuisto Keuruulle

EL 15.10.2024 § 76  

592/00.01.02.03/2022  

Valmistelija Elinvoimajohtaja Janne Teeriaho, janne.teeriaho(at)keuruu.fi, p. 040 652 7256.

Päätös Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

Esittelijä Elinvoimajohtaja Teeriaho Janne

Päätösehdotus Lautakunta päättää

1. antaa kuntalaisaloitteeseen vastauksenaan elinvoimajohtajan valmisteleman vastauksen
2. valtuuttaa elinvoimajohtajan teettämään sähköisen kuntalaiskyselyn koirapuiston sijoittamispaikoista Keuruun taajamaan kaupungin omistamalle maalle tutkittujen vaihtoehtojen osalta
3. esittää koirapuiston toteuttamisen huomioimista investointisuunnittelussa vuosien 2026 - 2028 talousarviosuunnittelun yhteydessä.

Selostus

Kuntalaisaloite.fi -palveluun on 26.1.2018 jätetty aloite koirapuiston rakentamisesta Keuruulle. Kuntalaisaloite.fi palvelu on välittänyt aloitteen Keuruun kaupungille 21.8.2024. Aloitteessa on 216 allekirjoittajaa, joista 196:n kotikunnaksi on vahvistettu Keuruu.

Kuntalaisaloitteessa on esitetty koirapuiston toteuttamista suhteellisen lähelle keskustaa. Koirapuistossa tulisi aloitteen mukaan olla omat aitaukset isoille ja pienille koirille, pari roskista ja penkkejä. Sijoituspaikaksi on esitetty aluetta, jossa koirapuisto ei häiritsisi asutusta, kuten teollisuusalueen keskellä olevaan metsään tai hautausmaan taakse tms.

Keuruun kaupunki on rakentanut koirapuiston Haapamäen taajamaan lähelle Veturipuistoa vuonna 2024. Keuruun taajama-alueelta koirapuiston sijoittamista on vuonna 2017 tutkittu muun muassa Ilovuoren alueelle, Yliahon teollisuusalueen VL puistokaistalle teollisuustoimintojen välissä, Veteraanipuistoon Kangasmannilantiellä sekä Lapinmäentien ja Laserkujan väliselle puistoalueelle. Edellä mainituilla alueilla ei ole kaavassa vlk -kaavamerkintää (lähivirkistysalueen osa, jolle voi sijoittaa koirien ulkoiluttamisalueen / koirapuiston), kuten Haapamäelle toteutetun koirapuiston alueella. Ilovuoren alueelle on edellä mainittujen selvitysten jälkeen valmistunut asemakaava, jossa koirapuiston alueeksi selvityksissä ajateltu alue on nyt osoitettu korttelin 245 laajennuksena merkinnällä KTY.

Kaupunki on tutkinut vuoden 2017 jälkeen edellä mainittujen sijoittamispaikkojen lisäksi mahdollisuutta sijoittaa koirapuisto Einari Vuorelan tien ja urheilukentän välisille lähivirkistysalueille kahtena erillisenä aitauksena, Tervan alueelle pumptrackradan eteläpuolelle sekä vt23 eteläpuolelle Megamarketin länsipuoliselle rantavyöhykkeelle. Tutkituista paikoista Tervan käytettävissä alue on hieman pieni koirapuistotarkoitukseen ja vt23:n eteläpuoleisen alueen käyttö edellyttäisi pysäköinti- ja kulkujärjestelyitä Megamarketin kiinteistönomistajan kanssa. Kyseisiä neuvotteluita ei ole vielä käyty. Kaikkien tutkittujen alueiden osoittaminen edellyttää tarkempaa maankäytöllistä tarkastelua voimassa olevan asemakaavamerkinnän soveltumisesta koirapuiston rakennusalueeksi tai asemakaavamuutoksen tarvetta esitettävällä alueella koirapuiston toteuttamiseksi.

Kustannusarvio koirapuiston toteuttamisesta on noin 30 000 euroa. Vuodelle 2025 laaditun investointiohjelmaluonnoksen puitteissa koirapuiston toteuttaminen ei ole mahdollista.

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa