RSS-linkki
Kokousasiat:https://keuruu.fi:443/ptkd10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://keuruu.fi:443/ptkd10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Opistolautakunta
Pöytäkirja 21.11.2024/Pykälä 41
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Ajankohtaiskatsaus
OPIST 21.11.2024 § 41
Valmistelija Kansalais- ja musiikkiopiston rehtori Pirjo Ikkala, puh. 040 585 1519
Päätös Merkittiin tiedoksi.
Esittelijä Kansalais- ja musiikkiopiston rehtori Ikkala Pirjo
Päätösehdotus Merkitään tiedoksi
Selostus Ajankohtaiset asiat esiteltiin kokouksessa.
Syyskauden kulku
- Osallistujamäärät suunnilleen samalla tasolla kuin edellisenä vuonna
- Työnantajaeduilla maksajien määrä on kasvanut
- Laskujen perille menossa on ollut ongelmia: kaupungin taloushallinnon ohjelma on vaihtanut laskuihin vanhentuneita osoitteita ja nimiä, vaikka opiston tietojärjestelmästä laskut ovat lähteneet ajantasaisilla tiedoilla. Ongelma on saatu korjattua.
- Kansalaisopiston ilmoittautumisessa on otettu 18.11. käyttöön verkkomaksamismahdollisuus. Ilmoittautuneille lähtee ensin sähköpostilla maksulinkki, ja jos maksua ei maksa sen kautta, lähetetään perinteinen lasku. Ilmoittautumisen yhteydessä ei voi maksaa verkossa, koska niin moni kurssi peruuntuu ja maksuja jouduttaisiin palauttamaan, mistä aiheutuu lisätyötä ja -kuluja.
- Musiikkiopiston joulukonsertit Keuruulla 26.11., 3.12. ja 10.12. ja Petäjävedellä 11.12. Kansalaisopiston joulukonsertit Lehtiniemessä 3.12. ja Petäjäveden Solikkosalissa 27.11.
- Musiikkiopiston oppilas Sofia Kosola on osallistunut valtakunnalliseen nuorten Chopin-tapahtumaan.
Kotoutumiskoulutus
- Kotoutumiskoulutus siirtyy kuntien vastuulle 1.1.2025. Keuruulla, Multialla ja Petäjävedellä on päädytty järjestämään koulutus kansalaisopiston kautta.
- Valmistelu tapahtunut kaupungintalovetoisesti (hyvinvointijohtaja, elinvoimajohtaja ja työllisyyspäällikkö).
- Opistolautakunnan käsittelyn jälkeen kansalaisopiston talousarvioon on lisätty 117 000 €, mutta myös talousarviotekstiin pitää vielä lisätä, että määräraha on kohdennettu kotoutumiskoulutuksen järjestämiseen.
- Aiheuttaa yli 10 prosentin lisäyksen opistolautakunnan tulosalueen menoihin.
- Vapaalle sivistystyölle on odotettavissa 100 % valtionosuus takautuvasti 1,5-2 vuoden päästä.
- Kotoutumiskoulutukselle on oma kustannuspaikka, joka ei ole mukana kuntienvälisessä kustannustenjaossa. Multian ja Petäjäveden osuudet kotoutumiskoulutuksesta laskutetaan käytön mukaan.
Valtionosuuspäätökset v. 2025 julkaistu
- Musiikkiopiston tuntimäärä pysyy samana, mutta valtionosuutta tulee hieman lisää, yhteensä 260 219 €.
- Kansalaisopiston tuntimäärä hieman laskee, mutta valtionosuutta tulee edellisvuotta enemmän, yhteensä 343 670 €.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |