TELEKS – Tuuli joka tarttuu siipiin -kiertue
Arvostetun yhtyeen syksyn kiertue ulottuu aina pohjoisesta etelään ja pysähtyy myös Keuruulle. Näiden juhlien pöytä on katettu ja teidät kaikki on kutsuttu!
Ajankohta:
–
Osoite:
Keuruu
Kulttuuritalo Kimara
Koulutie 3c, Keuruu, Suomi
Hinta:
Osta lippu ennakkoon verkkokaupasta Liput 20€Lisätietoja:
facebookVerkkosivusto
Järjestäjä:
Keuruun kaupungin vapaa-aikapalvelut / kulttuuri
info@keuruu.fi
0405106699
www.keuruu.fi

KULTTUURITALO KIMARASSA sunnuntaina 16.11.25 klo 16
Tuoreen Mustarastas -singlen vastikään julkaissut Teleks lähtee mittavalle kiertueelle uuden musiikin kera. Kappaleen nimi viittaa lintuun, joka suomalaisessa kulttuurissa usein yhdistyy kevääseen, uuteen alkuun ja kaihoisaan lauluun.
Kevään myötä kukkaan puhjennut Teleks koostuu nykyisin Pepe Johanssonista, Janne Rajalasta ja Sampo Haapaniemestä.
Keikoilla laulut ja niiden tarinat herää eloon. Tekemämme musiikki saa viimeisen silauksen, kun se päästään jakamaan yhdessä teidän kanssa. Me ollaan valmiimpia kuin koskaan aiemmin ja emme malta odottaa syksyn kiertuetta! Jalat kuopii jo maata päästä tien päälle laulujen kera, iloitsee Pepe.
Teleks on yhtye, joka tunnetaan suurista lauluistaan. Yhtye on koskettanut ja ilostuttanut suomalaisia musiikin ystäviä lauluillaan jo yli kahdenkymmenen vuoden ajan. Tuulilasin nurkkaan, Siivet, Kotimatkalla, Elämäni viimeinen elämäni rakkaus ja Tyttö joka katsoo merelle ovat kotimaisen pop-musiikin ikivihreitä, joita on laulettu niin radion mukana perheen automatkoilla ja laulukirjoista pianon säestyksellä.
Kulttuuritalo Kimara os. Koulutie 3 C, Keuruu