Nuorten harrasteryhmät
- Kipinän talotoimikunta eli TaTo koostuu joukosta aktiivisia nuoria, jotka edustavat kaikkia tilalla käyviä nuoria. TaTo kokoontuu kerran kuussa pohtimaan kuinka tilatoimintaa voidaan tehdä nuorten näköisesti. Nuoret vastaavat Kipinällä kahvion pyörittämisestä sekä vaikuttavat tilalle tehtäviin hankintoihin ja toimintaan. Monet ala-asteikäisille suunnatut teemapippalot, kuten Halloween, ovat talotoimikunnan nuorten suunnittelemia ja toteuttamia.
- Kipinän Äksonkerho on 4.-6.luokkalaisten oma kerho, jossa on ohjattua tilatoimintaa ja vaihtuvaa tekemistä. Myös ryhmän toiveita kuullan kerhoa suunnitellessa. Toiminta on kaikille avointa ja mukaan voit tulla koska vain. Kerho kokoontuu tiistaisin Kipinällä klo 17-19.
- Kemake eli Keuruun Mangakerho kokoontuu Kipinän yläkerrassa joka keskiviikko klo 17-20 . KeMakessa mm. pelaillaan, katsellaan leffoja, tehdään ruokaa, herkutellaan, oleillaan yhdessä, piirretään ja luetaan. KeMAKe on nuorten oma ryhmä ja he itse suunnittelevat niihin toimintaa.
- Kipinän Housebändit kokoontuvat soittamaan Kipinän alakerran bänditilassa. Housebändissä on yläkoulu ja 2.asteen nuoria. Bändiohjaajana toimii Tommi Isoaho.
- Kipinän biljardikerhot kokoontuvat perjantaisin koulun jälkeen. Ala- ja yläkouluikäisille on omat kerhot. Kerhot ovat osallistuneet mm. nuorisotilojen sm-kisoihin.
Kaikki Kipinän kerhot ovat maksuttomia. Kerhot käynnistyvät syyskuussa, toiminnan alkamisesta tiedotetaan elokuussa.
Lisätietoa: Nuoriso-ohjaaja Annika Korpinen p. 040 7173 451 tai annika.korpinen@keuruu.fi
- Keuruun kaupunki on osana Harrastamisen Suomen Mallia. Tavoitteena on tukea lasten ja nuorten hyvinvointia mahdollistamalla jokaiselle lapselle ja nuorelle mieluisa ja maksuton harrastus. Lue lisää mallista osoitteessa www.harrastamisensuomenmalli.fi
- Kerhotoiminta on avointa koko toimintakauden ajan ja kerhoon voi osallistua kesken kauden. Mikäli kuitenkin haluat osallistua uuteen kerhoon, ota ensisijaisesti yhteyttä kerhonohjaajaan, onko kerhossa vielä tilaa.
- Kerhot ovat tauolla koulujen loma-aikoina, kuten syyslomalla ja joululomalla. Myös muina pyhäpäivinä (pääsiäinen, itsenäisyyspäivä yms.) kerhot eivät kokoonnu.
- Osa harrastuksista on suunnattu ylä- ja osa alakouluikäisille. Kerhot ja niiden alkamisajankohdat julkaistaan elokuussa, jolloin aukeaa myös kerhoihin ilmoittautuminen.
Koulujen harrastustoiminta 2025-2026
Ilmoittautuminen alakoulun kerhoihin aukeaa elokuussa 2025 ja on auki ajalla 11.8. – 27.8. Kerhotoiminta alkaa syyskuussa joustavasti viimeistään alkaen viikosta 36. Ilmoittautumislomake jaetaan koulun kautta Wilmassa, sekä sen löytää täältä, kun se aukeaa.
Alakoulun kerhot
1. Jalkapallokerho 1-6lk, Keuruun alakoulu
- Maanantaisin klo 16.30-17.30, Kivikoulun vanha liikuntasali.
- Jalkapallokerhossa harjoitellaan jalkapallon peruslajitaitoja matalalla kynnyksellä ja ennen kaikkea pelataan paljon! Talvella pelaillaan futsalin parissa salissa ja säiden salliessa ulkona.
- Ohjaajana toimii Natalia Lahti puh. 044 9752 892.
2. Höntsäkerho 4-6lk, Kivelän koulu
- Torstaisin klo 16.00 – 17.00, Kivelän koulun sali.
- Höntsäkerhossa tutustutaan monipuolisesti eri lajeihin. Lajivalikoimaan kuuluu mm. melonta, pesäpallo, suunnistus, paini, voimistelu, hiihto, lentopallo, sulkapallo ja monia muita.
- Ohjaajana toimii tuntityöntekijä.
3. Höntsäkerho 1-3lk, Kivelän koulu
- Torstaisin klo 17.00 – 18.00, Kivelän koulun sali.
- Höntsäkerhossa tutustutaan monipuolisesti eri lajeihin. Lajivalikoimaan kuuluu mm. melonta, pesäpallo, suunnistus, paini, voimistelu, hiihto, lentopallo, sulkapallo ja monia muita.
- Ohjaajana toimii tuntityöntekijä.
4. Monilajikerho 1-5lk, Haapamäen alakoulu
- Tiistaisin klo 15.00-16.00 Haapamäen koulun sali.
- Kerhossa tutustutaan monipuolisesti eri liikuntamuotoihin, luonnossa liikkumiseen ja kulttuuriin.
- Lisätietoja Anton Hakala puh. 040 485 4078
5. Monilajikerho 1-6lk, Einari Vuorelan koulu
- Torstaisin klo 13.30-14.30
- Kerhossa tutustutaan monipuolisesti eri liikuntamuotoihin, luonnossa liikkumiseen ja kokkaukseen.
- Ohjaajina toimivat Einari Vuorelan koulun henkilökunta.
6. Monilajikerho 1-6lk, Pohjoislahden koulu
- Maanantaisin klo 13.30-15.00
- Kerhossa tutustutaan monipuolisesti eri liikuntamuotoihin, luonnossa liikkumiseen ja kulttuuriin.
- Ohjaajana toimii Eva Saarinen puh. 045 651 3510.
7 ja 8. Erityisliikunnan Sporttiskerhot
- Tiistaisin klo 16.30-17.15. Peruskouluikäisten lasten ryhmä, joilla on motorisia sekä oppimisen/ymmärtämisen haasteita.
- Tiistaisin klo 17.15-18.00. Vauhdikkaille nepsy-lapsille (1.-4. lk) tarkoitettu ryhmä, joilla on haasteita erilaisten säätelytaitojen hallinnassa.
- Sporttiskerhot on suunnattu peruskouluikäisille lapsille, joilla on vaikeuksia osallistua yleisesti tarjolla oleviin liikuntaryhmiin ja seuratoimintaan. Tavoitteena on motoristen taitojen vahvistaminen sekä pystyvyyden ja onnistumisen tunteiden luominen. Ryhmässä harjoitellaan motorisia taitoja ja ryhmässä toimimista monipuolisesti eri lajien, leikkien ja toimintaratojen avulla.
- Lisätietoja: Anton Hakala puh. 040 485 4078
9. Koulun bändi, Keuruun alakoulu
- Kiinnostaako bänditoiminta? Koulun bändissä harjoitellaan soittimien soittoa, oman soundin etsimistä ja harjoitellaan yhteissoittoa.
- Kivikoulun musiikinluokassa.
- Kerhon kokoontuu torstaisin kello 14-15.
- Ohjaajana toimii Reima Viitala puh. 050 3399 875
10. Kipinän Äksön-kerho 4-6lk, Nuorisokeskus Kipinä
- Tiistaisin klo 17.00-19.00, Nuorisokeskus Kipinä.
- Kaipaatko äksöniä viikkoihin? Tule Äksön kerhoon! Ohjelmassa on monipuolista ja mukavaa toimintaa kerhon osallistujien toiveet huomioiden.
- Lisätietoa Annika Korpinen puh. 040 717 3451.
11. Elämyskerho 1-6lk
- Ohjelmassa melontaa, vaellusta ja retkeilyä, lumikenkäilyä ja muita elämysliikuntamuotoja. Kerho tarjoaa erilaisia kokemuksia luonnosta ja elämyksistä. Ryhmä kokoontuu n. kerran kuukaudessa erikseen sovittavina ajankohtina.
- Ohjaajana toimii eräopas Markku Jokela
- Syksyn suunnitelma julkaistaan elokuussa.
- Lisätietoja Anton Hakala puh. 040 485 4078
12. Koripallokerho 4-6lk, Keuruun alakoulu
- Torstaisin klo 15.00-16.30, Kivikoulu vanha liikuntasali.
- Koripalloon painottuvaa palloilua rennolla meiningillä.
- Ohjaajana toimii Eva Saarinen puh. 045 651 3510.
13. Keuruun ala-asteen liikuntakerho 1-3lk ja 4-6lk, Keuruun alakoulu
- Kerho kokoontuu keskiviikkoisin Kivikoulun vanhassa liikuntasalissa.
- 1-3lk klo 14.00-15.00, 4.6lk 15.00-16.00
- Vaihtuvia liikuntalajeja ja leikkejä
- Ohjaajana toimii Natalia Lahti puh. 044 9752 892
14. Pikku Manga-Kerho 5-6lk
- Tiistaisin klo 15.00-16.30, Nuorisokeskus Kipinä.
- Lisätietoa Annika Korpinen puh. 040 717 3451
15. Kipinän Biljardi-kerho 5-6lk
- Perjantaisin klo 15-16.30, Nuorisokeskus Kipinä.
- Opi biljardin säännöt ja harjoittele pelitekniikkaasi.
- Lisätietoa Annika Korpinen puh. 040 717 3451
16. Parkour-kerho 4-6lk
- Parkourkerhossa hyödynnetään Loikkakopla-tuntisisältöjä. Parkourin lisäksi muuta temppuilua ja pelejä.
- Keskiviikkoisin klo 16-17, Kivikoulun uudessa salissa.
- Lisätietoja Anton Hakala puh. 040 485 4078
17. Oma poni – kerho 3-6lk
- Maanantaisin klo 17-18, Rahikkalan tila, Villa Herttalan farmi, Ampialantie 479. Kuljetukset järjestettävä omatoimisesti.
- Tutustutaan monipuolisesti hevosiin ja hevostenhoitoon sekä harjoitellaan hyviä tallitaitoja liittyen hevosen peruskäsittelyyn sekä hevosen fyysisestä hyvinvoinnista huolehtimiseen. Lisäksi liikumme luonnossa ja nautimme ihmis- ja hevosystäviemme seurasta.
- Kerhoon mahtuu 16 osallistujaa (kaksi 8 hengen ryhmää)
18. Alakoulun kalastuskerho 4-6lk
- Kalastuskerhossa pääset tutustumaan kalastukseen eri tekniikoilla ja samalla nauttimaan luonnosta ja yhteisestä seurasta.
- Kerho kokoontuu joka toinen viikko. Kerhoon mahtuu 10 osallistujaa.
- Lisätietoa Anton Hakala puh. 040 485 4078
Yläkoulun toiminta
19. Kipinän bändi yläkoulu ja 2. aste, Nuorisokeskus Kipinä
- Torstaisin klo 17.00-19.00, Nuorisokeskus Kipinän bänditila
- Oletko aina halunnut kuulua bändiin? Onko sinulla musiikkitaustaa? Osaatko soittaa jotain instrumenttia tai laulaa? Jos vastasit KYLLÄ, voisi Kipinän bänditoiminta olla juuri sinua varten! Tule mukaan! Kipinän bändissä soitetaan eri soittimia rennolla meiningillä. Osallistujat pääsevät itse vaikuttamaan soitettaviin cover-biiseihin ja demojen tekemiseen.
- Ohjaajana toimii Tommi Isoaho puh. 040 5482854.
- Katso lisätietoja: www.youtube.com/watch?v=MWz45SzIljQ
20. Kalastus- ja eräkerho, Keuruun yläkoulu
- Kerhossa perehdytään kalastukseen eri vuodenaikoina, erilaisiin kalastustapoihin, kalankäsittelyyn, perhojen ja uistinten valmistamiseen, kalastusvälineiden huoltoon sekä erätaitoihin. Kerhoon kuuluvat toistuvat kalastus- ja eräretket.
- Ohjaajina toimivat Hannu Kostilainen ja Arttu Rousi. Ilmoittautumiset puhelimitse Hannu Kostilainen puh. 0405590332.
21. Kipinän Biljardi-kerho 7-9lk
- Perjantaisin klo 15-16.30, Nuorisokeskus Kipinä. 7-9lk ryhmä aloittaa 13.9. ja kokoontuu joka toinen viikko.
- Opi biljardin säännöt ja harjoittele pelitekniikkaasi
- Lisätietoa Annika Korpinen puh. 040 717 3451
22. Lentopallo 7-9lk (Keuruu)
- Maanantaisin klo 15.15 – 16.30 Keuruun yläkoulun liikuntasalissa
- Harjoitellaan ja pelataan lentopalloa, rennolla meiningillä mutta opetellaan myös tekniikkaa ja lajin ominaisia taitoja. Mahdollisuus myös muihin lajeihin, kuten sulkapallo tai koripallo.
- Lisätietoa Natalia Lahti puh. 044 9752 892
23. Lentopallo 7-9lk (Haapamäki)
- Tiistaisin 14.30 – 15.30 Haapamäen yhtenäiskoulun liikuntasalissa
- Harjoitellaan ja pelataan lentopalloa, rennolla meiningillä mutta opetellaan myös tekniikkaa ja lajin ominaisia taitoja. Mahdollisuus myös muihin lajeihin, kuten sulkapallo tai koripallo.
- Lisätietoa Natalia Lahti puh. 044 9752 892
Yläkoulun harrastuskokeilu kurssit
Toimintakautena 2025-2026 tarjoamme yläkouluikäisille nuorille erilaisia kursseja, joissa pääsee tutustumaan ja kokeilemaan erilaisia harrastusmuotoja. Yksi kurssi kestää noin 6 viikkoa, eli 6 kertaa.
Tavoitteenamme on kannustaa nuoria harrastamaan. 2 kurssin suoritettua Nuorisopalvelut tarjoavat kevätretken toukokuussa.
Syksyn kurssitarjotin
- 1.9. – 10.10. kurssit; boffaus ja miekkailu, safka, kuntosali
- 27.10. – 5.12. kurssit; paini ja nyrkkeily, sulkapallo
Kevään kurssit julkaistaan loppuvuodesta 2025.
*Muutokset aikatauluihin ja kerhojen lukumäärään ovat mahdollisia
Lisätietoa: Nuoriso-ohjaaja Anton Hakala p. 040 485 4078 tai anton.hakala@keuruu.fi
- Nuorten Mopotalli löytyy os. Teollisuustie 10, 42700 Keuruu
- Avoinna joka keskiviikko klo 17-20
- Voit tulla korjaamaan mopoasi ohjaajien avustuksella tai muuten vaan hengailemaan 🙂
- Toiminta suunnattu mopoikäisille nuorille
- Toiminta on päihteetöntä ja maksutonta
- Lisätietoja: 4h p.040 1790 231
- Toimintaa järjestää Multian 4h yhdistys, yhteistyössä Nuorisopalveluiden kanssa