RSS-linkki
Kokousasiat:https://keuruu.fi:443/ptkd10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://keuruu.fi:443/ptkd10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 15.04.2024/Pykälä 85
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Poikkeaminen asemakaavan mukaisesta käyttötarkoituksesta / Keuruu, kortteli 434
KH 15.04.2024 § 85
190/10.00.00.01/2024
Valmistelija Valmistelija kaupunkikehityspäällikkö Timo Määttä p. 0400 763995, timo.maatta(at)keuruu.fi
Päätös Hyväksyttiin.
Esittelijä Kaupunginjohtaja Pajari Noora
Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää myöntää poikkeusluvan hakemuksen mukaisesti.
Perustelut: Hyvät datayhteydet vaativat maston sijoittumista kuuluvuuden kannalta optimaaliseen paikkaan, varsin lähelle käyttäjiä. Aiottu rakentaminen ei aiheita haittaa asemakaavan toteuttamiselle, eikä vaikeuta luonnonsuojelun tavoitteiden toteutumista, eikä rakennetun ympäristön suojelemista koskevien tavoitteiden saavuttamista. Rakentaminen ei johda vaikutuksiltaan merkittävään rakentamiseen tai muutoin aiheuta merkittävää haitallista ympäristö- tai muita vaikutuksia.
Selostus
Kiinteistö
Kiinteistö 249-410-6-35, korttelissa 434. Alue on kaupungin omistuksessa ja maanvuokrasta tehdään erillinen päätös.
Hakemus
Poikkeamista haetaan asemakaavan käyttötarkoituksesta 54 metriä korkean maston rakentamiseksi. Masto on suunniteltu sijoitettavaksi Nyyssänniemen leirintäalueen pohjoispäätyyn siten, että se palvelee Nyyssänniemen alueen lisäksi Pappilanniemen aluetta.
Hakijan perustelut
Hakija perustelee tukiaseman sijoitusta kyseiselle paikalle sillä, että alueella on paljon käyttäjiä ja alueelta on tullut valituksia mobiiliverkon katveista ja hitaista datanopeuksista. Tietoliikenneverkon parantaminen Nyyssänniemessä ja sen lähialueilla onnistuu vain tietoliikennemaston avulla ja leirintäalue on hakijan mukaan hyvä sijoituspaikka mastolle. Masto sijoittuu parkkipaikan reunaan ja sen ympärille jää näkösuojaa antavia puita. 4G ja 5G- tukiasemien signaali vaimenee nopeasti etäisyyden kasvaessa, joten tukiasemat on rakennettava lähelle käyttäjiä.
Kaavatilanne
Asemakaavassa alue on varattu leirintäalueen käyttöön.
Naapurien kuuleminen
Naapureiden huomautuksia on tullut hankkeesta yhteensä viisi ja ne ovat esityslistan oheismateriaalina.
Poikkeamisvalta ja edellytykset poikkeamisluvan myöntämiselle
Kunta voi erityisestä syystä hakemuksesta myöntää poikkeamisen maankäyttö- ja rakennuslaissa säädetystä tai sen nojalla annetuista rakentamista tai muuta toimenpidettä koskevasta säännöksestä, määräyksestä, kiellosta tai muusta rajoituksesta. Maankäyttö- ja rakennuslain (MRL) § 171 mukaan poikkeaminen ei saa:
1) aiheuttaa haittaa kaavoitukselle, kaavan toteuttamiselle tai alueiden käytön muulle järjestämiselle;
2) vaikeuttaa luonnonsuojelun tavoitteiden saavuttamista;
3) vaikeuttaa rakennetun ympäristön suojelemista koskevien tavoitteiden saavuttamista; tai
4) johtaa vaikutuksiltaan merkittävään rakentamiseen tai muutoin aiheuttaa merkittäviä haitallisia ympäristö- tai muita vaikutuksia.
Rakennustarkastajan lausunto
Rakennustarkastaja ei puolla hakemukseen suostumista. Lausunto kokonaisuudessaan on esityslistan liitteenä.
Hakemus on oheismateriaalina.
Sovelletut oikeusohjeet: MRL 171-174 §:t.
Toimivalta: Hallintosääntö 26 §
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |