RSS-linkki
Kokousasiat:https://keuruu.fi:443/ptkd10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://keuruu.fi:443/ptkd10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kasvun ja hyvinvoinnin lautakunta
Pöytäkirja 24.10.2024/Pykälä 85
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kasvun ja hyvinvoinnin lautakunnan talousarvioesitys vuodelle 2025
KASV 24.10.2024 § 85
397/02.02.00/2024
Valmistelija Hyvinvointijohtaja Marko Nevalainen, marko.nevalainen(at)keuruu.fi, puh. 040 749 7718
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
Esittelijä Hyvinvointijohtaja Nevalainen Marko
Päätösehdotus Kasvun ja hyvinvoinnin lautakunta keskustelee talousarviosta ja päättää tehdä esityksen kaupunginhallitukselle budjetista vuodelle 2025 liitteen mukaisesti.
Selostus
Kaupunginhallitus on kokouksessaan 19.06.2024 § 142 hyväksynyt vuoden 2025 suunnittelukehyksen ja talousarvion laadintaohjeet. Niiden mukaan jokaisen tulosalueen toimintamäärärahat tulee arvioida niin tiukasti kuin mahdollista. Kaikista ei-välttämättömistä hankinnoista tulee pidättäytyä. Kaikkien tulosalueiden tulee selvittää toimintatapojen muutoksia, joilla aikaansaadaan kustannussäästöjä.
Kasvun ja hyvinvoinnin toimialalla on valmisteltu talousarviota ottaen huomioon valtuuston aikaisemmin hyväksytyt talouden tasapainottamisohjelma vuosille 2023-2026 (13.06.2022 § 21) sekä talouden tasapainottamissuunnitelman päivitys vuosille 2024-2027 (20.11.2023 § 51).
Kasvun ja hyvinvoinnin toimialalla järjestetään varhaiskasvatus-, perusopetus- ja lukiokoulutuspalveluja, kirjastopalveluja, vapaa-ajan palveluja (mm. liikunta, kulttuuri), koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaa sekä koulukuljetus- ja palveluliikenteen palveluja. Kasvun ja hyvinvoinnin lautakunnan vastuualueelle kuuluvat lisäksi peruskoulujen ja lukion johtokunnat sekä Kasvun ja hyvinvoinnin toimialan hallinto.
Kasvun ja hyvinvoinnin toimialan talousarvioesityksessä vuodelle 2024 toimintakate oli -21 011 380 euroa ja vuoden 2025 talousarviossa toimintakate on -20 992 429 euroa. Muutos on -0,09 %, josta voidaan päätellä vuoden 2025 säästötoimenpiteiden kattaneen vuoden 2024 inflaation (1-2%) sekä palkankorotusten (+2,99) vaikutuksen. Vuodelle 2025 on arvioitu 2 % palkankorotus ja inflaation on arvioitu asettuvan Suomessa noin 1 %:iin.
Perusopetuksen tuntimäärään on tullut muutoksia sekä Marinin että Orpon hallituksen päätöksillä, joiden seurauksena syntyneet lisäkustannukset korvataan osana kuntien peruspalveluiden valtio-osuutta. Ensin lukuvuodesta 2024-2025 alkaen lisättiin perusopetuksen tuntijakoon 1 tunti B1-ruotsia 7. luokalle. Ja sitten lukuvuoden 2025-2026 alusta alakoululle tulee lisää äidinkielen ja matematiikan opetusta. Lisäykset kompensoidaan vähentämällä valinnaisia taito- ja taideaineita siten, että kokonaistuntimäärä perusopetuksessa ei muutu. Lautakunta päätti osana talouden tasapainottamissuunnitelman päivitystä, että perusopetuksen tuntijako on jatkossa Keuruulla 228 vuosiviikkotuntia (22.02.2022 § 16).
Talouden tasapainottamisohjelman päivityksessä (2024-2027) talousarviovuodelle 2025 kohdistuvat toimenpiteet koostuvat pääosin:
- Henkilöstökustannuksista (mm. eläköitymiset, tuntijaon vaiheittainen vähentäminen, tuntikehyksen vähentäminen)
- Hintojen ja kulujen inflaatiotarkistuksista
- Hankkeiden omavastuiden vähenemisestä, kun Orpon hallitusohjelman mukaisesti hankkeita on vähennetty johdonmukaisesti, myös vuodelle 2025.
Talousarvion valmistelussa on otettu huomioon kaupunginvaltuuston 13.06.2022 § 21 hyväksymä talouden tasapainottamisohjelma, josta toimenpiteinä vuonna 2025 ovat seuraavat:
- Keuruun ala-asteen sarjaisuuden muutos jatkuu suunnitellusti, mutta lukuvuodelle 2025-2026 tulee poikkeus ikäluokan suuren koon vuoksi (80 lasta). Lapset sijoitetaan kolmeen ryhmään.
- Lapin päiväkodin lakkauttaminen 01.07.2025 lukien
- Eläköitymisiä ja tehtävien yhdistelyä
- Johtokuntien toiminta loppuu 31.05.2025.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |