Dynasty tietopalvelu Haku RSS Keuruun kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://keuruu.fi:443/ptkd10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://keuruu.fi:443/ptkd10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Opistolautakunta
Pöytäkirja 26.09.2024/Pykälä 35

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

Opistolautakunnan vuoden 2025 talousarvio

OPIST 26.09.2024 § 35  

374/02.02.00/2024  

Valmistelija Kansalais- ja musiikkiopiston rehtori Pirjo Ikkala, puh. 040 585 1519

Päätös Hyväksyttiin.

Esittelijä Kansalais- ja musiikkiopiston rehtori Ikkala Pirjo

Päätösehdotus Opistolautakunta päättää esittää kaupunginhallitukselle opistolautakunnan vuoden 2025 talousarvion hyväksymistä. Oheisaineistona ovat tulosalueen talousarvio sekä toiminnan kuvaus, talousarvion tavoitteet, toimenpiteet ja mittaristo.

Selostus

Opistolautakunnan tulosalueen talousarvio on laadittu Keuruun kaupunginhallituksen ja talouspäällikön antamien ohjeiden mukaan.

Palkkamenojen euromäärät ovat talouspalveluilta ja sisäiset kiinteistö- ja puhtaanapitomenot ovat elinvoiman ja asuinympäristön toimialan ilmoittamia. Sisäiset kiinteistö- ja puhtaanapitokulut eivät vaikuta kuntien välisen yhteistyösopimuksen mukaiseen kustannustenjakoon.

Sekä kansalais- että musiikkiopistossa opetuksen henkilöstömenot muodostavat merkittävimmän osan käyttömenoista. Opetuksen henkilöstömenoista leikkaaminen merkitsisi opetustuntimäärän supistamista ja sitä kautta tulevien vuosien valtionosuuksien pienenemistä. Kumpikin opisto saa opetustuntiperusteista valtionosuutta, eli toteutuneiden opetustuntien määrällä on ratkaiseva vaikutus tuleviin valtionosuuksiin.

Suurimmat muutokset:

-          Palkkojen korotusten vaikutus menojen kasvuun on suuri, koska henkilöstökulut muodostavat kansalaisopistossa 92 % ja musiikkiopistossa 94 % ulkoisista menoista.

-          Kansalaisopiston painettua opinto-ohjelmaa ei syksyllä 2025 jaeta postin välityksellä, vaan oppaita on noudettavana mm. alueen kirjastoissa, kunnanvirastoissa ja uimahallilla. Painatusmäärä ja -kulut pienenevät ja postituskulut jäävät pois.

-          Kurssimaksujen korotukset jatkuvat

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa